Poimi vain sieniä, jotka tunnet eli käsitteiden määrittelystä esseevastauksissa

”Hyvässä vastauksessa on käytetty tieteenalan käsitteittä.”

Otsikkoon on kirjattu reaalivastausten arvioinnin perusohje. Opiskelu on paljossa uusien käsitteiden omaksumista. Oppimista pitäisi osoittaa koristelemalla tekstinsä psykologisella sanastolla. Miten tämän tapahtuu? Mihin käsitteitä käytetään? Miten niitä käytetään? Pitääkö käsitteet määritellä?

Seuraavassa joitakin ajatuksia siitä, miten saa käsitteet käyttöön reaaliaineissa, erityisesti esseekokeissa. Ohjeet sopivat niin koeviikolle kuin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuville.

Käsitteiden määritteleminen

Opettajat saattavat korostaa, että käsitteet pitää määritellä. Ongelmia tuottaa se, että jos tietää todella paljon, ei mitenkään ehdi määritellä kaikkia käyttämiään käsitteitä. Mitkä käsitteistä siis tulisi määritellä?

1) Tehtävänannon ymmärtämisen kannalta olennaiset käsitteet määritellään aina vastausta suunniteltaessa. Määritelmän kirjoittaminen itse vastaukseen ei sen sijaan ole ihan aina välttämätöntä. Hyvä nyrkkisääntö on, että tehtävänannon olennaiset käsitteet määritellään aina, kun osataan. Jos määrittely on todella vaikeaa, eikä se ole tehtävän ratkaisemisen kannalta välttämätöntä, määrittelyn voi jättää pois.

2) Jos koko vastaus rakentuu tietyn käsitteen merkityksen ymmärtämiselle, määrittelyä ei voi jättää pois vastauksesta. Kysymyksessä ”Onko seksuaalisuus perustarve?” et voi jättää määrittelemättä käsitettä ”perustarve”, koska kysymykseen annettu vastaus riippuu tästä määritelmästä. Toisaalta määritelmän ei tarvitse olla yksiselitteinen, vaan vastauksessa voidaan arvioida erilaisia tulkintoja käsitteestä. Siis esimerkiksi tähän tapaan:

”Jos perustarpeena pidetään tarpeita, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä niin seksuaalisuutta voidaan pitää perustarpeena, mutta jos taas edellytämme, että perustarpeet ovat myös homeostaattisia, seuraa siitä, että…”

Muita tämäntapaisia tehtäviä:

• Tarkastele aikuisiän kiintymyssuhteita (yo kevät 2013, tehtävä 3). Kiintymyssuhde on välttämätöntä määritellä.
• Persoonallisuushäiriöt ja sosiaalinen vuorovaikutus (yo kevät 2013, tehtävä 10+). Persoonallisuushäiriöiden määrittely aivan olennaista. Sosiaalisen vuorovaikutuksen käsitteen ymmärtäminen käy ilmi aiheen käsittelystä, joten määrittely tekstissä ei ole välttämätöntä – sen sijaan käsitteen eri ulottuvuuksien kartoittaminen suunnitteluvaiheissa on ratkaisevan tärkeää.
• Arvioi projektiivisia testejä persoonallisuuden tutkimusmenetelmänä (yo kevät 2013, tehtävä 8). Projektiiviset testit pitää määritellä ja esitellä, selittää niiden toimintaperiaate jne.

Samaan tapaan on tarpeen määritellä esimerkiksi kehityspsykologian tehtävissä mainitut ikämääreet. Esim. leikki-ikä 2-6 v, kouluikä 7-12, nuoruus 12-20/25 jne.

3) Kysymyksessä esiintyvän käsitteen määrittelyn voi jättää pois tekstistä, jos kyseessä ei ole psykologian käsite. 

Esimerkiksi kevään yo tehtävissä 1 ja 9 ei ole tarpeen vastauksessa määritellä sosiaalista mediaa tai kevyttä liikennettä, mutta näiden käsitteiden ymmärtäminen pitää varmistaa vastausta suunniteltaessa.

Tehtävä 1: Miten psykologista tutkimustietoa voidaan hyödyntää kevyen liikenteen suunnittelussa?

Tehtävä 9: Sosiaalisen median (kuten esimerkiksi Facebookin ja Twitterin) merkitys nuoruusiän kehitykselle.

4) Kysymyksessä esiintyvän käsitteen määrittelyn voi jättää pois tekstistä, jos kyseessä on hyvin yleisluontoinen käsite, jonka ymmärtäminen muutoin ilmenee vastauksen sisällöistä. 

