Poimi vain sieniä, jotka tunnet eli käsitteiden määrittelystä esseevastauksissa

“Hyvässä vastauksessa on käytetty tieteenalan käsitteittä.”

Otsikkoon on kirjattu reaalivastausten arvioinnin perusohje. Opiskelu on paljossa uusien käsitteiden omaksumista. Oppimista pitäisi osoittaa koristelemalla tekstinsä psykologisella sanastolla. Miten tämän tapahtuu? Mihin käsitteitä käytetään? Miten niitä käytetään? Pitääkö käsitteet määritellä?

Seuraavassa joitakin ajatuksia siitä, miten saa käsitteet käyttöön reaaliaineissa, erityisesti esseekokeissa. Ohjeet sopivat niin koeviikolle kuin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuville.

Käsitteiden määritteleminen

Opettajat saattavat korostaa, että käsitteet pitää määritellä. Ongelmia tuottaa se, että jos tietää todella paljon, ei mitenkään ehdi määritellä kaikkia käyttämiään käsitteitä. Mitkä käsitteistä siis tulisi määritellä?

1) Tehtävänannon ymmärtämisen kannalta olennaiset käsitteet määritellään aina vastausta suunniteltaessa. Määritelmän kirjoittaminen itse vastaukseen ei sen sijaan ole ihan aina välttämätöntä. Hyvä nyrkkisääntö on, että tehtävänannon olennaiset käsitteet määritellään aina, kun osataan. Jos määrittely on todella vaikeaa, eikä se ole tehtävän ratkaisemisen kannalta välttämätöntä, määrittelyn voi jättää pois.

2) Jos koko vastaus rakentuu tietyn käsitteen merkityksen ymmärtämiselle, määrittelyä ei voi jättää pois vastauksesta. Kysymyksessä “Onko seksuaalisuus perustarve?” et voi jättää määrittelemättä käsitettä “perustarve”, koska kysymykseen annettu vastaus riippuu tästä määritelmästä. Toisaalta määritelmän ei tarvitse olla yksiselitteinen, vaan vastauksessa voidaan arvioida erilaisia tulkintoja käsitteestä. Siis esimerkiksi tähän tapaan:

“Jos perustarpeena pidetään tarpeita, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä niin seksuaalisuutta voidaan pitää perustarpeena, mutta jos taas edellytämme, että perustarpeet ovat myös homeostaattisia, seuraa siitä, että…”

Muita tämäntapaisia tehtäviä:

• Tarkastele aikuisiän kiintymyssuhteita (yo kevät 2013, tehtävä 3). Kiintymyssuhde on välttämätöntä määritellä.
• Persoonallisuushäiriöt ja sosiaalinen vuorovaikutus (yo kevät 2013, tehtävä 10+). Persoonallisuushäiriöiden määrittely aivan olennaista. Sosiaalisen vuorovaikutuksen käsitteen ymmärtäminen käy ilmi aiheen käsittelystä, joten määrittely tekstissä ei ole välttämätöntä – sen sijaan käsitteen eri ulottuvuuksien kartoittaminen suunnitteluvaiheissa on ratkaisevan tärkeää.
• Arvioi projektiivisia testejä persoonallisuuden tutkimusmenetelmänä (yo kevät 2013, tehtävä 8). Projektiiviset testit pitää määritellä ja esitellä, selittää niiden toimintaperiaate jne.

Samaan tapaan on tarpeen määritellä esimerkiksi kehityspsykologian tehtävissä mainitut ikämääreet. Esim. leikki-ikä 2-6 v, kouluikä 7-12, nuoruus 12-20/25 jne.

3) Kysymyksessä esiintyvän käsitteen määrittelyn voi jättää pois tekstistä, jos kyseessä ei ole psykologian käsite. 

Esimerkiksi kevään yo tehtävissä 1 ja 9 ei ole tarpeen vastauksessa määritellä sosiaalista mediaa tai kevyttä liikennettä, mutta näiden käsitteiden ymmärtäminen pitää varmistaa vastausta suunniteltaessa.

Tehtävä 1: Miten psykologista tutkimustietoa voidaan hyödyntää kevyen liikenteen suunnittelussa?

Tehtävä 9: Sosiaalisen median (kuten esimerkiksi Facebookin ja Twitterin) merkitys nuoruusiän kehitykselle.

