Miksi kysyminen on olennainen opiskelutaito

Kun aloitat opiskelun, mietitkö hetken aikaa, mitä haluaisit tietää opiskeltavasta aiheesta? Mikä siinä on kiinnostavaa? Mitä jo tiedät ja mitä kannattaisi tietää lisää? Mihin tieto laajemmin liittyy ja mihin tietoa voi soveltaa? 

En ole nähnyt opiskelutaitokirjaa, jossa olisi oma lukunsa taidosta tehdä kysymyksiä. Sellainen pitäisi kirjoittaa, sillä kysyminen on olennainen osa taitavaa opiskelua. Kysyminen unohtuu, sitä ei opeteta ja niille, jotka sitä käyttävät, se on usein niin luonnollinen osa ajattelua, että he eivät ehkä edes tunnista käyttävänsä kysymistä opiskelutekniikkana.

Kysyminen unohtuu, jos vahingossa ajattelet oppimista valmiiksi annetun tiedon vastaanottamisena. Oppiminen on kuitenkin ajattelua. Valmis luento, valmis teksti tai muu oppimateriaali on siinä siksi, että kävisit ajatellen keskustelua sen kanssa ja tekisit siitä omaasi. Siitä oppimisessa oikeasti on kysymys, eikä se onnistu ilman kysymyksiä.

Onneksi kysymistä voi opetella. Se on yhtä paljon asennetta kuin taitoa. Kysyminen on onneksi myös suhteellisen helppoa, eikä se (harjoitteluvaiheen jälkeen) lisää opiskeluun käytettävää aikaa.

Mitä minä nyt sitten tarkoitan kysymisellä? Kysymys on lause, joka alkaa kysymyssanalla ja päättyy kysymysmerkkiin. Tutuimmassa muodossaan kysymys esitetään opettajalle silloin, kun ei ole ymmärretty jotakin. Sekin on tärkeää, mutta puhun nyt vähän toisenlaista kysymisestä. Ehkä pikemminkin kysyvästä asenteesta ja ajattelusta, jota kysyminen vaatii. Tässä mielessä kysymysten olisi hyvä reunustaa opiskeluprosessia alusta loppuun saakka. 

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten kysymyksiä voi käyttää opiskelun apuna:

Kysyminen ruokkii uteliaisuutta

Entä, jos ennen uuden aiheen oppimiseen sukeltamista pysähtyisit hetkeksi miettimään, mikä sinua aiheessa kiinnostaa. Voit miettiä esimerkiksi:

• Onko sinulla aiheesta kokemuksia? Ristiriitaisia kokemuksia? Selitystä vaativia kokemuksia?
• Olisiko tiedosta mahdollisesti jotakin hyötyä? Mitä sen avulla voisi selittää?
• Luuletko jo jotakin? Oletko kuuullut jotakin? Haluaisitko tarkistaa tai tarkentaa käsitystäsi?
• Kaikki ei kiinnosta kaikkia, mutta jokaisesta aiheesta joku on kiinnostunut. Eläydy sellaisen ihmisen asemaan, joka on kiinnostunut edessä olevasta aiheesta. Mistä hän on siinä kiinnostunut? Mitä hän haluaa tietää?

Kysyminen ennen opiskelun aloittamista on hyödyllistä, koska se

1. auttaa tunnistamaan, mikä aiheessa voisi olla kiinnostavaa
2. auttaa tunnistamaan, mitä jo tiedät aiheesta ja mitä kokemuksia sinulla on aiheeseen liittyen
3. virittää mieltä etsimään vastauksia kysymyksiin ja rakentamaan tietoa aiheesta

Kysyminen jäsentää tietoa

Toinen mahdollisuus on lähteä suuntaamaan tiedon hankkimista kysymysten avulla. Kysy siis: Kun olen oppinut tämän asian, mitä minun pitäisi tietää?

Harjoittele avaamaan aihe kysymysten avulla. Aseta kysymykset sen mukaan, millaista asiaa olet opiskelemassa. Tässä muutama esimerkki.