Tästä esimerkkinä aiemmin mainittu tehtävä 9+: Persoonallisuushäiriöt ja sosiaalinen vuorovaikutus. Sosiaalisen vuorovaikutuksen voi tässä määritellä, mutta vastauksen arvo ei juurikaan riipu tästä määrittelystä vaan siitä, miten hyvin yhteyksiä persoonallisuushäiriöihin on onnistuttu erittelemään. Aivan ratkaisevaa sen sijaan on se, hahmottaako vastaaja sosiaalisen vuorovaikutuksen tarpeeksi monipuolisesti. Suunnitteluvaiheessa onkin tarpeen esittää itselleen runsaasti kysymyksiä siitä mitä ja millaista sosiaalinen vuorovaikutus voi olla ja haarukoida tästä mahdollisia yhteyksiä persoonallisuushäiriöihin.

Muut esseessä käytetyt käsitteet

Osaamisen osoittaminen ei rajoitu tehtävänannon käsitteisiin. Psykologiassa onkin usein tehtäviä, joissa jokin ilmiö on kuvattu arkikielellä ja vastaajan pitäisi nostaa tarkastelun tasoa psykologiselle tasolle. Usein tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija pystyy nimeämään ilmiön uudelleen.  Aineistotehtävässä saatetaan kertoa henkilön kokevan muut ihmiset järjestään vihamielisinä. Opiskelijan tehtäväksi jää tunnistaa, että kysymys saattaa olla projektiosta.

Hieman samaan tapaan opiskelija voi nostaa itse esittämiensä esimerkkien painoarvoa, jos hän pystyy osoittamaan, että esimerkki kuuluu jonkin yleisemmän käsitteen alaan. Esimerkki voi joskus korvata varsinaisen käsitteen määrittelyn ja osoittaa, että opiskelija tietää, mistä puhuu. Näin kuitenkin vain silloin, kun kysymys on apukäsitteestä. Määrittelyä vaativien käsitteiden kohdalla pelkät esimerkit eivät riitä.

5) Määrittelemättä voi jättää käsitteet, joita osaa käyttää sujuvasti osana vastausta, mutta jotka eivät ole vastauksen pääkäsitteitä.

Tällaisilla käsitteillä voi osoittaa nopeasti ja sujuvasti tietomääräänsä, mikä voi olla rajoitetun ajan puitteissa suuri etu.

Pelkkä hienojen käsitteiden viljeleminen ei tee kuitenkaan vastauksesta hyvää. Tähän pätee sama ohje kuin sienimetsällä: poimi vain sieniä (käsitteitä), jotka tunnet! Jos et oikeasti ymmärrä käsitettä, jota yrität käyttää, käytät sitä todennäköisesti väärin, väärässä paikassa ja epätarkasti.

Jos olet epävarma, käykö tekstistä selvästi ilmi, että ymmärrät käyttämäsi käsitteen merkityksen, määrittele käsite!

Määrittely on sitä tärkeämpää, mitä vähemmän aiheesta tiedät!

Käsitteet ovat ajattelun työkaluja. Opettajana olen miettinyt, miten ohjaisin opiskelijoita hyvään käsitteiden käyttöön. Olen päätynyt kaksisuuntaiseen ohjeeseen:

• Jos sanottavaa on vähän, on panosta selkeyteen. Kirjoita kaikki tietosi auki ikään kuin selittäisit asiaa jollekulle, joka ei vielä tiedä aiheesta.

• Jos taas sanottavaa on paljon, käytä käsitteitä tiiviisti ja taitavasti. Panosta monipuolisuuteen, oivaltavuuteen ja sisäistyneen näkemyksen osoittamiseen. Määrittele vain avainkäsitteet ja kirjoita (kuin) asiantuntevalle lukijalle.

***

Jos haluat oppia lisää siitä, miten käsitteiden määritteleminen tapahtuu, siirry juttuun Käsitteet hallussa kurssikokeessa.

Kuvat: cc) Rameshng ja TylerIngram via Flickr

Advertisement

Millaista ajattelua ylioppilastutkintokoe vaatii?

Ylioppilaskokeessa menestyminen vaatii vankan tietopohjan tueksi ajattelutaitoja. Psykologiassa kysymykset ovat yleensä tietoa soveltavia. On tyypillistä, että tehtävässä annetaan jokin aihepiiri, tapausesimerkki, tutkimusaineisto tai käytännön ongelma, johon opiskelijan toivotaan pystyvän soveltamaan psykologisia tietoja.