4) Kysymyksessä esiintyvän käsitteen määrittelyn voi jättää pois tekstistä, jos kyseessä on hyvin yleisluontoinen käsite, jonka ymmärtäminen muutoin ilmenee vastauksen sisällöistä. 

Tästä esimerkkinä aiemmin mainittu tehtävä 9+: Persoonallisuushäiriöt ja sosiaalinen vuorovaikutus. Sosiaalisen vuorovaikutuksen voi tässä määritellä, mutta vastauksen arvo ei juurikaan riipu tästä määrittelystä vaan siitä, miten hyvin yhteyksiä persoonallisuushäiriöihin on onnistuttu erittelemään. Aivan ratkaisevaa sen sijaan on se, hahmottaako vastaaja sosiaalisen vuorovaikutuksen tarpeeksi monipuolisesti. Suunnitteluvaiheessa onkin tarpeen esittää itselleen runsaasti kysymyksiä siitä mitä ja millaista sosiaalinen vuorovaikutus voi olla ja haarukoida tästä mahdollisia yhteyksiä persoonallisuushäiriöihin.

Muut esseessä käytetyt käsitteet

Osaamisen osoittaminen ei rajoitu tehtävänannon käsitteisiin. Psykologiassa onkin usein tehtäviä, joissa jokin ilmiö on kuvattu arkikielellä ja vastaajan pitäisi nostaa tarkastelun tasoa psykologiselle tasolle. Usein tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija pystyy nimeämään ilmiön uudelleen.  Aineistotehtävässä saatetaan kertoa henkilön kokevan muut ihmiset järjestään vihamielisinä. Opiskelijan tehtäväksi jää tunnistaa, että kysymys saattaa olla projektiosta.

Hieman samaan tapaan opiskelija voi nostaa itse esittämiensä esimerkkien painoarvoa, jos hän pystyy osoittamaan, että esimerkki kuuluu jonkin yleisemmän käsitteen alaan. Esimerkki voi joskus korvata varsinaisen käsitteen määrittelyn ja osoittaa, että opiskelija tietää, mistä puhuu. Näin kuitenkin vain silloin, kun kysymys on apukäsitteestä. Määrittelyä vaativien käsitteiden kohdalla pelkät esimerkit eivät riitä.

5) Määrittelemättä voi jättää käsitteet, joita osaa käyttää sujuvasti osana vastausta, mutta jotka eivät ole vastauksen pääkäsitteitä.

Tällaisilla käsitteillä voi osoittaa nopeasti ja sujuvasti tietomääräänsä, mikä voi olla rajoitetun ajan puitteissa suuri etu.

Pelkkä hienojen käsitteiden viljeleminen ei tee kuitenkaan vastauksesta hyvää. Tähän pätee sama ohje kuin sienimetsällä: poimi vain sieniä (käsitteitä), jotka tunnet! Jos et oikeasti ymmärrä käsitettä, jota yrität käyttää, käytät sitä todennäköisesti väärin, väärässä paikassa ja epätarkasti.

Jos olet epävarma, käykö tekstistä selvästi ilmi, että ymmärrät käyttämäsi käsitteen merkityksen, määrittele käsite!

Määrittely on sitä tärkeämpää, mitä vähemmän aiheesta tiedät!

Käsitteet ovat ajattelun työkaluja. Opettajana olen miettinyt, miten ohjaisin opiskelijoita hyvään käsitteiden käyttöön. Olen päätynyt kaksisuuntaiseen ohjeeseen:

• Jos sanottavaa on vähän, on panosta selkeyteen. Kirjoita kaikki tietosi auki ikään kuin selittäisit asiaa jollekulle, joka ei vielä tiedä aiheesta.

• Jos taas sanottavaa on paljon, käytä käsitteitä tiiviisti ja taitavasti. Panosta monipuolisuuteen, oivaltavuuteen ja sisäistyneen näkemyksen osoittamiseen. Määrittele vain avainkäsitteet ja kirjoita (kuin) asiantuntevalle lukijalle.

***

Jos haluat oppia lisää siitä, miten käsitteiden määritteleminen tapahtuu, siirry juttuun Käsitteet hallussa kurssikokeessa.

Kuvat: cc) Rameshng ja TylerIngram via Flickr

Millaista ajattelua ylioppilastutkintokoe vaatii?