Jos yrität ymmärtää historiallista tapahtumaa, aloita kysymällä vaikkapa nämä peruskysymykset:

Kuka? 

Mitä? 

Milloin? 

Miksi? 

Jos yrität oppia käsitteen, kysy ainakin:

Mitä käsite tarkoittaa?

Miten sitä käytetään? mitä se selittää?

Millaisia esimerkkejä asiasta voi antaa? 

Mihin suurempaan kokonaisuuteen käsite liittyy? 

Tietyn oppiaineen oppimisesta osa on juuri sitä, että opit tunnistamaan minkälaisia kysymyksiä tällä tiedonalalla esitetään. Esimerkkiksi psykologinen ajattelu on osaksi juuri sitä, että osaa kysyä uudesta ilmiöstä psykologiatieteelle tyypillisiä kysymyksiä.

Kysymysten avulla jäsentäminen on hyödyllistä ennen opiskelun aloittamista, koska kysymykset ikäänkuin avaavat mielen poimimaan tietoa. Kysymykseen vastauksen etsiminen on luonnollinen tapa olla tiedon kanssa tekemisissä. Asiantuntija lukee yleensä aina etsien vastauksia häntä kiinnostaviin kysymyksiin.

Kysymykset tekstin tai luennon avulla opittaessa

Asiantuntija myös yleensä kirjoittaa tai luennoi antaen vastauksia olennaisiin kysymyksiin. Kysymysten tunnistaminen on osa taitavaa lukemista ja kuuntelemista. Cal Newport* teki havainnon, että hänen haastattelemansa taitavat opiskelijat jäsensivät tietoa luennolla miettien:

Mihin kysymykseen luennoitsija nyt vastaa?

Mikä vastaus on?

Miten vastausta perustellaan?

Mitkä kysymykset jäävät avoimiksi?

Nämä kysymykset tekevät luennosta aktiivisen ajattelemisen tilanteen. Kuunteleminen kun ei ole, eikä voi olla valmiiksi pureskellun tiedon vastaanottamista. Ainakaan, jos haluat, että kuultu jää muistiin ja muodostuu oman ajattelun rakennusaineeksi.

Samanlaista kysymisen tapaa voi käyttää hyväksi myös tekstejä lukiessa. Kirjoittaja kirjoittaa usein niin, että kukin kappale koostuu yhdestä muita tärkeämmästä asiasta, jonka kirjoittaja haluaa välittää eteenpäin. Taitava lukija oppii tunnistamaan tekstissä sitä, mitä kirjoittaja kappaleessa yrittää tehdä. Ja taitava opiskelija voi jäsentää sen kysymyksen muodossa itselleen. Mihin kysymykseen tämä teksti vastaa? Jos tunnistat sen, alat tunnistaa, mikä tekstissä on tärkeää – mikä vain johdattelua, havainnollistusta tai muuta täytettä.

Toimi esimerkiksi näin:

Lue pätkä tekstiä, yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus.

Pysähdy ja mieti: Mihin kysymykseen tämä on vastaus?

Kirjoita kysymys marginaaliin tai muistiinpanoihisi. Huomaa, miten siihen on vastattu.

Lukemisen lopuksi kertaa asiat käymällä läpi kysymykset ja vastaamalla niihin mielessäsi.

Yhdessä opiskeleminen voi olla vielä mukavampaa. Silloin voi tehdä esimerkiksi näin:

Lukekaa molemmat sama pieni osa tekstistä (yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus).

Sopikaa, kumpi kysyy ja kumpi vastaa. Kysyjä miettii, mihin kysymykseen tekstissä vastataan. Vastaaja selittää vastauksen omin sanoin ja tarvittaessa täydennetään tekstin avulla.

Jatkakaa lukemista seuraavan pienen osan verran.

Vaihtakaa rooleja. Nyt äskeinen vastaaja kysyy ja kysyjä vastaa.