Kevään 2013 kokeessa tällaisia aihepiirejä olivat mm.

• kevyen liikenteen suunnittelu (tehtävä 1)
• esimerkkihenkilön kielen kehitykseen liittyvät vaikeudet (tehtävä 2)
• siirtymä peruskoulusta lukioon (tehtävä 4)
• suvaitsemattomuus (tehtävä 5)
• sosiaalinen media (tehtävä 9)

Tehtäville on tyypillistä, että vastaukset eivät löydy suoraan kirjasta. Tarkasteltavana voi olla aihe, jota ei ole koskaan käsitelty psykologian oppitunneilla. Seuraavassa esitän joitakin vinkkejä siitä, miten kysymyksiä kannattaisi lähestyä.

1) Hahmota ilmiö 

Ensimmäinen ajatteluhaaste on tunnistaa tarkasti, mistä ilmiöstä on kysymys. Se vaatii sekä rikastamista että rajaamista.

Rajaaminen tarkoittaa sitä, että määrittelet olennaiset käsitteet vähintään mielessäsi ja kohdistat huomiosi tehtävän kannalta oikeisiin asioihin. Joskus ilmiö on rajattu selkeästi tehtävänannossa. Joskus taas tehtävänannossa vain viitataan oikeaan suuntaan ja ilmiön kartoittaminen jää opiskelijan asiaksi.

Esimerkiksi kevään 2013 tehtävässä 4. todetaan:

”Kun opiskelijat siirtyvät peruskoulusta lukioon, heidän opiskeluun liittyvät suoritusvaatimuksensa kasvavat samalla jyrkästi. Millaisia tämän siirtymän läpikäymistä helpottavia neuvoja voisit antaa lukiota aloittavalle nuorelle.” 

Tehtävässä viitataan suoritusvaatimuksiin, mutta muilta osin siirtymän haasteet jäävät opiskelijan itsensä kartoitettavaksi. Ensimmäinen tehtävä on siis selvittää, millaisia haasteita siirtymään eri ihmisillä voisi liittyä.

Rikastaminen tarkoittaa mielen virittelemistä siten, että tarkasteltava ilmiö alkaa näyttäytyä monitahoisena ja kiinnostavana. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luomalla tilanteesta eläviä mielikuvia ja esimerkkejä. Analyyttisempaa reittiä rikastaminen tapahtuu esittämällä kysymyksiä, joiden avulla asiasta löytyy uusia näkökulmia.

Esimerkiksi kevyen liikenteen suunnittelua koskevassa tehtävässä (tehtävä 1, kevät 2013) on hyvä aluksi luoda itselleen mahdollisimman tarkka kuva siitä, mitä kevyt liikenne on. Ketä kevyen liikenteen käyttäjät ovat? Mitä erilaisia ryhmiä käyttäjissä on? Mitä erilaisia tarpeita liikkumiseen liittyy? Missä ja miten kevyeen liikenteen liikkujat liikkuvat? Mistä esim. vaaratilanteet syntyvät?

Jos tämä vaihe hypätään yli vastausta suunniteltaessa, mielikuva kevyestä liikenteestä saattaa yksinkertaisesti olla liian suppea todella hyvän vastauksen rakentamiseen.

2) Erittele ja jäsennä

Toinen vaihe esseen suunnittelussa on analyyttisempi. Kun ensimmäisessä vaiheessa on luotu rikas käsitys siitä, mitä pitäisi tarkastella, tässä vaiheessa ilmiötä aletaan ajatella läpi esitetyn kysymyksen näkökulmasta.

Jäsentämisessä kannattaa käyttää apuna abin ajattelukaavoja, joita olen kokoamassa myöhemmin julkaistavaan tekstiin. Kaavat ovat ns. ennakkojäsentäjiä, joiden avulla voi kerätä ideoita ja ryhmitellä tietojaan.

Erittelyvaiheessa ei kannata tyytyä mihinkään liian valmiina tarjolla olevaan ratkaisuun. Omaa ajatteluaan tulee ravistella ja ruotia. Aivan yksinkertaiset kysymykset voivat auttaa tässä.

Esimerkiksi tehtävässä 2 (kevät 2013) on kerrottu, että Ronjalla oppi myöhään puhumaan, lukemaan oppimisessa oli vaikeuksia ja nuoruusiässä kielten opiskelu on vaikeaa.