Ylioppilaskokeessa menestyminen vaatii vankan tietopohjan tueksi ajattelutaitoja. Psykologiassa kysymykset ovat yleensä tietoa soveltavia. On tyypillistä, että tehtävässä annetaan jokin aihepiiri, tapausesimerkki, tutkimusaineisto tai käytännön ongelma, johon opiskelijan toivotaan pystyvän soveltamaan psykologisia tietoja.

Kevään 2013 kokeessa tällaisia aihepiirejä olivat mm.

• kevyen liikenteen suunnittelu (tehtävä 1)
• esimerkkihenkilön kielen kehitykseen liittyvät vaikeudet (tehtävä 2)
• siirtymä peruskoulusta lukioon (tehtävä 4)
• suvaitsemattomuus (tehtävä 5)
• sosiaalinen media (tehtävä 9)

Tehtäville on tyypillistä, että vastaukset eivät löydy suoraan kirjasta. Tarkasteltavana voi olla aihe, jota ei ole koskaan käsitelty psykologian oppitunneilla. Seuraavassa esitän joitakin vinkkejä siitä, miten kysymyksiä kannattaisi lähestyä.

1) Hahmota ilmiö 

Ensimmäinen ajatteluhaaste on tunnistaa tarkasti, mistä ilmiöstä on kysymys. Se vaatii sekä rikastamista että rajaamista.

Rajaaminen tarkoittaa sitä, että määrittelet olennaiset käsitteet vähintään mielessäsi ja kohdistat huomiosi tehtävän kannalta oikeisiin asioihin. Joskus ilmiö on rajattu selkeästi tehtävänannossa. Joskus taas tehtävänannossa vain viitataan oikeaan suuntaan ja ilmiön kartoittaminen jää opiskelijan asiaksi.

Esimerkiksi kevään 2013 tehtävässä 4. todetaan:

“Kun opiskelijat siirtyvät peruskoulusta lukioon, heidän opiskeluun liittyvät suoritusvaatimuksensa kasvavat samalla jyrkästi. Millaisia tämän siirtymän läpikäymistä helpottavia neuvoja voisit antaa lukiota aloittavalle nuorelle.” 

Tehtävässä viitataan suoritusvaatimuksiin, mutta muilta osin siirtymän haasteet jäävät opiskelijan itsensä kartoitettavaksi. Ensimmäinen tehtävä on siis selvittää, millaisia haasteita siirtymään eri ihmisillä voisi liittyä.

Rikastaminen tarkoittaa mielen virittelemistä siten, että tarkasteltava ilmiö alkaa näyttäytyä monitahoisena ja kiinnostavana. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luomalla tilanteesta eläviä mielikuvia ja esimerkkejä. Analyyttisempaa reittiä rikastaminen tapahtuu esittämällä kysymyksiä, joiden avulla asiasta löytyy uusia näkökulmia.

Esimerkiksi kevyen liikenteen suunnittelua koskevassa tehtävässä (tehtävä 1, kevät 2013) on hyvä aluksi luoda itselleen mahdollisimman tarkka kuva siitä, mitä kevyt liikenne on. Ketä kevyen liikenteen käyttäjät ovat? Mitä erilaisia ryhmiä käyttäjissä on? Mitä erilaisia tarpeita liikkumiseen liittyy? Missä ja miten kevyeen liikenteen liikkujat liikkuvat? Mistä esim. vaaratilanteet syntyvät?

Jos tämä vaihe hypätään yli vastausta suunniteltaessa, mielikuva kevyestä liikenteestä saattaa yksinkertaisesti olla liian suppea todella hyvän vastauksen rakentamiseen.

2) Erittele ja jäsennä

Toinen vaihe esseen suunnittelussa on analyyttisempi. Kun ensimmäisessä vaiheessa on luotu rikas käsitys siitä, mitä pitäisi tarkastella, tässä vaiheessa ilmiötä aletaan ajatella läpi esitetyn kysymyksen näkökulmasta.

Jäsentämisessä kannattaa käyttää apuna abin ajattelukaavoja, joita olen kokoamassa myöhemmin julkaistavaan tekstiin. Kaavat ovat ns. ennakkojäsentäjiä, joiden avulla voi kerätä ideoita ja ryhmitellä tietojaan.

