Kirjoitukset lähestyvät ja on aika hioa kielitaito parhaaseen mahdolliseen näyttökuntoon. Tästä blogista löytyy vain vähän asiaa kielten oppimisesta, joten johdatan teidät runsasveitsemmille lähteille.
Olen vähän diggaillut tätä Jukka Pojan biisiä. Tällaiselle tietointensiiviselle opettaja-ihmiselle tämä toimii hyvänä vastalääkkeenä, jos ilmenee tietotaivasoireita :-).
Toisaalta aloin miettiä, mistä kokemus turhasta, päänsekoittavasta tiedosta sitten oikein tulee. Itse saan sellaisen aikaiseksi vaikkapa surffailemalla päämäärättömästi liian pitkään ja liian monilla tietopainotteisilla nettisivustoilla. Jos setti on liian pitkä ja sekava, päässä pyörii ja ällöttää.
”Liika tieto voi sekottaa sun pään,
turha tieto ei liity mihinkään,
tietotulva vie mennessään
ja Jukka Poika kattelee ihmeissään.”
Jukka Poika laulaa mielestäni siitä, mitä nimitetään informaatioähkyksi. Ihmiset kuormittuvat jatkuvan informaatiotulvan alla.
Tietoähkystä en ole kuullut puhuttavan. Voisiko niin olla siksi, että jäsentynyttä ja sisäistynyttä tietoa ei voi olla liikaa?
Liika tieto on mielestäni sitä turhaa tietoa, jäsentymätöntä ja merkityksettömäksi jäävää tietoa. Sellaisen oppimisella ei liene erityistä arvoa. Irralliseksi jäävä tieto on vain informaatiota. Jäsentynyt tieto sensijaan on ajattelun pääomaa, sivistystä, kykyä olla läsnä monimutkaisessa maailmassa ja ymmärtää sitä.
Sellaisen tiedon oppiminen, joka kytkeytyy laajempaan kokonaisuuteen, esimerkiksi aiempiin tietoihin tai kokemuksiin, on helpompaa. Useimmat tässäkin blogissa esitetyt opiskelutekniikkavinkit tähtäävät ymmärtämisen kautta oppimiseen eli siihen, että tiedosta tulee enemmän kuin informaatiota. Muisti toimii merkitysten varassa ja merkityksellinen tieto jää mieleen. Tieto, joka jää irralliseksi, unohtuu.
Ehkä vähän paradoksaalisesti tiedolla on suurin vaara jäädä irralliseksi silloin, kun tietoa on vähän. Mitä enemmän tiedät, sitä helpommin uudelle tiedolle löytyy luontevia yhteyksiä, ikäänkuin koti.
Tieto ei itsessään kuormita, vaan tiedon jäsentymättömyys. Eli, mitä vähemmän tietoa, sitä suurempi on kuormitus, kun kohdataan uutta informaatiota. Pitkällä tähtäimellä pelkkä muistitieto ei lämmitä, ajateltu ja sisäistetty tieto sen sijaan kantaa ja sykähdyttää.
Tai ainakin niin minä, tietotaivasihminen, uskon, samalla kun muistutan itselleni Juha Varron sanoin:
”Tässä suhteessa on tietenkin paras olla varovainen tiedon kanssa: tieto ei ole kaikki ja mikäli tiedon mielekkyyttä kysyy, on rajattava se alue, jolla tieto on tärkeää.” Varto (1994) Filosofian taito, s. 115, Kirjayhtymä.
Jokin aika sitten kuuntelin Brene Browinin TED-konferenssissa pitämän puheen haavoittuvuudesta, rohkeudesta ja häpeästä. Brene puolustaa rohkeutta olla oma itsensä, ottaa riskejä ja olla haavoittuva. Brene Brown on myös kirjoittanut oivaltavan kirjan aiheesta.
Brenen tutkimusaihe on häpeä. Hän kuvaa, kuinka häpeä nostaa päätään kahdesta suunnasta. Se saa uskomaan, ettei minusta ole mihinkään, en osaa, en kelpaa, olen riittämätön, huono, tyhmä jne. Ja toisaalta, jos jotenkin selviää näistä ja päättää kuitenkin tehdä jotakin, se alkaa kysellä: ”Kuka sinä oikein kuvittelet olevasi?”
Oppiminenkin vaatii rohkeutta olla haavoittuva, kokeilla uutta ja mahdollisesti epäonnistua. Useimmiten onnistuminen vaatii kykyä epäonnistua uudelleen ja uudelleen. Kansainvälistä epäonnistumisen päivää vietetään 13.10.2012. Sen tavoitteena on hälventää epäonnistumisiin liitettyä häpeää ja tuoda esille, miten epäonnistumiset ja vastoinkäymiset ovat osa elämää ja oppimista.
Millainen on taitava oppija? Oulun yliopiston sivuilla on tiivis, tutkimusperustainen kuvaus taitavan opiskelijan piirteistä.
Kuvauksessa korostuvat ajattelun taidot, erityisesti metakognitio sekä strategiset taidot (tilannetaju, tehtävän analysoiminen, tavoitteet). Lisäksi tämänkin pohjalta näyttää siltä, että hyvä kasautuu. Se, joka on aiemmin oppinut jotkin, oppii myöhemmin helpommin uutta.
Oppimisen taidot 