On erittäin houkuttelevaa lukea tehtävä siten, että kysymyksessä ovat kielellisen kehityksen vaikeudet yleisesti. Tämän jälkeen vastaus rakentuu YHDEN vaikeuden mahdollisten selitysten kartoittamiseen. Opiskelija, joka ymmärtää tässä kohtaa esittää itselleen kysymyksen siitä, onko kyseessä yksi vai useampi ongelma, on heti askeleen mitan edellä. Hän voi pohtia tekijöitä, jotka voisivat olla kaikkien kysymyksessä mainittujen ongelmien taustalla, mutta myös esittää näkökohtia, jotka pätevät vain yhteen mainituista ilmiöistä.

Yksi vai useampi ilmiö – yksi vai useampi syitä?  Pelkkä kysymyksenasettelu auttaa vastaamaan monipuolisemmin.

Yleensä hyvin valmistautunut opiskelija liikkuu jo jäsentelyvaiheessa psykologisen tiedon tasolla. Joskus tästä seuraa myös ongelmia: opiskelija ei huomaa arkiajattelun näkökulmasta olennaisia puolia kysymyksestä, vaan hyppää suoraan siihen tietoon, jonka esittämistä hän olettaa tehtävän edellyttävän. Psykologian reaalikokeen tehtävät eivät perustu minkään tiedon toistamiseen. Kannattaa siis aina etsiä tiettyä kirjassa esitettyä kokonaisuutta laajempi näkökulma vastaamiseen.

Kevään 2013 kysymyssarjasta tehtävä 3 houkutteli eniten tähän suuntaa. Aiheena olivat aikuisiän kiintymyssuhteet, joita on kuvattu Otavan kehityspsykologian kirjassa selkeästi omassa alaluvussaan. Tehtävästä ei kuitenkaan saa loistavia pisteitä toistamalla alaotsikon alta sisällöt sellaisenaan. Jokainen ylioppilaskokeen tehtävä edellyttää pohdintaa ja sisäistynyttä otetta. Sisäistyneisyys näkyy esimerkiksi siinä, että vastausta on rikastettu yhdistämällä teemaan liittyvää tietoa laajemmin. Tässä esimerkiksi ottamalla esille aikuisuuden kehitystehtävät, transferenssi-ilmiön tai pohdintoja siitä, miksi kiintymyssuhdetyylit näyttävät olevan yhteydessä lapsuuden kiintymyssuhteiden laatuun.

Hyvässä tapauksessa erittelyvaiheen ajattelu on arkiajattelun ja tieteellisten käsitysten vuoropuhelua. Tavoitteena on  mahdollisimman monipuolinen, mutta jäsentynyt kuva tehtävän aiheesta.

3) Kytke psykologiseen tietoon

Lopuksi edellisten vaiheiden oivallukset kytketään psykologiseen tietoon.  Se, mitä on ajateltu esitetään tavalla, joka osoittaa psykologisen käsitteistön, teorioiden ja tutkimustulosten hallintaa.

Lopullisessa vastauksessa painotetaan niitä näkökohtia, joissa tämä onnistuu parhaiten.

Pelkän erittelyn ja arkiajattelun varaan jäävä vastaus ei pääse koskaan korkeisiin pisteisiin. (Kolmeen pisteeseen sellaisella voi hyvässä tapauksessa yltää…) Loistava vastaus on yleensä ”tikutusta”, jossa käsitteet putoilevat lukjian käsiin kuin kypsät omenat toinen toisensa perään.

Psykologialle on oppiaineena tyypillistä, se, että oppimista osoitetaan ilmaisemalla uudella kielellä asioita, joita aiemmin on pystynyt tarkastelemaan vain arkiajattelun valossa. Psykologiset käsitteet voivat tosin myös kyseenalaistaa sen, mitä arkiajattelussa uskotaan.

Toisaalta sisäistynyt tieto itsessään tuottaa uusia, monipuolisempia näkökulmia. Esimerkiksi transferenssin kaltaisia ilmiöitä on mahdollista ajatella ja tunnistaa vasta, kun tuntee psykodynaamista teoriaa.

Reaalikoe on tietyn oppiaineen osaamista mittaava koe. Niinpä ilmiö, joka osataan nimetä on parempi kuin ilmiö, joka vain tunnistetaan ja väite, jota perustellaan tutkimustuloksin on parempi, kuin väite, jonka uskottavuus jää vain väitteen vakuuttavuuden varaan. Pyri siis kaikin keinoin näyttämään kykysi havaita yhteydet psykologisen tiedon ja kuvattujen ilmiöiden välillä.