Erittelyvaiheessa ei kannata tyytyä mihinkään liian valmiina tarjolla olevaan ratkaisuun. Omaa ajatteluaan tulee ravistella ja ruotia. Aivan yksinkertaiset kysymykset voivat auttaa tässä.

Esimerkiksi tehtävässä 2 (kevät 2013) on kerrottu, että Ronjalla oppi myöhään puhumaan, lukemaan oppimisessa oli vaikeuksia ja nuoruusiässä kielten opiskelu on vaikeaa.

On erittäin houkuttelevaa lukea tehtävä siten, että kysymyksessä ovat kielellisen kehityksen vaikeudet yleisesti. Tämän jälkeen vastaus rakentuu YHDEN vaikeuden mahdollisten selitysten kartoittamiseen. Opiskelija, joka ymmärtää tässä kohtaa esittää itselleen kysymyksen siitä, onko kyseessä yksi vai useampi ongelma, on heti askeleen mitan edellä. Hän voi pohtia tekijöitä, jotka voisivat olla kaikkien kysymyksessä mainittujen ongelmien taustalla, mutta myös esittää näkökohtia, jotka pätevät vain yhteen mainituista ilmiöistä.

Yksi vai useampi ilmiö – yksi vai useampi syitä?  Pelkkä kysymyksenasettelu auttaa vastaamaan monipuolisemmin.

Yleensä hyvin valmistautunut opiskelija liikkuu jo jäsentelyvaiheessa psykologisen tiedon tasolla. Joskus tästä seuraa myös ongelmia: opiskelija ei huomaa arkiajattelun näkökulmasta olennaisia puolia kysymyksestä, vaan hyppää suoraan siihen tietoon, jonka esittämistä hän olettaa tehtävän edellyttävän. Psykologian reaalikokeen tehtävät eivät perustu minkään tiedon toistamiseen. Kannattaa siis aina etsiä tiettyä kirjassa esitettyä kokonaisuutta laajempi näkökulma vastaamiseen.

Kevään 2013 kysymyssarjasta tehtävä 3 houkutteli eniten tähän suuntaa. Aiheena olivat aikuisiän kiintymyssuhteet, joita on kuvattu Otavan kehityspsykologian kirjassa selkeästi omassa alaluvussaan. Tehtävästä ei kuitenkaan saa loistavia pisteitä toistamalla alaotsikon alta sisällöt sellaisenaan. Jokainen ylioppilaskokeen tehtävä edellyttää pohdintaa ja sisäistynyttä otetta. Sisäistyneisyys näkyy esimerkiksi siinä, että vastausta on rikastettu yhdistämällä teemaan liittyvää tietoa laajemmin. Tässä esimerkiksi ottamalla esille aikuisuuden kehitystehtävät, transferenssi-ilmiön tai pohdintoja siitä, miksi kiintymyssuhdetyylit näyttävät olevan yhteydessä lapsuuden kiintymyssuhteiden laatuun.

Hyvässä tapauksessa erittelyvaiheen ajattelu on arkiajattelun ja tieteellisten käsitysten vuoropuhelua. Tavoitteena on  mahdollisimman monipuolinen, mutta jäsentynyt kuva tehtävän aiheesta.

3) Kytke psykologiseen tietoon

Lopuksi edellisten vaiheiden oivallukset kytketään psykologiseen tietoon.  Se, mitä on ajateltu esitetään tavalla, joka osoittaa psykologisen käsitteistön, teorioiden ja tutkimustulosten hallintaa.

Lopullisessa vastauksessa painotetaan niitä näkökohtia, joissa tämä onnistuu parhaiten.

Pelkän erittelyn ja arkiajattelun varaan jäävä vastaus ei pääse koskaan korkeisiin pisteisiin. (Kolmeen pisteeseen sellaisella voi hyvässä tapauksessa yltää…) Loistava vastaus on yleensä “tikutusta”, jossa käsitteet putoilevat lukjian käsiin kuin kypsät omenat toinen toisensa perään.

Psykologialle on oppiaineena tyypillistä, se, että oppimista osoitetaan ilmaisemalla uudella kielellä asioita, joita aiemmin on pystynyt tarkastelemaan vain arkiajattelun valossa. Psykologiset käsitteet voivat tosin myös kyseenalaistaa sen, mitä arkiajattelussa uskotaan.