Jatkakaa vuorotellen lukemista, kysymistä ja vastaamista, kunnes opiskeltava aihe on käsitelty. Kun opiskelette uutta asiaa osat saavat olla hyvin lyhyitä. Kun kertaatte jo opittua, voitte pyrkiä hahmottamaan vähän suurempia kokonaisuuksia kerrallaan.

*Cal Newport (2007) How to become a straight-A student. 

Itsensä kuulusteleminen

Sellainen opiskelu, johon kuuluu pinnistelyä opitun palauttamiseksi mieleen, on tutkitusti erittäin tehokasta. On parempi kerrata asioita kysymällä ja vastaamalla, kuin vain lukemalla uudelleen ja uudelleen. Lukemisen aikana tehdyt kysymykset voivat olla kertaavan mieleenpalauttamisen kannalta erinomaisen hyödyllisiä. Yhtä hyvin kysymyksiä voi miettiä jälkeenpäinkin.

Hyviä kertaavia kysymyksiä voit kehitellä esimerkiksi näiden kysymysten avulla:

Mitä opettaja saattaisi kysyä kokeessa?

Miten opitut asiat liittyvät toisiinsa?

Mitä suuria kokonaisuuksia muodostuu?

Mitkä ajatukset toistuvat?

Mihin ja miten tietoa voisi soveltaa?

Olen aiemminkin kirjoittanut mieleenpalauttavan opiskelun tärkeydestä mm. täällä.

Yksi vastaus – kymmenen kysymystä lisää

Kun tutkija raportoi tutkimuksen tuloksia, loppuun kirjoitetaan usein kappale, jossa nimetään uusia, selvittämättömiä kysymyksiä jatkotutkimusten aiheiksi. Tutkimus alkaa kysymyksestä, jota yritetään selvittää ja päättyy uusiin kysymyksiin, joihin ei vielä tiedetä vastausta. Yksi selvitetty kysymys tuottaa monta uutta avointa kysymystä.

Miksipä oppiminen olisi yhtään erilaista?

Uusi tieto tuottaa uusia kysymyksiä. Valmista ei tule, mutta uusien kysymysten herääminen kertoo siitä, että olet ajatellut aihetta, olet kokeillut soveltaa tietoa, olet alkanut hahmottaa suurempia kokonaisuuksia. Kyky kysyä opitusta kertoo usein myös kriittisyydestä ja arviointikyvystä. On hyvän merkki, jos kysymyksiä on lopussa enemmän kuin opiskelun alkaessa.

Kysyminen on taito, jota voi ja kannattaa harjoitella.

Kuvat Unsplash CC0

 

JATKOAJATUKSIA:

Tämä on kysymyksiä käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa.

Lue myös toinen osa: Osaako joku kysyä jotakin?

Opeblogin puolelle on hiljalleen rakentumassa tähän liittyvä juttusarja siitä, miten opettaja voi käyttää kysymistä oppimisen tukemiseen.

• Ensimmäinen osa: Kysyviä työtapoja I: Ennakoivat kysymykset
• Toinen osa: Kysyviä työtapoja II: Opiskelun aikana (tulossa)
• Kolmas osa: Kysyviä työtapoja III: Avoimet kysymykset (tulossa)

 

***

 

Advertisement

Millaista ajattelua ylioppilastutkintokoe vaatii?

Ylioppilaskokeessa menestyminen vaatii vankan tietopohjan tueksi ajattelutaitoja. Psykologiassa kysymykset ovat yleensä tietoa soveltavia. On tyypillistä, että tehtävässä annetaan jokin aihepiiri, tapausesimerkki, tutkimusaineisto tai käytännön ongelma, johon opiskelijan toivotaan pystyvän soveltamaan psykologisia tietoja.

Kevään 2013 kokeessa tällaisia aihepiirejä olivat mm.

