Opi puhumalla, kirjoittaen… vuorovaikutuksessa

Sain aivan äskettäin valmiiksi käsikirjoituksen oppimisen taitoja käsittelevään kirjaan. Kirjan ajatukset – ja ajatus kirjasta – ovat kasvaneet vähitellen opetustyön ja tämän blogin kirjoittamisen aikana. Siinä vaiheessa, kun kustannussopimus allekirjoitettiin kirjasta oli olemassa suunnitelma ja muutamia valmiita lukuja. Optimistisena hetkenä saatoin ajatella, että kirjoittaminen olisi lähinnä jo ajatellun muotoilemista muillekin ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

Tänään päätin lehteillä läpi kirjan kaikki luvut vielä kerran. Katsoin tekstiä kysyen mitä uutta löysin, oivalsin, kehittelin kirjoittamisen aikana. Siis toisin sanoen: mitä opin? Päätin merkitä uudet oivallukset ja tiedot siellä, missä niitä löytäisin.

Hämmästyin sitä, kuinka paljon merkintöjä sivuille tuli. Aloittaessani en ollutkaan ollut valmis. Aloittaessani en tiennyt, mitä tulisin tekemään – vaikka siltä saattoi silloin tuntua.

Eräässä tutkimuksessa (jonka lähde ei valitettavasti ole nyt käsillä) tutkijat vertasivat kertaamisen tehokkuutta kahdella eri tavalla kerrattaessa. Toinen ryhmä opiskelijoita, kertasi tekemällä tehtäviä, jotka edellyttivät mieleenpalauttamista. Toinen ryhmä palautti asioita mieleen selittämällä sisältöjä toiselle opiskelijalle. Tiedetään, että mieleenpalauttaminen on erittäin tehokas tapa opiskella. Tässä tutkimuksessa molemmat ryhmät hyötyivätkin harjoittelusta. Suuremman hyödyn sai kuitenkin ryhmä, joka oli selittänyt asioita ääneen toisille.

Kun minä ponnistelin saadakseni välitettyä selkeitä ja käyttökelpoisia ajatuksia kirjan tuleville lukijoille tai kun opiskelijat muotoilivat opittuja sisältöjä sanoiksi, oppiminen tehostui.

Ajatus siitä, että aivot ovat kehittyneet selviytymistä edistäviksi, selittää osaltaan tätä ilmiötä. Toiminta johon liittyy vuorovaikutusta muiden kanssa mieltyy merkityksellisenä, selviytymistä edistävänä tavalla, jota irralliseksi koettujen tietojen pänttääminen tyypillisesti ei ole.

Lisäksi kokemusten ja ajatuksen alkujen muokkaaminen kielessä valmiimmiksi, ehjemmiksi, ymmärrettävämmiksi tukee sekin oppimista.

Yhdessä oppiminen kannattaa, koska siihen liittyy tyypillisesti näitä molempia elementtejä: tieto sanallistetaan ja se saa osoitteen ja (ainakin jonkinlaisen) tarkoituksen. Vuorovaikutus on oppimisen kannalta siis aivan olennaista.

Joskus tämä kuitenkin unohtuu. Opiskelija pänttää yksin tai luottaa siihen, että riittää, kun ajatukset ovat jotenkin pyörähtäneet mielessä. Selittäminen ja selkeyttäminen unohtuu ja tieto jää ikään kuin puolitiehen.

Vuorovaikutuksessa oppiminen tapahtuu usein epävirallisesti ja siksi ehkä vähän huomaamatta. Luokkatilanteissa ja koulun käytävillä syntyy puhetta myös opituista aiheista; yksi auttaa toista; käydään keskusteluja ohjatusti ja spontaanisti. Etäopetuksesta osa tästä jää tapahtumatta, vaikka kirjallisen ilmaisun merkitys ehkä korostuukin.

Opiskelijan kannattaisi mieltää mahdollisuus vuorovaikutukseen tapana opiskella. Yhdessä höpöttelyyn voi mennä hieman enemmän aikaa, mutta samalla tapahtuu monia oppimisen kannalta hyödyllisiä asioita. Myös virtuaaliset yleisöt: kirjan oletetut lukijat tai opiskelijan tietoa kertaavan ”luennon” mielikuvissa elävät kuulijat hyödyttävät ajattelua ja oppimista.