Toisaalta sisäistynyt tieto itsessään tuottaa uusia, monipuolisempia näkökulmia. Esimerkiksi transferenssin kaltaisia ilmiöitä on mahdollista ajatella ja tunnistaa vasta, kun tuntee psykodynaamista teoriaa.

Reaalikoe on tietyn oppiaineen osaamista mittaava koe. Niinpä ilmiö, joka osataan nimetä on parempi kuin ilmiö, joka vain tunnistetaan ja väite, jota perustellaan tutkimustuloksin on parempi, kuin väite, jonka uskottavuus jää vain väitteen vakuuttavuuden varaan. Pyri siis kaikin keinoin näyttämään kykysi havaita yhteydet psykologisen tiedon ja kuvattujen ilmiöiden välillä.

Hyvä artikkeli tekstitaidon kokeeseen valmistautuvalle

Abeille iloksi & hyödyksi jaan oheisen linkin, jossa kerrotaan äidinkielen tekstitaidon kokeesta ja sen arvoinnista.

Onnea kokeeseen!

Kuusi loikkaa aloituskynnyksen yli

Joskus aloittaminen on työn vaikein vaihe

Aloittaminen on joskus vaikeaa. Aloittaminen vaatii erityistä ponnistusta. Edessä on este – aloituskynnys. Aloituskynnykselle kasautuvat pelot, motivaationpuute, mukavuudenhalu, epätietoisuus, epävarmuus, muutosvastarinta, tietämättömyys… Ne tekevät kynnyksestä korkean. Aloittamisen välttäminen tuntuu monin verroin houkuttelevammalta kuin ensimmäisen askeleen ottaminen.

Useimmilla on kokemusta siitä, että työhön tarttuminen on niin vaikeaa, että aloittaminen onnistuu vasta viimeisenä iltana perimmäisen pakon edessä. Aloittamisen viivyttäminen on yleensä monella tavalla huono diili. Tekemätön työ painaa mieltä ja oma vetkuttelu harmittaa. Työn laatu kärsii ja viimehetken paniikissa on pakko oikoa mutkia suoriksi siellä ja täällä.

Aloituskynnyksen syntymistä on ehkä mahdotonta kokonaan välttää. On kuitenkin mahdollista oppia madaltamaan opiskelutöihin liityvää aloittamisen vaikeutta. Tässä muutamia ideoita.

1) Aloita tarpeeksi kevyesti. Tämän jutun kirjoittamisen sain aloitettua, kun lupasin itselleni, että käyn edes katsomassa mitä juttuideoita viime vuoden puolella olen kirjannut muistiin. Päätin, että ei minun tarvitse edes kirjoittaa, kunhan vain vähän virkistän muistiani. Nyt aloituskynnys on ylitetty ja aika loppuukin kesken.

2) Arvosta aloittelemista. Aloittamisen vaikeus liittyy joskus liikaan vaativuuteen itseä kohtaan. Työn pitäisi alusta alkaen tuntua etenevän hienosti. Jos ensimmäiset yritykset tuntuvat sujuvan huonosti, niistä tehdään pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Alkuun pääseminen on oma työvaiheensa, omine erityispiirteineen.  Aloittelemiseen kuuluu, että aikaa kuluu ja mitään näkyvää ei välttämättä ilmesty. Aloittelemiseen kuuluu epämääräisyytä ja harha-askelia. Teksti on aluksi kökköä ja kokonaisuus hahmoton.

Hyväksy tämä. Useat tehtävät ovat aloitusvaiheessa epämääräisiä. Jos osaisit tehdä oppimistehtävän hienosti suoralta kädeltä, mitä oppimista siinä silloin olisi?

Aloittamisessa ensimmäinen tehtävä on selvittää, mitä pitäisi tehdä ja kuinka kannattaisi edetä. Aloitteluvaiheessa työ ei etene nopeasti ja osa tekemisestä on eräänlaista tehtävän ympärillä haahuilua, henkistä ja konkreettista valmistautumista tehtävän vaatimuksiin vastaamiseen. Anna itsellesi armoa ja anna aloittelullekin arvoa.