• kevyen liikenteen suunnittelu (tehtävä 1)
• esimerkkihenkilön kielen kehitykseen liittyvät vaikeudet (tehtävä 2)
• siirtymä peruskoulusta lukioon (tehtävä 4)
• suvaitsemattomuus (tehtävä 5)
• sosiaalinen media (tehtävä 9)

Tehtäville on tyypillistä, että vastaukset eivät löydy suoraan kirjasta. Tarkasteltavana voi olla aihe, jota ei ole koskaan käsitelty psykologian oppitunneilla. Seuraavassa esitän joitakin vinkkejä siitä, miten kysymyksiä kannattaisi lähestyä.

1) Hahmota ilmiö 

Ensimmäinen ajatteluhaaste on tunnistaa tarkasti, mistä ilmiöstä on kysymys. Se vaatii sekä rikastamista että rajaamista.

Rajaaminen tarkoittaa sitä, että määrittelet olennaiset käsitteet vähintään mielessäsi ja kohdistat huomiosi tehtävän kannalta oikeisiin asioihin. Joskus ilmiö on rajattu selkeästi tehtävänannossa. Joskus taas tehtävänannossa vain viitataan oikeaan suuntaan ja ilmiön kartoittaminen jää opiskelijan asiaksi.

Esimerkiksi kevään 2013 tehtävässä 4. todetaan:

”Kun opiskelijat siirtyvät peruskoulusta lukioon, heidän opiskeluun liittyvät suoritusvaatimuksensa kasvavat samalla jyrkästi. Millaisia tämän siirtymän läpikäymistä helpottavia neuvoja voisit antaa lukiota aloittavalle nuorelle.” 

Tehtävässä viitataan suoritusvaatimuksiin, mutta muilta osin siirtymän haasteet jäävät opiskelijan itsensä kartoitettavaksi. Ensimmäinen tehtävä on siis selvittää, millaisia haasteita siirtymään eri ihmisillä voisi liittyä.

Rikastaminen tarkoittaa mielen virittelemistä siten, että tarkasteltava ilmiö alkaa näyttäytyä monitahoisena ja kiinnostavana. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luomalla tilanteesta eläviä mielikuvia ja esimerkkejä. Analyyttisempaa reittiä rikastaminen tapahtuu esittämällä kysymyksiä, joiden avulla asiasta löytyy uusia näkökulmia.

Esimerkiksi kevyen liikenteen suunnittelua koskevassa tehtävässä (tehtävä 1, kevät 2013) on hyvä aluksi luoda itselleen mahdollisimman tarkka kuva siitä, mitä kevyt liikenne on. Ketä kevyen liikenteen käyttäjät ovat? Mitä erilaisia ryhmiä käyttäjissä on? Mitä erilaisia tarpeita liikkumiseen liittyy? Missä ja miten kevyeen liikenteen liikkujat liikkuvat? Mistä esim. vaaratilanteet syntyvät?

Jos tämä vaihe hypätään yli vastausta suunniteltaessa, mielikuva kevyestä liikenteestä saattaa yksinkertaisesti olla liian suppea todella hyvän vastauksen rakentamiseen.

2) Erittele ja jäsennä

Toinen vaihe esseen suunnittelussa on analyyttisempi. Kun ensimmäisessä vaiheessa on luotu rikas käsitys siitä, mitä pitäisi tarkastella, tässä vaiheessa ilmiötä aletaan ajatella läpi esitetyn kysymyksen näkökulmasta.

Jäsentämisessä kannattaa käyttää apuna abin ajattelukaavoja, joita olen kokoamassa myöhemmin julkaistavaan tekstiin. Kaavat ovat ns. ennakkojäsentäjiä, joiden avulla voi kerätä ideoita ja ryhmitellä tietojaan.

Erittelyvaiheessa ei kannata tyytyä mihinkään liian valmiina tarjolla olevaan ratkaisuun. Omaa ajatteluaan tulee ravistella ja ruotia. Aivan yksinkertaiset kysymykset voivat auttaa tässä.

Esimerkiksi tehtävässä 2 (kevät 2013) on kerrottu, että Ronjalla oppi myöhään puhumaan, lukemaan oppimisessa oli vaikeuksia ja nuoruusiässä kielten opiskelu on vaikeaa.