On luonnollista olla vuorovaikutuksessa. On luonnollista oppia muita varten.

Advertisement

Miksi kysyminen on olennainen opiskelutaito

Kun aloitat opiskelun, mietitkö hetken aikaa, mitä haluaisit tietää opiskeltavasta aiheesta? Mikä siinä on kiinnostavaa? Mitä jo tiedät ja mitä kannattaisi tietää lisää? Mihin tieto laajemmin liittyy ja mihin tietoa voi soveltaa? 

En ole nähnyt opiskelutaitokirjaa, jossa olisi oma lukunsa taidosta tehdä kysymyksiä. Sellainen pitäisi kirjoittaa, sillä kysyminen on olennainen osa taitavaa opiskelua. Kysyminen unohtuu, sitä ei opeteta ja niille, jotka sitä käyttävät, se on usein niin luonnollinen osa ajattelua, että he eivät ehkä edes tunnista käyttävänsä kysymistä opiskelutekniikkana.

Kysyminen unohtuu, jos vahingossa ajattelet oppimista valmiiksi annetun tiedon vastaanottamisena. Oppiminen on kuitenkin ajattelua. Valmis luento, valmis teksti tai muu oppimateriaali on siinä siksi, että kävisit ajatellen keskustelua sen kanssa ja tekisit siitä omaasi. Siitä oppimisessa oikeasti on kysymys, eikä se onnistu ilman kysymyksiä.

Onneksi kysymistä voi opetella. Se on yhtä paljon asennetta kuin taitoa. Kysyminen on onneksi myös suhteellisen helppoa, eikä se (harjoitteluvaiheen jälkeen) lisää opiskeluun käytettävää aikaa.

Mitä minä nyt sitten tarkoitan kysymisellä? Kysymys on lause, joka alkaa kysymyssanalla ja päättyy kysymysmerkkiin. Tutuimmassa muodossaan kysymys esitetään opettajalle silloin, kun ei ole ymmärretty jotakin. Sekin on tärkeää, mutta puhun nyt vähän toisenlaista kysymisestä. Ehkä pikemminkin kysyvästä asenteesta ja ajattelusta, jota kysyminen vaatii. Tässä mielessä kysymysten olisi hyvä reunustaa opiskeluprosessia alusta loppuun saakka. 

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten kysymyksiä voi käyttää opiskelun apuna:

Kysyminen ruokkii uteliaisuutta

Entä, jos ennen uuden aiheen oppimiseen sukeltamista pysähtyisit hetkeksi miettimään, mikä sinua aiheessa kiinnostaa. Voit miettiä esimerkiksi:

• Onko sinulla aiheesta kokemuksia? Ristiriitaisia kokemuksia? Selitystä vaativia kokemuksia?
• Olisiko tiedosta mahdollisesti jotakin hyötyä? Mitä sen avulla voisi selittää?
• Luuletko jo jotakin? Oletko kuuullut jotakin? Haluaisitko tarkistaa tai tarkentaa käsitystäsi?
• Kaikki ei kiinnosta kaikkia, mutta jokaisesta aiheesta joku on kiinnostunut. Eläydy sellaisen ihmisen asemaan, joka on kiinnostunut edessä olevasta aiheesta. Mistä hän on siinä kiinnostunut? Mitä hän haluaa tietää?

Kysyminen ennen opiskelun aloittamista on hyödyllistä, koska se

1. auttaa tunnistamaan, mikä aiheessa voisi olla kiinnostavaa
2. auttaa tunnistamaan, mitä jo tiedät aiheesta ja mitä kokemuksia sinulla on aiheeseen liittyen
3. virittää mieltä etsimään vastauksia kysymyksiin ja rakentamaan tietoa aiheesta

Kysyminen jäsentää tietoa

Toinen mahdollisuus on lähteä suuntaamaan tiedon hankkimista kysymysten avulla. Kysy siis: Kun olen oppinut tämän asian, mitä minun pitäisi tietää?

Harjoittele avaamaan aihe kysymysten avulla. Aseta kysymykset sen mukaan, millaista asiaa olet opiskelemassa. Tässä muutama esimerkki.