3) Muodosta vetkuttelulta suojaavia rutiineja. Yksi sellainen voi olla, että se, että aloittamisella on aikaraja. Mieti, sopisiko sinun tyyliisi jokin tottumus, josta pidät kiinni ja joka auttaa aloittamaan ajoissa. Tässä pari esimerkkiä toimivista käytännöistä, joista olen kuullut:

• Läksyt pitää olla päivittäin aloitettu klo 18 mennessä.
• Uusi projekti tulee olla aloitettu 48 tuntia tehtävänannon saamisesta. 

4) Tee myös jatkamisesta automaattista, kyseenalaistamatonta, itsestäänselvää. Näin voit välttää uuden aloituskynnyksen syntymisen työjaksojen välille.

Kirjailija Heather Sellers kertoo, että hän ottaa kirjoitustyönsä pienessä muodossa jopa lomille mukaan, koska jos kirjoittamisen lopettaa, aloittaminen on usein todella vaikeaa. Ammattikirjoittajakin tunnistaa, että päivän tauko kirjoittamisessa venyy helposti kahdeksi tai kolmeksi päiväksi, viikoksi, kuukaudeksi… Pidemmän tauon aikana ehtii syntyä aloittamiskynnys, jonka ylittäminen vaatiikin sitten erityisvoimia ja toimenpiteitä. Kirjoittamisrutiinissa pysyminen on uudelleen aloittamista helpompi vaihtoehto.

Kannattaa siis miettiä, millaisin rutiinein käynnistetyn projektin saisi pidettyä aktiivisesti työn alla.

5) Lopeta kesken. Itse ajattelin pitkään, että on mielekästä työskennellä pyrkien tekemään “yhden kokonaisuuden kerrallaan valmiiksi”. Joskus näin varmaan onkin, mutta uudelleen aloittamista se ei tee helpommaksi. Päinvastoin voi olla helpompi tarttua työhön, joka on hedelmällisestä kohdasta kesken. Kirjailija saattaa esimerkiksi lopettaa päivän työn keskeneräiseen lauseeseen. Seuraavana aamuna aloittuskynnys on madaltunut: Vaikka kaikki muu olisi vielä epämääräistä, niin ainakin sen yhden lauseen voisin kirjoittaa loppuun…

6) Tee aikomus seuraavaa kertaa varten. Jos et pidä keskeneräisistä lauseista, voit päättää työskentelyn varmistamalla jollakin toisella tavalla, että tiedät, mihin olet seuraavaksi tarttumassa.  Varmista, että aikomus on tarpeeksi kouriintuntuva niin, että tiedät aivan tarkkaan, mitä sinun pitää tehdä. Siis tähän tapaan: Mieti seuraava väliotsikko. Etsi netistä käsitteen synestesia merkitys. Tee lista sodan syistä. Liian laaja tai epämääräinen aikomus voi pelottaa sinut pois työn kimpusta.

Ajantajua oppimiseen

Pitäisiko opiskelulle laatia aikataulu?

Lukiossa opiskelijoita yritetään ohjata suunnittelemaan opiskeluaan ja laatimaan aikatauluja. Tässä on varmasti om viisautensa. Isojen projektien toteuttaminen ilman tuntua siitä, paljonko aikaa on käytettävissä ja mitä tehtävä mahdollisesti vaatii, on vaikeaa. Jonkinlainen ajanataju pitää projektia vauhdissa. Toimivien ja työtä tukevien aikataulujen laatiminen ei aina ole ihan helppoa. Pitäisikö aikataulun olla tarkka ja yksityiskohtainen vai riittääkö väljä luonnos? Entä jos tuntuu, että aikataulu vain lisää paineita?

Tarkat aikataulut – olisiko niistä hyötyä?

Tarkan aikataulun laatiminen ei ole helppoa. Etenkin pidemmällä aikajänteellä muutokset ovat lähes väistämättömiä. Lisäksi tiettyyn tehtävään tarvittavan ajan arvioiminen on aika vaikeaa. Siksi se usein epäonnistuu. Toisaalta tarkka onnistuminen ei ole edes tarpeellista, jos onnistuu välttämään virhearvioihin liittyvät hankalat tottumukset.