Esseetaidot: Testaa tietosi I

Esseen otsikko on Plastisiteetti, muisti ja oppiminen. 

Opettaja ei ole antanut tehtävästä mitää muita ohjeita.

Miten etenet? Vastaa OIKEIN tai VÄÄRIN.

1. Muistin hermostollista perustaa ei kysytä, joten rajaan sen vastauksen ulkopuolelle.
2. Tehtävä vaatii käsitteiden määrittelyä. Yritän määritellä kaikki kolme käsitettä.
3. Tehtävänanto on selvästi listamainen. Voin siis kirjoittaa jokaisesta mainitusta aiheesta erikseen. Oppikirjassakin nämä asiat löytyvät eri kappaleista.
4. En muista, mitä plastisiteetti tarkoittaa, mutta tiedän kaikenlaista muistista ja oppimisesta. Voin aivan hyvin vastata tähän tehtävään.
5. En osaa määritellä oppimista tai muistia. Yritän korvata vahingon tarkoilla esimerkeillä.
6. Yritän vastata niin, että käy selvästi ilmi, miten muisti, oppiminen ja plastisiteetti liittyvät toisiinsa.
7. Opettelin työmuistin toiminnan tärpiksi kokeeseen. Saan varmasti lisäpisteitä, jos selitän tässä tehtävässä episodisen puskurin, visuaalisavaruudellisen muistilehtiön, fonogisen silmukan ja työmuistin komentoyksikön toiminnan tarkasti.
8. Tällaisessa tehtävässä uskaltaa esittää myös omia pohdintoja oppimisen ja plastisiteetin yhteyksistä.
9. Ajattelemalla tarkasti ja keskittymällä aivan olennaisimpaan tähän tehtävään voi vastata onnistuneesti puolessatoista sivussa.

Miten vastasit?

Minä vastaisin näin.

Käsitteiden määritteleminen

Kohdat 2 ja 5 pitävät paikkaansa. Silloin, kun tehtävänannossa on lueteltu avainkäsitteet, ne on hyvä myös pystyä määrittelemään. Plastisiteetin määrittely on tässä tärkeintä. Jos määrittely on vaikeaa tilanteen pelastaa:

• käsitteen käyttäminen oikein
• hyvät ja oivaltavat esimerkit
• muilta osin tarkat tiedot
• taitava ajattelu

Käsitteiden väliset suhteet

Kohdat 3 ja 4 ovat väärin.

Kohdat 6 ja 8 ovat oikein.

Vaikka tehtävänanto kuulostaa luettelolta, vastaus ei voi olla sitä. Vastaajan keskeisin tehtävä on asettaa nämä tosiaankin erillisinä opitut käsitteet toistensa yhteyteen.

Plastisiteetti on tehtävänannossa ensimmäisenä. Se on tehtävän tärkein käsite, johon muut käsitteet tulisi suhteuttaa.

Oma ajattelu on sallittua ja suotavaa.  Tarvitaan tarkkoja tietoja, joiden varassa sopivia oivalluksia voi syntyä.

Vastauksen rajaaminen

Kohta 1 on väärin.

Plastisiteetti on aivojen mukautuvuutta. Muistaminen ja uuden oppiminen perustuvat juuri tähän aivojen ominaisuuteen. On täysin tehtävänannon mukaista selittää, mitä tämä hermosolun ja hermoverkkojen tasolla tarkoittaa.

Kohta 7 on väärin ja kohta 9 oikein.

Yksityiskohtaisetkaan tiedot eivät nosta pisteitä, jos niitä ei ole liitetty kysymyksen aiheeseen.  Jos pystyt käyttämään näitä tietoja plastisiteetin, muistin ja oppimisen välisien yhteyksien pohtimiseen, tee niin.

Vaikka tehtävän alue on laaja, hyviin pisteisiin voi päästä kohdistamalla vastauksen tarkasti annettuihin käsitteisiin ja niiden välisten suhteiden esittämiseen. Sisäistetyn tiedon varassa on mahdollista kirjoittaa lyhyt vastaus, jossa on olennaiset tiedot, hyvin valitut esimerkit ja taitavan ajattelun varassa etenevä juoni.

Käsitteet hallussa kurssikokeessa

Arvioin kurssikokeita. Tehtävänä oli selittää näköhavaintojen muodostumista (miten visuaalisesta ärsykkeestä syntyy havainto). Vastaajan avuksi olin lisäksi antanut listan käsitteistä, joita vastauksessa tulisi käyttää.