Jos yrität ymmärtää historiallista tapahtumaa, aloita kysymällä vaikkapa nämä peruskysymykset:

Kuka? 

Mitä? 

Milloin? 

Miksi? 

Jos yrität oppia käsitteen, kysy ainakin:

Mitä käsite tarkoittaa?

Miten sitä käytetään? mitä se selittää?

Millaisia esimerkkejä asiasta voi antaa? 

Mihin suurempaan kokonaisuuteen käsite liittyy? 

Tietyn oppiaineen oppimisesta osa on juuri sitä, että opit tunnistamaan minkälaisia kysymyksiä tällä tiedonalalla esitetään. Esimerkkiksi psykologinen ajattelu on osaksi juuri sitä, että osaa kysyä uudesta ilmiöstä psykologiatieteelle tyypillisiä kysymyksiä.

Kysymysten avulla jäsentäminen on hyödyllistä ennen opiskelun aloittamista, koska kysymykset ikäänkuin avaavat mielen poimimaan tietoa. Kysymykseen vastauksen etsiminen on luonnollinen tapa olla tiedon kanssa tekemisissä. Asiantuntija lukee yleensä aina etsien vastauksia häntä kiinnostaviin kysymyksiin.

Kysymykset tekstin tai luennon avulla opittaessa

Asiantuntija myös yleensä kirjoittaa tai luennoi antaen vastauksia olennaisiin kysymyksiin. Kysymysten tunnistaminen on osa taitavaa lukemista ja kuuntelemista. Cal Newport* teki havainnon, että hänen haastattelemansa taitavat opiskelijat jäsensivät tietoa luennolla miettien:

Mihin kysymykseen luennoitsija nyt vastaa?

Mikä vastaus on?

Miten vastausta perustellaan?

Mitkä kysymykset jäävät avoimiksi?

Nämä kysymykset tekevät luennosta aktiivisen ajattelemisen tilanteen. Kuunteleminen kun ei ole, eikä voi olla valmiiksi pureskellun tiedon vastaanottamista. Ainakaan, jos haluat, että kuultu jää muistiin ja muodostuu oman ajattelun rakennusaineeksi.

Samanlaista kysymisen tapaa voi käyttää hyväksi myös tekstejä lukiessa. Kirjoittaja kirjoittaa usein niin, että kukin kappale koostuu yhdestä muita tärkeämmästä asiasta, jonka kirjoittaja haluaa välittää eteenpäin. Taitava lukija oppii tunnistamaan tekstissä sitä, mitä kirjoittaja kappaleessa yrittää tehdä. Ja taitava opiskelija voi jäsentää sen kysymyksen muodossa itselleen. Mihin kysymykseen tämä teksti vastaa? Jos tunnistat sen, alat tunnistaa, mikä tekstissä on tärkeää – mikä vain johdattelua, havainnollistusta tai muuta täytettä.

Toimi esimerkiksi näin:

Lue pätkä tekstiä, yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus.

Pysähdy ja mieti: Mihin kysymykseen tämä on vastaus?

Kirjoita kysymys marginaaliin tai muistiinpanoihisi. Huomaa, miten siihen on vastattu.

Lukemisen lopuksi kertaa asiat käymällä läpi kysymykset ja vastaamalla niihin mielessäsi.

Yhdessä opiskeleminen voi olla vielä mukavampaa. Silloin voi tehdä esimerkiksi näin:

Lukekaa molemmat sama pieni osa tekstistä (yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus).

Sopikaa, kumpi kysyy ja kumpi vastaa. Kysyjä miettii, mihin kysymykseen tekstissä vastataan. Vastaaja selittää vastauksen omin sanoin ja tarvittaessa täydennetään tekstin avulla.

Jatkakaa lukemista seuraavan pienen osan verran.

Vaihtakaa rooleja. Nyt äskeinen vastaaja kysyy ja kysyjä vastaa.

Jatkakaa vuorotellen lukemista, kysymistä ja vastaamista, kunnes opiskeltava aihe on käsitelty. Kun opiskelette uutta asiaa osat saavat olla hyvin lyhyitä. Kun kertaatte jo opittua, voitte pyrkiä hahmottamaan vähän suurempia kokonaisuuksia kerrallaan.