• On tavallista, että opiskelijat aliarvioivat tehtävän vaatimaa aikaa. Usein tämä johtaa siihen, että tehtävä aloitetaan yksinkertaisesti liian myöhään. Virhearviointi johtaa siihen, ettei tehtävää pysty tekemään kunnollisesti.
• Toisaalta opiskelija voi myös yliarvoida tehtävän vaatiman ajan. Tämä on haitallista lähinnä siinä tapauksessa, että tehtävä näyttäytyy valtavana, kaiken ajan ja voimat syövänä hirviönä, jonka lähestyminen on vastenmielistä.

Jos joka tapauksessa aloittaa tehtävän tekemisen ajoissa, tehtävään vaaditun ajan aliarvioiminen ei juurikaan haittaa. Samoin, jos ei anna työmäärän säikäyttää, lannistaa tai madaltaa tekemisen motivaatiota, ei vaaditun ajan yliarvioinnista koidu vahinkoa. Tällöin tekemiselle varattua aikaa vain jää yli – ja sen voi käyttää miten haluaa.

Jos aikataulu ahistaa, aloita ajoissa!

Ilman aikataulua toimimisessa on myös oma viehtättävyytensä. Jos aloittaa reilusti ajoissa ja työskentelee säännöllisesti, voi usein käytännössä olla murehtimatta aikataulusta ja vain luottaa siihen, että lopulta työ tulee valmiiksi.

Ajoissa aloittamisen hienoja puolia on vapaus. Tekemiselle voi antaa sen vaatiman ajan. Joskus työ valmistuu yllättävän nopeasti, joskus paneutumiseen kuluukin enemmän aikaa kuin ennakoitiin. Kummassakin tapauksessa stressitaso säilyy kohtuullisena.

Suunnitteluvaiheessa ei siis yritetäkään määritellä kauanko työhön menee aikaa. Varataan vain yksinkertaisesti (toistuva) aika tehtävän tekemiseen. (Kuinka se tapahtuu? Lisäohjeita täältä.)  Aikaa varataan lisää, kunnes tehtävä on tehty. Tämä sopii hyvin laajoihin, tärkeisiin projekteihin, joiden määräpäivä on vielä kaukana.

Joskus rajaamaton aika johtaa työn paisumiseen.

Kaikissa tilanteissa rajaamattamat aikamäärät eivät sovi. Voi näet olla, että tehtävä paisuu ilman aikarajoja kohtuuttomasti. Tähän pätee ns. Parkinsonin laki:

“Work expands to fill the time available for its completion” (Työ vie kaiken sille varatun ajan.)

Asettamalla määräaikoja tehtävän tai sen osien tekemiseen, tekemistä saa rajattua ja perfektionismia taltutettua. Kaiken kun voisi yleensä aina tehdä vielä vähän paremmin.

Jos huomaat itsellesi tapahtuvan näin, voit helpottaa tilannetta asettamalla konkreettisia välitavoitteita ja niille sopivia aikarajoja. Tähän tyyliin… “Kirjoitan tätä johdantoa korkeintaan tunnin…” Abiturientti voisi ajatella vaikka näin: “Tämän viikon jälkeen siirryn kertaamaan seuraavan kurssin kirjaa, vaikka tämä jäisi kesken…” 

Pikamatkoilla kisaat aikaa vastaan

Joskus aikatietoisuus voi olla se tekijä, joka saa tarttumaan toimeen, innostaa ja motivoi. Yleensä kisatunnelmaa on helpointa hyödyntää melko lyhyellä aikajänteellä. Menetelmä ja tuttu ja yksinkertainen: Tietylle tehtävälle asetetaan lähietäisyydelle suhteellisen haastava aikatavoite, jonka saavuttamista seurataan työskentelyn kuluessa. Siis näin: Katsotaan saanko kaikki nämä tehtävä tehtyä puolessa tunnissa… 

Selkeän aikatavoitteen asettaminen sopii hyvin esimerkiksi rutiiniluontoisiin tehtäviin, joissa laatu ei liikaa kärsi kiireestä. Tällainen voisi olla vaikkapa sanojen opetteleminen korttimenetelmällä. Parhaimmillaan aikaraja luo sopivan paineen, joka auttaa keskittymään ja ajattelemaan tehokkaasti.

