Opi puhumalla, kirjoittaen… vuorovaikutuksessa

Sain aivan äskettäin valmiiksi käsikirjoituksen oppimisen taitoja käsittelevään kirjaan. Kirjan ajatukset – ja ajatus kirjasta – ovat kasvaneet vähitellen opetustyön ja tämän blogin kirjoittamisen aikana. Siinä vaiheessa, kun kustannussopimus allekirjoitettiin kirjasta oli olemassa suunnitelma ja muutamia valmiita lukuja. Optimistisena hetkenä saatoin ajatella, että kirjoittaminen olisi lähinnä jo ajatellun muotoilemista muillekin ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

Tänään päätin lehteillä läpi kirjan kaikki luvut vielä kerran. Katsoin tekstiä kysyen mitä uutta löysin, oivalsin, kehittelin kirjoittamisen aikana. Siis toisin sanoen: mitä opin? Päätin merkitä uudet oivallukset ja tiedot siellä, missä niitä löytäisin.

Hämmästyin sitä, kuinka paljon merkintöjä sivuille tuli. Aloittaessani en ollutkaan ollut valmis. Aloittaessani en tiennyt, mitä tulisin tekemään – vaikka siltä saattoi silloin tuntua.

Eräässä tutkimuksessa (jonka lähde ei valitettavasti ole nyt käsillä) tutkijat vertasivat kertaamisen tehokkuutta kahdella eri tavalla kerrattaessa. Toinen ryhmä opiskelijoita, kertasi tekemällä tehtäviä, jotka edellyttivät mieleenpalauttamista. Toinen ryhmä palautti asioita mieleen selittämällä sisältöjä toiselle opiskelijalle. Tiedetään, että mieleenpalauttaminen on erittäin tehokas tapa opiskella. Tässä tutkimuksessa molemmat ryhmät hyötyivätkin harjoittelusta. Suuremman hyödyn sai kuitenkin ryhmä, joka oli selittänyt asioita ääneen toisille.

Kun minä ponnistelin saadakseni välitettyä selkeitä ja käyttökelpoisia ajatuksia kirjan tuleville lukijoille tai kun opiskelijat muotoilivat opittuja sisältöjä sanoiksi, oppiminen tehostui.

Ajatus siitä, että aivot ovat kehittyneet selviytymistä edistäviksi, selittää osaltaan tätä ilmiötä. Toiminta johon liittyy vuorovaikutusta muiden kanssa mieltyy merkityksellisenä, selviytymistä edistävänä tavalla, jota irralliseksi koettujen tietojen pänttääminen tyypillisesti ei ole.

Lisäksi kokemusten ja ajatuksen alkujen muokkaaminen kielessä valmiimmiksi, ehjemmiksi, ymmärrettävämmiksi tukee sekin oppimista.

Yhdessä oppiminen kannattaa, koska siihen liittyy tyypillisesti näitä molempia elementtejä: tieto sanallistetaan ja se saa osoitteen ja (ainakin jonkinlaisen) tarkoituksen. Vuorovaikutus on oppimisen kannalta siis aivan olennaista.

Joskus tämä kuitenkin unohtuu. Opiskelija pänttää yksin tai luottaa siihen, että riittää, kun ajatukset ovat jotenkin pyörähtäneet mielessä. Selittäminen ja selkeyttäminen unohtuu ja tieto jää ikään kuin puolitiehen.

Vuorovaikutuksessa oppiminen tapahtuu usein epävirallisesti ja siksi ehkä vähän huomaamatta. Luokkatilanteissa ja koulun käytävillä syntyy puhetta myös opituista aiheista; yksi auttaa toista; käydään keskusteluja ohjatusti ja spontaanisti. Etäopetuksesta osa tästä jää tapahtumatta, vaikka kirjallisen ilmaisun merkitys ehkä korostuukin.