On erittäin houkuttelevaa lukea tehtävä siten, että kysymyksessä ovat kielellisen kehityksen vaikeudet yleisesti. Tämän jälkeen vastaus rakentuu YHDEN vaikeuden mahdollisten selitysten kartoittamiseen. Opiskelija, joka ymmärtää tässä kohtaa esittää itselleen kysymyksen siitä, onko kyseessä yksi vai useampi ongelma, on heti askeleen mitan edellä. Hän voi pohtia tekijöitä, jotka voisivat olla kaikkien kysymyksessä mainittujen ongelmien taustalla, mutta myös esittää näkökohtia, jotka pätevät vain yhteen mainituista ilmiöistä.

Yksi vai useampi ilmiö – yksi vai useampi syitä?  Pelkkä kysymyksenasettelu auttaa vastaamaan monipuolisemmin.

Yleensä hyvin valmistautunut opiskelija liikkuu jo jäsentelyvaiheessa psykologisen tiedon tasolla. Joskus tästä seuraa myös ongelmia: opiskelija ei huomaa arkiajattelun näkökulmasta olennaisia puolia kysymyksestä, vaan hyppää suoraan siihen tietoon, jonka esittämistä hän olettaa tehtävän edellyttävän. Psykologian reaalikokeen tehtävät eivät perustu minkään tiedon toistamiseen. Kannattaa siis aina etsiä tiettyä kirjassa esitettyä kokonaisuutta laajempi näkökulma vastaamiseen.

Kevään 2013 kysymyssarjasta tehtävä 3 houkutteli eniten tähän suuntaa. Aiheena olivat aikuisiän kiintymyssuhteet, joita on kuvattu Otavan kehityspsykologian kirjassa selkeästi omassa alaluvussaan. Tehtävästä ei kuitenkaan saa loistavia pisteitä toistamalla alaotsikon alta sisällöt sellaisenaan. Jokainen ylioppilaskokeen tehtävä edellyttää pohdintaa ja sisäistynyttä otetta. Sisäistyneisyys näkyy esimerkiksi siinä, että vastausta on rikastettu yhdistämällä teemaan liittyvää tietoa laajemmin. Tässä esimerkiksi ottamalla esille aikuisuuden kehitystehtävät, transferenssi-ilmiön tai pohdintoja siitä, miksi kiintymyssuhdetyylit näyttävät olevan yhteydessä lapsuuden kiintymyssuhteiden laatuun.

Hyvässä tapauksessa erittelyvaiheen ajattelu on arkiajattelun ja tieteellisten käsitysten vuoropuhelua. Tavoitteena on  mahdollisimman monipuolinen, mutta jäsentynyt kuva tehtävän aiheesta.

3) Kytke psykologiseen tietoon

Lopuksi edellisten vaiheiden oivallukset kytketään psykologiseen tietoon.  Se, mitä on ajateltu esitetään tavalla, joka osoittaa psykologisen käsitteistön, teorioiden ja tutkimustulosten hallintaa.

Lopullisessa vastauksessa painotetaan niitä näkökohtia, joissa tämä onnistuu parhaiten.

Pelkän erittelyn ja arkiajattelun varaan jäävä vastaus ei pääse koskaan korkeisiin pisteisiin. (Kolmeen pisteeseen sellaisella voi hyvässä tapauksessa yltää…) Loistava vastaus on yleensä ”tikutusta”, jossa käsitteet putoilevat lukjian käsiin kuin kypsät omenat toinen toisensa perään.

Psykologialle on oppiaineena tyypillistä, se, että oppimista osoitetaan ilmaisemalla uudella kielellä asioita, joita aiemmin on pystynyt tarkastelemaan vain arkiajattelun valossa. Psykologiset käsitteet voivat tosin myös kyseenalaistaa sen, mitä arkiajattelussa uskotaan.