*Cal Newport (2007) How to become a straight-A student. 

Itsensä kuulusteleminen

Sellainen opiskelu, johon kuuluu pinnistelyä opitun palauttamiseksi mieleen, on tutkitusti erittäin tehokasta. On parempi kerrata asioita kysymällä ja vastaamalla, kuin vain lukemalla uudelleen ja uudelleen. Lukemisen aikana tehdyt kysymykset voivat olla kertaavan mieleenpalauttamisen kannalta erinomaisen hyödyllisiä. Yhtä hyvin kysymyksiä voi miettiä jälkeenpäinkin.

Hyviä kertaavia kysymyksiä voit kehitellä esimerkiksi näiden kysymysten avulla:

Mitä opettaja saattaisi kysyä kokeessa?

Miten opitut asiat liittyvät toisiinsa?

Mitä suuria kokonaisuuksia muodostuu?

Mitkä ajatukset toistuvat?

Mihin ja miten tietoa voisi soveltaa?

Olen aiemminkin kirjoittanut mieleenpalauttavan opiskelun tärkeydestä mm. täällä.

Yksi vastaus – kymmenen kysymystä lisää

Kun tutkija raportoi tutkimuksen tuloksia, loppuun kirjoitetaan usein kappale, jossa nimetään uusia, selvittämättömiä kysymyksiä jatkotutkimusten aiheiksi. Tutkimus alkaa kysymyksestä, jota yritetään selvittää ja päättyy uusiin kysymyksiin, joihin ei vielä tiedetä vastausta. Yksi selvitetty kysymys tuottaa monta uutta avointa kysymystä.

Miksipä oppiminen olisi yhtään erilaista?

Uusi tieto tuottaa uusia kysymyksiä. Valmista ei tule, mutta uusien kysymysten herääminen kertoo siitä, että olet ajatellut aihetta, olet kokeillut soveltaa tietoa, olet alkanut hahmottaa suurempia kokonaisuuksia. Kyky kysyä opitusta kertoo usein myös kriittisyydestä ja arviointikyvystä. On hyvän merkki, jos kysymyksiä on lopussa enemmän kuin opiskelun alkaessa.

Kysyminen on taito, jota voi ja kannattaa harjoitella.

Kuvat Unsplash CC0

 

JATKOAJATUKSIA:

Tämä on kysymyksiä käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa.

Lue myös toinen osa: Osaako joku kysyä jotakin?

Opeblogin puolelle on hiljalleen rakentumassa tähän liittyvä juttusarja siitä, miten opettaja voi käyttää kysymistä oppimisen tukemiseen.

• Ensimmäinen osa: Kysyviä työtapoja I: Ennakoivat kysymykset
• Toinen osa: Kysyviä työtapoja II: Opiskelun aikana (tulossa)
• Kolmas osa: Kysyviä työtapoja III: Avoimet kysymykset (tulossa)

 

***

 

Muutama ajatus oppimiskäsityksistä

Minua pyydettiin johdattelemaan opettajakuntaa aiheeseen oppimiskäsitys. Minusta oppimiskäsitys liittyy käsityksiin siitä, mitä oppiminen on. Toisaalta oppimiskäsitykseen taitaa liittyä aika monia käsityksiä siitäkin, mitä oppimisen pitäisi olla tai mitä sen haluttaisiin olevan…

Koneella vai käsin?

Lukiokoulutus on kovaa vauhtia siirtymässä digiaikaan. Opiskelijoiden odotetaan tuovan kouluun oman tietokoneen tai tabletin koulutöitä varten. Tulevaisuudessa ylioppilaskirjoituksissa kirjoitetaan vastaukset tietokoneen avulla. Kirjoittaminen siirtyy yhä enemmän tietokoneella tapahtuvaksi. Tämä muutos on herättänyt myös huolta. Onko käsin kirjoittamisella erityistä merkitystä?  Auttaako käsin kirjoittaminen oppimaan paremmin?