Tehtävä oli arvioijalle havainnollinen ja herättä ajatuksia. Valmiiksi annettujen käsitteiden liittäminen vastaukseen toi hyvin esille opiskelijoiden tapaa ymmärtää ja käyttää käsitteitä.

Erotin vastauksissa 4 eri osaamisen tasoa:

1. Käsitte osataan liittää esimerkkiin 

Tämä näkyi opiskelijoiden vastauksissa lauseina, joissa esimerkkiä käytetään määritelmän sijasta. Tähän tapaan:

Tarkkaavaisuuden valokeila on sitä, että kun katsoo mopoa pihalla, niin sitten niitä reunalla olevia asioita, vaikka puita, ei nää niin tarkasti.

Opiskelija osaa viitata käsitteellä oikeanlaiseen ilmiöön tai kohteeseen. Kuitenkin usein jää vähän epäselväksi, kuinka tarkkarajaisesti opiskelija on käsitteen hahmottanut – etenkin, jos esimerkki on suoraan kirjasta tai oppitunnilta poimittu.

2. Käsite osataan määritellä. 

Edellistä tarkempaa osaamista on, jos opiskelija osaa antaa käsitteelle jonkin määritelmän (tai sanallisen luonnehdinnan), jota hän sitten täydentää esimerkillä. Tarkan tai aukottoman määritelmän laatiminen on tutkijoillekin haastavaa (ja hiuksia halkovaakin puuhaa), eikä sellaista lukiolaisilta vaadita.

Määritelmän merkitys on oikeastaan siinä, että se kuin sanallinen nuoli, joka osoittaa, mikä kohta esimerkissä kuuluu juuri käytetyn käsitteen alaan.

3. Käsite osataan liittää kysyttyyn aiheeseen 

Käsitteiden osaaminen ei ollut esseetehtävässä itseisarvo. Käsitteitä oli tarkoitus käyttää esseen varsinaisen aiheen pohtimiseen. Niinpä määrittelemistä ja esimerkkien antamista tärkeämpää osamista oli se, että opiskelija pystyi liittämään käsitteen näköhavainnon muodostumista koskevaan tietoon. Tämä ei ollut ollenkaan itsestäänselvää. Käsitelista houkutteli luettelomaiseen vastaamiseen.

Tehtävää laatiessani lisäsin tarkoituksella käsitelistaan sanan syvyysvihje. Syvyysvihjeistä on oppikirjassa pitkä luettelo. Arvelin kuitenkin, että syvyysvihjeiden liittäminen listan muihin käsitteisiin (esim. ärsykelähtöinen ja skeemalähtöinen prosessointi) olisi mahdollista, mutta opiskelijoille suhteellisen vaikeaa. Näin olikin. Monessa muutoin hyvässä vastauksessa syvyysvihjeet oli selitetty vastauksen loppuun omaksi erilliseksi jaksokseen, mutta niiden liittäminen tehtävän varsinaiseen aiheeseen oli jäänyt tekemättä.

4. Käsite osataan kytkeä kokonaisuuteen ja toisiin käsitteisiin 

Tehtävän parasta antia olivat vastaukset, joissa käsitteitä oli käytetty ajatuksella ja ymmärtäen. Tämä näkyi paitsi siinä, että käsitteitä oli (tarvittaessa) osattu määritellä tarkasti, etenkin siinä, että esseet vilisivät lauseita, joissa käsitteitä kytkettiin toisiinsa.  Tällaisessa vastauksessa ei myöskään rajoituttu vain opettajan listassa annettuihin sanoihin, vaan pystyttiin ajattelemaan kurssin aiheita kokonaisuutena.

Esimerkkejä Emmi Niemelän esseestä:

”Sensorinen muistimme on käytössä, kun aistimme visuaalisia ärsykkeitä.”

”Silmää voi siis huijata juuri odotusten eli skeemojen avulla, mutta myös esimerkiksi syvyysvihjeiden, kuten pintagradientin, lomittaisuuden, suhteellisen koon, varjojen ja värien avulla. Esimerkiksi autot voidaan saada näyttämään eri kokoisilta kallistuskulman ja värien avulla… Havainnot eivät siis aina kerro totuutta.”

Tehtävä oli mielenkiintoinen arvioitava ja opettajan näkökulmasta erittäin havainnollinen.  Oppiminen ei ole vain muistamista, vaan myös ajattelemista.

PS. Kiitos ihanille, osaaville opiskelijoilleni näiden ajatusten herättelemisestä :-)! 

Kuva täältä