Toisaalta sisäistynyt tieto itsessään tuottaa uusia, monipuolisempia näkökulmia. Esimerkiksi transferenssin kaltaisia ilmiöitä on mahdollista ajatella ja tunnistaa vasta, kun tuntee psykodynaamista teoriaa.

Reaalikoe on tietyn oppiaineen osaamista mittaava koe. Niinpä ilmiö, joka osataan nimetä on parempi kuin ilmiö, joka vain tunnistetaan ja väite, jota perustellaan tutkimustuloksin on parempi, kuin väite, jonka uskottavuus jää vain väitteen vakuuttavuuden varaan. Pyri siis kaikin keinoin näyttämään kykysi havaita yhteydet psykologisen tiedon ja kuvattujen ilmiöiden välillä.

Miten kirjoittaminen auttaa ajattelemaan?

”En tiedä, mitä ajattelen, ennen kuin kirjoitan siitä.”

Kuulin tämän ajatuksen kauan sitten Jörn Donnerin suusta ollessani nuori, kirjoittajana kokematon opiskelija. Muistan hämmästelleeni, mitä Donner mahtoi tarkoittaa. Oliko väite jonkinlainen vitsi –  jonkinlaista älykköjen ironiaa?

En tunnistanut ajatuksen ja opiskelussa edellytetyn kirjoittamisen välillä mitään yhtäläisyyksiä. Mielsin kirjoittamisen oppimisen jälkeisenä vaiheena, jossa kerätyt tiedot järjestellään perätysten ja yhdistellän sopivilla lauseilla. Tällä tavalla kirjoittaminen oli kuitenkin aika vaivalloista. Luulen, että siitä huolimatta opin kirjoittaessani. En vain huomannut sitä itse. Toisaalta, jos käsitykseni kirjoittamisesta olisi ollut toinen, olisin ehkä nauttinut kirjoittamisesta enemmän. Olisin saattanut myös saada enemmän irti opinnoistani.

Vähitellen käsitykseni kirjoittamisesta on muuttunut. Olen kuullut tämän Donneriin yhdistämäni ajatuksen sittemmin usealta taholta. Tuntu siitä, että vasta kirjoittaessa ajatus jäsentyy ja saa muodon yhdistää monia kirjoittavia ihmisiä. Sen syntyminen ei vaadi korkeaa älykkyyttä eikä kirjallista lahjakkuutta. Kuka tahansa – siis myös tavallinen lukio-opiskelija – voi valjastaa käyttöönsä kirjoittamiseen kätkeytyvää ajatteluvoimaa! Kuinka se sitten tapahtuu?

Erota toisistaan luova prosessi ja kriittinen prosessi

Kirjoittaminen on luonnollinen tapa terästää ajattelua.

• Yhtäältä kirjoittaminen on luovaa ja vapaata. Ajatusten voi antaa seurata toisiaan ja katsoa minne, ne vievät.
• Toisaalta valmiin tekstin vaatimukset haastavat kirjoittajaa johdomukaisuuteen ja esitettyjen ajatusten kriittiseen arvioimiseen.

Uuden tuottaminen ja kriittisyys ovat kirjoittamisessa molemmat tärkeitä. Ne ovat kuitenkin sen verran eriparisia veljeksiä, että useimpien kirjoittajien mielessä ne eivät mahdu työskentelmään samaan aikaan. Siksi onkin tehokasta erottaa toisistaan luova, uusien ajatusten tuottamisen vaihe sekä kriittinen ajatuksia arvioiva ja tekstiä hiova kirjoittamisen vaihe. Peter Elbow (1981) on mainiossa kirjoittamisoppaassaan Writing with Power käyttänyt näistä vaiheista nimityksiä luova prosessi ja kriittinen prosessi.