Tutkimukset, jotka kertovat käsin kirjoittamisen eduista ovat saaneet huomiota mediassa. Mtv uutisoi tutkimuksesta, jossa selvitettiin oppivatko lapset kirjaimia paremmin käsin kirjoittamalla, ympyröimällä vai näppäimistöltä etsimällä. Kirjoittaminen johti parhaaseen oppimiseen. Myös muistiinpanojen tekemisessä käsin kirjoittaminen näyttää vetävän pidemmän korren, ainakin mikäli kuuntelemme Pricetonin tutkijoiden tutkimustuloksia. Aivotutkija Minna Huotilainen on Ylen haastattelussa sitä mieltä, että käsin kirjoittamisella on ”kiistattomia muistihyötyjä”. Joissakin tutkimuksissa myös kehitettyjen ideoiden määrä ja laatu olivat parempia käsin kirjoitettaessa.

Ei siis ole aivan selvää, että uutuuttaan kiiltelevän läppärin onnellisen omistajan kannattaisi siirtyä kokonaan pois käsin kirjoittamisesta. Toisaalta nykylukiolaisen on välttämätöntä ottaa digtaaliset välineet haltuunsa. Tämä tarkoittaa aivan vähimmillään ainakin sitä, että hän osaa kirjoittaa tietokoneella – mielellään kymmensormijärjestelmällä sekä suhteellisen virheettömästi ja nopeasti. Lisäksi olisi hyvä osata tehdä taulukkoja, kaavoita ja miellekarttojakin. Nämä taidot eivät kehity harjoittelematta.

Kuvalähde: e_needs_a_bicycle via Flickr

Millä tavalla käsin kirjoittaminen on erilaista kuin koneella kirjoittaminen?

1. Käsin kirjoittaminen on hidasta. Koneella kirjoittaminen nopeaa.

Tästä on ehkä hieman yllättäen etua niille, jotka tekevät muistiinpanoja käsin. Hitaus pakottaa valitsemaan tarkemmin ja ajatellummin sen sisällön, jota muistiinpanoihin kirjoitetaan. Käsin kirjoitetuissa muistiinpanoissa on vähemmän sanoja. Onnistumisen edellytyksenä on sisällön pohtiminen ja jäsentäminen, mikä puolestaan edistää oppimista.

Tutkimukset viittaavat siihen, että koneella kirjoitettaessa pohtiminen jää helposti vähemmälle ja muistiinpanot koostuvat useammin pohdiskelematta kopioiduista lauseista. Muistinpanot ovat myös pidempiä, jolloin ne helposti sisältävät myös olennaisen hahmottamista estäviä yksityiskohtia. (Toisaalta hieman pidemmät muistiinpanot, jotka ovat tulosta omasta ajattelusta ja tiedon muokkaamisesta ovat hyödyllisiä.)

Koneella kirjoittamisen nopeus on parhaimmillaan silloin, kun kirjoitetaan ylös omia ajatuksia ja tuotetaan omaa tekstiä. Ajatukset eivät ehdi karata – mutta eivät toisaalta jalostuakaan – ennen kuin päätyvät valkoisen ruudun täytteeksi. Heikoimmillaan sivut täyttyvät jäsentymättömästä sanavirrasta ja oppiminen jää erittäin pinnalliseksi, mutta silloin, ajattelu on kulkee, on hienoa, että tekstiä voi tuottaa lähes ajattelun tahdissa.

2. Koneella kirjoitettua tekstiä on helppo muokata. Käsin kirjoitettu on kirjoitettava kokonaan uudelleen.

Pidempien tekstien muokaamisessa koneella kirjoittamisella on ehdoton etu puolellaan. Tekstiä voi muokata, täydentää, poistaa ja hioa niin paljon kuin haluaa, eikä sivu koskaan suttaannu tai kulu puhki jatkuvasta kumittamisesta.

Tämä voisi vahvuus myös muistiinpanoja kirjoitettaessa. Koneelle voi palata uudelleen ja kirjoittaa muistiinpanoihin auki jääneitä kysymyksiä ja täydentää vastauksia tiedonhaun tai esim. oppikirjan lukemisen yhteydessä. Sanamuotoa ja kaavioita voi muokata ja tiivistää. Epäolennaisesta voi luopua. Jos koneella vain kopioidaan muistiinpanoja, muokattavuudesta ei ole hyötyä ja käsin kirjoittamisen rauhallisuus saattaa tuottaa paremman oppimistuloksen.

