Kannattaako asiat sittenkin jättää viimeiseen iltaan?

Keskustelimme jokin aika sitten Oppimisen taidot -kurssin opiskelijoiden kanssa aikatauluista. Jotkut olivat sitä mieltä, että tehtävien aloittaminen aikaisin on ajan tuhlausta. Jos aikaa on paljon, tekemisestä ei oikein tule mitään, ei osaa keskittyä, päätyy puuhailemaan epäolennaisia ja eteneminen takkuaa. Viimeisenä iltana sen sijaan on toinen ääni kellossa: keskittyminen onnistuu ja tekstiäkin syntyy.

Miksi näin?

Onko viime tipassa tekeminen itseasiassa tehokas tapa oppia ja opiskella?

Sendhil Mullainathan ja Eldar Shafir ovat kirjoittaneet kirjan Scarcity, Why having too little means so much. He esittelevät lukuisan joukon tutkimuksia siitä, miten erilainen niukkuus vaikuttaa ihmisten ajatteluun, tunteisiin ja toimintaan. Osa havainnoista selittää hyvin myös opiskelijan työskentelyä viimeisenä iltana eli niukkojen aikaresurssien olosuhteissa.

cc) Trevor Pritchard via Flickr

cc) Trevor Pritchard via Flickr

Niukkuus siivittää ajattelua

Joskus niukkudesta on hyötyä. Ainakin näitä niukkuuden plussapuolia opiskelijat käyttävät hyödykseen:

  • Niukkuus auttaa keskittymään. Kun on rahapula ajatukset keskittyvät siihen, mistä saisi rahaa ja paljonko asiat maksavat. Kun on aikapula, aikaa ei tuhlata.
  • Niukkuus rajaa huomiokykyä. Vain tehtävään liittyvät seikat tuntuvat olennaisilta.
  • Niukkuus lisää impulsiivisuutta eli toimintaa välittömien mielijohteiden varassa. Kirjoittamisessa tästä voi olla joskus hyötyä. Jos ankara itsekritiikki ja arvioiva ajattelu tuottaa muulloin helposti lukkiutumista, saattaa viime hetken kirjoittaminen tuntua helpommalta. Enää ei ole varaa olla turhan kriittinen. Ja jos epäkohdat myöhemmin paljastuvat, itseä suojeleva selityskin on valmiina: Tein tämän kiireessä. 

Nämä psykologiset syyt johtavat siihen, että viime tingassa tekeminen on – ainakin välillä – tehokas tapa toimia.

Niukkuuden kääntöpuoli

Tiukassa aikataulussa työskenteleminen vaatii kuitenkin veronsa.

Niukuus tyhmentää

Mullainathan ja Safir tutkivat köyhyyden ja niukkuuden vaikutusta ihmisten kykyyn tehdä järkeviä päätöksia talousasioissa. He pyysivät koehenkilöitä arvioimaan omaa toimintaansa tilanteissa, jotka vaativat rahan käyttöön liittyviä ratkaisuja. Osa tilanteista oli sellaisia, että koehenkilöiden tulotason huomioiden tilanteesta selviytyminen olisi helppoa, osassa tilanteista selviytyminen olisi vaikeaa. Tämän jälkeen koehenkilöt vastasivat älykkystestityyppisiin kysymyksiin.

Tutkijat totesivat, että ihmiset, joita pyydettiin kuvittelemaan tilanne, josta heidän olisi vaikea selvitä taloudellisesti, selvisivät ratkaisevasti huonommin päättelytehtävistä. Jo pelkkä niukkuuden kuvitteleminen riitti laskemaan suoritumista älykkyystestitehtävissä merkittävästi. Suoritustason lasku oli suurempi kuin mitä saadaan mitattaessa vakavan unen puutteen vaikutusta!

(Tutkimuksessa ei todettu älykkyseroja eri tulotasosta nauttivien ihmisten välillä. Kaikki ryhmät päättelivät yhtä taitavasti silloin, jos esimerkkitarina oli sellainen, että tilanteesta selviäminen oli helppoa.)