Luova prosessi on tekstin – ja uusien ajatusten – vapaa tuottamisvaihe. Sen aikana ikäänkuin ajatellaan ääneen, mutta tehdään se kirjoittamalla. Kirjoittaminen toimii tässä vaiheessa vähän niinkuin keskustelu hyvän ystävän kanssa: ajatukset jäsentyvät puhuessa ja keskustelun päätyttyä ymmärtää keskustelun aiheesta enemmän, kuin ennen sitä. Kirjoittaminen on tässä vaiheessa toimintaa, jonka avulla otetaan selville, mitä ajatuksia valmiissa tekstissä voisi olla. Tavoitteena ei ole kirjoittaa tekstiä luovan prosessin kuluessa valmiiksi.

Kriittiseen prosessiin kuuluvat ajatusten arvioiminen, tekstin rakenteen muokkaaminen ja jäsentely sekä ajatusten pukeminen osuvaan kielelliseen asuun.

Molemmat vaiheet ovat tärkeitä valmiin tekstin kannalta. Vuorottelemalla näitä prosessin vaiheita saadaan aikaiseksi lopullinen teksti. Yritys tuottaa hallittua, kontrolloitua, valmista tekstiä ja luovia ajatuksia samanaikaisesti, johtaa useimpien ihmisten kohdalla siihen, että tekstiä on vaikea kirjoittaa, ajatus ei virtaa ja luovuus tyrehtyy.

Kirjottaja ei ehkä aina huomaa näiden vaiheiden vuorottelua tekstiä laatiessaan. Niiden tietoinen erottaminen saattaa joskus huomattavasti helpottaa kirjoittamisessa alkuun pääsemistä. Lisäksi luovan prosessin harjoittaminen erillisenä on varmin väylä löytää tuntumaa siihen, kuinka kirjoittaminen auttaa ajattelemaan.

Kriittisestä prosessista pidättäytyminen on usein edellytys sille, että tekstiä ylipäätään pystyy tuottamaan. Runoilija William Stafford on kuvannut sitä osapuilleen näin:

Minun täytyy olla valmis myös epäonnistumaan. Jos aion ylipäätään kyetä jatkamaan kirjoittamista, en voi edellyttää itseltäni korkeisiin vaatimuksiin yltämistä. Minun täytyy päästä liikkeelle, enkä voi antaa minkään pysäyttää itseäni…” (vap. suom. TMP / tässä Newkirkin, 2009, s. 76 mukaan.)

Harjoittelee ajattelemaan kirjoittaessasi

Kirjoittamisen ei ole – eikä sen pitäisi olla – vain valmiin ajatuksen ilmaisemista. Voit kirjoittaa kehittääksesi ajatuksia ja tutkiaksesi niitä. Voit kirjoittaa oppiaksesi.

Seuraavien linkien jutuissa esittelen kaksi tavallista, mutta voimakasta kirjoitusharjoitusta. Molemmat sopivat tehostamaan oppimistasi ja auttavat löytämään tuntumaa oman ajattelun voimaan. Erilaisten kirjallisten töiden yhteydessä erityisesti vapaan kirjoittamisen harjoitus on hyvä keino ohittaa kirjoittamisen aloittamiseen yleensä liittyviä hankaluuksia.

• vapaan kirjoittamisen harjoitus
• oppimispäiväkirja

***

Katso myös:

Viisi väärää uskomusta kirjoittamisesta

Kuvat dotmatchbox, paloetic ja spaceamoeba.

Ideas grown here

Kuva & teksti: KTVee

We haven’t the money…

Ajatuksen takana: Ernest Rutherford, s. 1871, uusiseelantilainen fysiikan professori.

 

Kuva PhillipC

Havaintojen tekemisen vaikeus eli sen huomaaminen mikä on ilmeistä

Havaintojen tekeminen on ajattelua. Joskus tuntuu, että havaintojen tekeminen on aliarvostettu osa ajattelua. Mennään ja katsotaan, miten asia on kuulostaa liiankin helpolta. Toisaalta (erityisesti) yksinkertaisten havaintojen tekeminen on ainakin luokkatilanteissa opiskelijoille yllättävän vaikeaa. Pohdin tässä, miksi näin ja mitä asialle voisi tehdä.