3. Koneella kirjoitettu näyttää vakioiselta. Käsiala on vaihtelevaa.

Käsin kirjoitettu vihkon sivu on itse tehdyn näköinen ja ainutlaatuinen. Se on tuotettu hitaasti ja hyvässä tapauksessa ajatuksella. Käsialan epätasaisuudet ja sivun ulkoasu voivat toimia muistivihjeenä. Käsin kirjoitetusta saattaa siksi olla helpompi palauttaa mieleen se ajattelukokonaisuus, johon teksti tai muistiinpanot liittyvät. Koneella kirjoitetun sivun ulkomuoto jää helposti jäsentymättömäksi, ellei tämän eteen näe hieman vaivaa.

Kuvallisten muistivihjeiden lisääminen ei kuitenkaan ole kovin vaikeaa ja tottunut digitaalisten muistiinpanojen tekijä voi helposti tehdä muistiinpanoistaan hyvinkin mieleenpainuvia. Digitaalisiin muistiinpanoihin voi periaatteessa lisätä kuvia, kaavioita, värejä ja tehdä niistä paremmin mieleen painuvia. (Itseasiassa näin työstetyt digitaaliset muistiinpanot voivat helposti ohittaa arkisen vihkon aukeaman visuaalisessa mieleenpainuvuudessaan, mutta työstäminen vaatii näppäryyttä ja vaivaa, tai molempia.)

Kuva: cc) Jeffrey James Pacres via Flickr

4. Penaalissa on kumi, terotin ja unohtunut muistilappu. Koneessa on internet, kaverit ja koko maailma.

Kaikki koneella vs. käsin kirjoittamisen tehokkuuten vaikuttavat tekijät eivät liity itse kirjoittamiseen.

Tietokoneella kirjoittaessa pitää jatkuvasti vastustaa ulkopuolisia ärsykkeitä. Viestien tarkistaminen saattaa olla hyvin automatisoitunutta ja tarkkaavaisuus karata tehtävästä kerta toisensa jälkeen. Toisaalta käsillä on myös sanakirja ja muita tietolähteitä, joista voi tarkistaa epäselväksi jääviä asioita tai tekstissä vastan tulleen vaikean käsitteen. Tarkkaavaisuustaidot ovat digiopiskelijalle erityisen tärkeitä.

Paperi ja kynä voivat olla joillekin rauhoittava ja keskittymistä tukeva välineistö. Pienen levottomuuden voi purkaa piirtelyyn ilman, että ajatukset karkaavat kovin kauas. Ruutupaperi ei tarjoa uusia virikkeitä. Käsin kirjoittaminen voi olla hyvä valinta silloin, kun haluaa suojella itseään turhilta häiriöiltä.

5a. Käsin kirjoittaminen on mukavaa. Koneella kirjoittaminen on tuskallista.

5b. Koneella kirjoittaminen on mukavaa. Käsin kirjoittaminen on tuskallista. 

Pidämme eri asioista. Kirjoittaminen, etenkin muistiinpanojen kirjoittaminen, on oppimisen väline. Sellaisella välineellä, jolla on mukava työskennellä, opiskeluun tarttuminen on helpompaa. Kynä ja paperi tuntuvat erilaisilta kädessä kuin kone ja näppäimistö. Kognitiivisesti kuormittavien asioiden tekeminen sujuu pääsääntöisesti paremmin tutussa toimintaympäristössä. Ajatteleminen ja oppiminen sujuvat myös mahdollisesti paremmin niillä välineillä, jotka tuntuvat omimmilta.

Kirjoittamisen tavalla ei välttämättä ole oppimisen kannalta olennaista merkitystä. Totumme erilaisten apuvälineiden käyttöön ja kehitymme uusissa taidoissa vähitellen taitavammiksi. Oppimisen kannalta olennaisia asioita ovat ajattelun aktiivisuus, sisältöjen ymmärtäminen ja liittäminen omiin aiempiin tietoihin. Erilaiset välineet sopivat erilaisiin tilanteisiin.