Opiskelijan kannattaisi mieltää mahdollisuus vuorovaikutukseen tapana opiskella. Yhdessä höpöttelyyn voi mennä hieman enemmän aikaa, mutta samalla tapahtuu monia oppimisen kannalta hyödyllisiä asioita. Myös virtuaaliset yleisöt: kirjan oletetut lukijat tai opiskelijan tietoa kertaavan ”luennon” mielikuvissa elävät kuulijat hyödyttävät ajattelua ja oppimista.

On luonnollista olla vuorovaikutuksessa. On luonnollista oppia muita varten.

Oppimisen taidot -arvokello: Vuorovaikutus- ja viestintätaidot

Lisäsin arvokellooni viimeikseksi vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Opiskelu ja sitä myötä oppiminen on sosiaalista toimintaa, keskustelua, ajatusten vaihtamista. Lukio-opiskeluun liittyy lisäksi paljon tilanteita, joissa opiskelijan odotetaan osoittavan osaamistaan keskusteluun osallistumalla, esitelmöimällä tai kirjoittamalla.

Tällaisia asioita minulla oli mielessä:

  • Hallitsetko kieliopin perusasiat (yhdysanat, isot kirjaimet)? 
  • Tuntuuko yleensä siltä, että saat sanottua tai kirjoitettua sen, mitä ajattelet? 
  • Kirjoitatko hyvää yleiskieltä? 
  • Osaatko käyttää tietokoneen oikolukuohjelmaa? 
  • Osaatko säätää sivuasettelun, rivivälit jne.? 
  • Osaatko tehdä esitelmääsi diaesityksen? 
  • Löydätkö tietoa netistä, kirjoista, kirjastosta?
  • Osaatko merkitä lainaukset, viitata toisen henkilön ajatuksiin, laatia lähdeluettelon, merkitä kuvalähteet jne.? 
  • Kysytkö, kun et tiedä tai ymmärrä jotain?
  • Osallistutko keskusteluun ryhmätöitä tehtäessä?
  • Osaatko kehitellä ajatuksia yhdessä toisten kanssa? 
  • Osaatko kuunnella muita? 
  • Jännitätkö esiintymistä? Pystytkö esiintymään jännityksestä huolimatta? 

Oppimisen välinetaitoa

Arvokellon laatimisesta on nyt kulunut vähän aikaa. Huojun tämän sakaran merkitystä pohtiessani. Nämä taidot ovat välttämättömiä opiskelussa ja yleisemminkin yhteiskunnassa toimittaessa – mutta ovatko ne oppimisen taitoja? Eikö niitä voisi pitää vain välinetaitoina, joiden hallinta on tarpeen, mutta joiden kehittäminen ei välttämättä paranna oppimisen laatua? (Arvosanoihin näillä ”ulkoisilla” seikoillakin on luonnollisesti vaikutusta.)

Kieli ja vuorovaikutus oppimisen ytimessä

Huojun toiseen suuntaa, kun ryhdyn miettimään sanallistamisen ja kielen merkitystä ajattelulle, vuorovaikutuksen merkitystä kaikelle oppimiselle ja kehittymiselle. Entä jos nämä ovat paljon enemmän kuin välinetaitoja? Opiskelija, joka oppii ajattelemaan toisten kanssa yhdessä, myös oppii  paremmin. Opiskelija, joka oppii tarkastelemaan asioita monitahoisemmin ja johdonmukaisemmin kirjoittamalla niistä, oppii hänkin paremmin. Tästä näkökulmasta vuorovaikutus- ja viestintätaidot olisivat selkeästi osa oppimisen taitoa. Mutta ihanko itsenäinen osa? Jos ne ovat ajattelun välineitä, eikö niitä siinä tapauksessa voisi sisällyttää ajattelutaitoihin?

Jään huojumaan.

Kumpaan suuntaan sinä kallistut?

Kuva täältä.

  • Tutkimustietoa opiskelijoiden sosiaalisen median veistintätaidoista täällä.