Pidin oppitunnin, jolla pyysin opiskelijoita luomaan elävän mielikuvan 5-vuotiaasta ja 15-vuotiaasta. Opiskelijoiden tehtävänä oli vertailla näitä mielikuva ja yhdessä kokosimme listaa muutoksista, joita iän myötä on tapahtunut. Tämä oli osa kehityspsykologian kurssia.

Opiskelijat ajattelivat monella tavalla hyvin taitavasti. He olivat tulleet psykologian kurssille. He halusivat ajatella psykologisesti. Niinpä taululle listattiin hyvin monipuolisesti erilaisia henkisen kehityksen muutoksia kuten kyky ennakoida paremmin tulevaisuutta, kyky hahmottaa mitä toiset ajattelevat itsestä jne.

Keskustelu oli pitkä.

Keskustelun päättyessä mainitsematta oli jäänyt mm. pituuskasvu sekä useimmat motoriset ja kognitiiviset perustaidot (esim. kehon hallinta, hienomotoriikka, lukeminen, kielitaito, matemaattiset taidot jne.). Miksi tällaiset yksinkertaisiin havaintoihin liittyvät seikat jäävät mainitsematta?

Miksi näin tapahtuu paitsi minun tunneillani myös fysiikan ja kielten tunneilla? Kuvassa nähdään ”muslimi”, mutta ei niitä yksityiskohtia, joiden perusteella tulkinta on tehty. Oppikirjan fyysisiä ominaisuuksia on vaikea havaita, vaikka opettaja kuinka heiluttelisi taipuisaa kirjaa, jää huomaamatta, että kappale ei ole jäykkä*.

Tieteellinen ajattelu alkaa yksinkertaisista havainnoista

Ensimmäinen mieleen tuleva selitys liittyy siihen, mitä opiskelijat odottavat opettajan tarkoittavan. He ajattelevat, että opettaja ei ole kiinnostunut siitä, mikä on ilmeistä ja näkyy päällepäin.

Voisiko tämä liittyä käsitykseen siitä, miten tieto rakentuu? Opiskelijat eivät ehkä tiedä, että myös tieteellisessä ajattelussa tyypillisesti edetään tarkoista, mutta sinänsä yksinkertaisista havainnoista ilmiöiden selittämiseen*. He olettavat opettajan hakevan jotakin ”hienompaa” tai ”syvällisempää” ja tarjovat selityksiä ja tulkintoja havaintojen sijasta.

Yksinkertaiset havainnot ovat aliarvostettuja. Kuitenkin tarkat havainnot ovat ajattelun ja tiedonmuodostuksen kannalta erittäin tärkeitä.

Havaitseminen vaatii ajatusten pilkkomista osiin

Toinen selitys liittyy kykyyn ajatella omia ajattelutapahtumia (siis metakognitioon). Hyppäys havainnoista johtopäätöksiin tapahtuu usein aikalailla huomaamatta. Voi olla vaikea saada kiinni havainnoista, kun mieli on jo tehnyt tilanteesta tulkinnan. Ajattelua pitäisi saada ”hidastettua” niin että havaintojen tekeminen erottuu omana vaiheenaan.

Se ei kuitenkaan aina ole helppoa, koska silloin pitäisi kyetä olemaan tietoinen oman mielen toiminnasta. Pitäisi ikääkuin pysähtyä kuuntelemaan oman ajattelusysteemin ääntä ja erottamaan siinä erilaisia vaiheita, siirtymiä, johdonmukaisuuksia ja hyppyjä.

Opiskelijalle:

• Tarkkojen havaintojen tekeminen tärkeä taito monessa oppiaineessa – arvosta sitä! 
• Älä pelkää huomata sitä, mikä tuntuu itsestäänselvältä – harvat asiat ovat itsestäänselviä.
• Opettele erottamaan havainnot ja tulkinnat! 
• Kun katsoo, niin näkee! Kokeile miten paljon tietoa saat havainnoimalla jotakin kiinnostavaa kohdetta erittäin tarkasti. 

Kuva täältä.

* Kiitokset kollegoille KH & BJ!