Aikatauluttaminen vaatii itsetuntemusta

Taitavasti käytettynä aikataulut jäsentävät ja tehostavat oppimista. Edessä olevat tehtävät hahmottuvat ja aika jäsentyy.  Ajan käytön suunnittelu helpottaa kasautuvista töistä syntyvää stressiä, koska järkevä aikataulu on samalla jonkinlainen pidemmän tähtäimen selviytymissuunnitelma. Sen varassa voi kunakin päivänä keskittyä sinä päivänä kohdalla oleviin tehtäviin.

Tekemistään voi monesti tehostaa psykologisella aikatietoisuudella, jota aikatauluttaminen tuottaa. Olennaista on oppia tunnistamaan millaisissa tehtävissä ja tilanteissa aikatietoisuuden muunteleminen parhaiten auttaa oppimista. Joskus on hyvä syventyä ja unohta ajan kuluminen. Joskus taas tarkempi aikaseuranta edistää tekemistä.

Kokeile ja etsi itsellesi sopivia tapoja hyödyntää ajantajua oppimisessa!

 

Kuvat cc)  ToniVC, Zorin Denu,

Lue enemmän, arvaa vähemmän!

Hyvää koeviikkoa!

***

Kuva: cc)  Richard Lawrence Cohen.

Turha tieto ei liity mihinkään

Olen vähän diggaillut tätä Jukka Pojan biisiä. Tällaiselle tietointensiiviselle opettaja-ihmiselle tämä toimii hyvänä vastalääkkeenä, jos ilmenee tietotaivasoireita .

Toisaalta aloin miettiä, mistä kokemus turhasta, päänsekoittavasta tiedosta sitten oikein tulee. Itse saan sellaisen aikaiseksi vaikkapa surffailemalla päämäärättömästi liian pitkään ja liian monilla tietopainotteisilla nettisivustoilla. Jos setti on liian pitkä ja sekava, päässä pyörii ja ällöttää.

“Liika tieto voi sekottaa sun pään,

turha tieto ei liity mihinkään,

tietotulva vie mennessään

ja Jukka Poika kattelee ihmeissään.” 

Jukka Poika laulaa mielestäni siitä, mitä nimitetään informaatioähkyksi. Ihmiset  kuormittuvat jatkuvan informaatiotulvan alla.

Tietoähkystä en ole kuullut puhuttavan. Voisiko niin olla siksi, että jäsentynyttä ja sisäistynyttä tietoa ei voi olla liikaa?

Liika tieto on mielestäni sitä turhaa tietoa, jäsentymätöntä ja merkityksettömäksi jäävää tietoa. Sellaisen oppimisella ei liene erityistä arvoa. Irralliseksi jäävä tieto on vain informaatiota. Jäsentynyt tieto sensijaan on ajattelun pääomaa, sivistystä, kykyä olla läsnä monimutkaisessa maailmassa ja ymmärtää sitä.

Sellaisen tiedon oppiminen, joka kytkeytyy laajempaan kokonaisuuteen, esimerkiksi aiempiin tietoihin tai kokemuksiin, on helpompaa. Useimmat tässäkin blogissa esitetyt opiskelutekniikkavinkit tähtäävät ymmärtämisen kautta oppimiseen eli siihen, että tiedosta tulee enemmän kuin informaatiota. Muisti toimii merkitysten varassa ja merkityksellinen tieto jää mieleen. Tieto, joka jää irralliseksi, unohtuu.

Ehkä vähän paradoksaalisesti tiedolla on suurin vaara jäädä irralliseksi silloin, kun tietoa  on vähän. Mitä enemmän tiedät, sitä helpommin uudelle tiedolle löytyy luontevia yhteyksiä, ikäänkuin koti.

Tieto ei itsessään kuormita, vaan tiedon jäsentymättömyys. Eli, mitä vähemmän tietoa, sitä suurempi on kuormitus, kun kohdataan uutta informaatiota. Pitkällä tähtäimellä pelkkä muistitieto ei lämmitä, ajateltu ja sisäistetty tieto sen sijaan kantaa ja sykähdyttää.

Tai ainakin niin minä, tietotaivasihminen, uskon, samalla kun muistutan itselleni Juha Varron sanoin:

“Tässä suhteessa on tietenkin paras olla varovainen tiedon kanssa: tieto ei ole kaikki ja mikäli tiedon mielekkyyttä kysyy, on rajattava se alue, jolla tieto on tärkeää.”  Varto (1994) Filosofian taito, s. 115, Kirjayhtymä.