Lopuksi joitakin ajatuksia valintojen tueksi:

Kirjoita koneella (ainakin) silloin, kun

1. käsialasi on itsellesikin mahdotonta luettavaa tai kirjoittaminen liian hidasta ja vaivalloista
2. työstät laajoja tekstikokonaisuuksia ja joka tapauksessa irrottaudut lähteiden sanatarkasta toistamisesta
3. käytät kirjoittamisen nopeutta hyväksesi ja tiivistät ajatuksia omin sanoin
4. olet valmis muokkaamaan, täydentämään ja kuvallistamaan muistiinpanojasi digitaalisin keinoin
5. tarvitset harjoitusta kymmensormijärjestelmällä kirjoittamisessa ja tekstinkäsittelytaidoissa

 Harkitse perinteistä käsin kirjoittamista silloin, kun

1. kirjoittettavaa ei ole liian paljon ja nautit käsin kirjoittamisesta
2. haluat tukea sisällön muistamista hitaammalla prosessoinnilla ja yksilöllisellä kirjoitusjäljellä
3. haluat suojata itseäsi ja keskittymistäsi siirtymällä pois koneympäristöstä
4. piirrät pikaisesti kuvia, kaavioita tai matemaattisia merkkejä osana kirjoittamistasi (tähän voit myös käyttää piirtämisen ja käsialan sallivia digitaalisia sovelluksia)
5. huomaat, että koneella kirjoittaminen johtaa omalla kohdallasi helposti pinnallisempaan prosessointiin ja tiedon vähäiseen valikointiin

Oppiminen on kuin…

Terveisiä tämän lukuvuoden ensimmäiseltä Oppimisen taidot -kurssilta. Tällä kertaa mietimme oppimista metaforien avulla. Aluksi vierailimme Reetta Kosken blogissa, jonne on koottu on  102 mielikuvaa oppimisesta. Lueskelimme muutamia Reetan keräämistä metaforista malliksi ja ajatuksia herättelemään. Sitten opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä omia vertauskuvia oppimiselle.

Kuva: cc) Tiina-Maria Päivänsalo

Usein oppiminen oli jonkinlaista matkaamista tai kulkemista. Esimerkiksi näin:

• Oppiminen on kuin hiilillä kävelemistä, koska välillä tekee tiukkaa ja lopussa helpottaa.
• Oppiminen on kuin pitkä matka, koska se jatkuu läpi elämän.
• Oppiminen on kuin vaellus, sillä välillä on rankkaa ja matka on pitkä.
• Oppiminen on kuin ylämäkeen juoksemista (ja onnistuessa alamäkeä).
• Oppiminen on kuin merivirta, joka kuljettaa ja vie eteenpäin.
• Oppiminen on kuin purjevene. Ymmärtäessä tuuli puhaltaa vauhtia. Ilman ymmärrystä ei tuule eikä edistytä.

Oppimiseen liittyy tunteita.

• Oppiminen on kuin vuoristorata, sillä kyydistä lentää liian helposti, mutta rytmiin on helppo mukautua.
• Oppiminen on kuin laiva merihädässä.
• Oppiminen on joskus kuin piinapenkki, josta ei pääse irti.

Oppimiseen liittyy rakentamista ja lajittelua.

• Oppiminen on kuin kierrätyskeskus.
• Oppiminen on kuin tiiliseinän rakentaminen.

Oppiminen on hidasta muutosta.

• Oppiminen on kuin puu, koska tulosta ei välttämättä huomaa heti.

Mielikuvatehtävän tulokset on kerätty talteen ja ehkä palaamme niihin vielä kurssin loppupuolella. Tällä kertaa en itse tehnyt tehtävää opiskelijoiden kanssa. Millaisiahan omat mielikuvani olisivat? Kenties konstruktivismin kyllästämiä rakentamismielikuvia tai sitten aivan jotakin muuta…  Entä lukija, mitä sinä vastaisit?

Tiedät, että osaat asian, kun…

Ajatus Daniel T. Willingheimia mukaillen. Aiheesta lisää edellisessä jutussa. 

Sometimes you win…

Difficulties abound

Kuva wvs via Flickr, teksti lisätty.

Teksti: Keith Atchity, A Writer’s time, s. 208