Vaikka niukkuus auttaa kohdistamaan ajatukset aiheeseen, se ei kuitenkaan paranna ajattelukykyä kokonaisvaltaisesti. Scarcity kirjan lukuisat tutkimukset ja esimerkit viittaavat siihen, että niukkuus johtaa kognitiivisten kykyjen heikentymiseen laajalla rintamalla. Liian tiukkaan aikatauluun ajautunut opiskelija on siis myös tyhmempi opiskelija – mutta onneksi vain väliaikaisesti. 

Joustavuuden menettäminen käy kalliiksi

Jos rahat ovat tiukilla, pienikin lisäkustannus aiheuttaa stressiä ja vaatii sopeutumista ja suunnittelua. Näin myös älyllisen ponnistelun tilanteessa. Jos aikaresurssi on vedetty liian tiukalle pienetkin vastoinkäymiset voivat olla kohtalokkaita. Ei ole varaa siihen, että jotkin toimintaan liittyvät riskit toteutuvat.

Opiskelussa on aina lukuisia ulkoisia riskejä. Voit sairastua. Printteri voi hajota. Muistitikku voi syödä osan tekstistäsi (tai unohdat itse tallentaa sen). Perheesi tai ystäväsi tarvitsee sinua. Opettajat antavat ylimääräisiä tehtäviä.

Myös tehtävään itseensä saattaa kätkeytyä riskejä. Ehkä tehtävä vaatiikin enemmän ennakkovalmisteluja tai laajempaa perehtymistä, kuin mitä olit kuvitellut. Ehkä hyvään tulokseen pääseminen onkin vaikeaa. Ehkä tarvitse aikaa ajatusten kypsyttelyyn ja haudutteluun. Oman tekstin kielivirheitäkään ei oikein näe, ellei ole mahdollisuutta siirtää tekstiä hetkeksi sivuun odottamaan.

Joustavuuden menettäminen on hinta, jonka aikapaineen alla työskentelevä maksaa tehokkuuden tunteesta. Jouston puute nostaa stressin taivaisiin silloin, jos tehtävää on kasautunut paljon lyhyelle ajalle. 

Eräs opiskelija kertoi aloittavansa tehtävät aina ajoissa. Hän nautti siitä, että päivinä jolloin työ ei sujunut tai elämä oli muuten kiireisempää, hän saattoi hyvin jättää työskentelyn väliin. Aloissa ajoittaminen salli hänelle sen yleellisyyden, että hän pystyi ottamaan tilanteen ja omat voimavaransa huomioon.

cc) Thomas Leuthard via Flickr

cc) Thomas Leuthard via Flickr

Lainaaminen ja koron maksun aika

Niukkuudessa työskenteleminen johtaa helposti myös eräänlaiseen ajan ja voimavarojen lainaamisen ja koron maksamisen kierteeseen. Rahan käytössä tämä on ilmeistä.

Intian köyhät katukauppiaat lainaavat tyyppillisesti joka päivä rahat, joilla he ostavat myytävät tuotteet. Joka päivä he myös maksavat tästä korkea korkoa, tyypillisesti noin puolet päivän myyntivoitosta. Säästämällä pienen osuuden omasta voitostaan päivittäin olisi mahdollista vapautua velkakierteestä, laskennallisesti jo kuukauden kestävä säästäminen riittäisi siihen, että kauppiaalla olisi tarpeeksi pääomaa päivittäin myytävien tavaroiden ostamiseen ilman lainaa. Tämä tarkoittaisi päivittäisten tulojen kaksinkertaistumista. Kuitenkin useimmat kauppiaat ostavat velaksi päivä toisensa jälkeen. (Lähde: Scarcity, s. 123-126)

Vaikka kauppiaiden käyttäytyminen ei vaikuta kovin järkevältä, se on niukkuuden oloissa jotenkin ymmärrettävää. Niukkuus johtaa lyhytnäköiseen ajatteluun, jossa keskitytään selviämään yhdestä tilanteesta, eikä ennakoimaan elämää pitkällä tähtäimellä. Opiskelijan elämässä pääomaa voi kerätä vaikkapa opiskelemalla säännöllisesti silloinkin, kun opettaja tarkasta, onko läksyt luettu vai ei. Mutta kuinka helppoa tästä onkaan lipsua – ainakin niinä päivinä, kun jonkin toisen projektin palautuspäivä on käsillä?

Viime hetkessä työskenellessä muut asiat jäävät tämän yhden tekemisen jalkoihin Jos valvot liian myöhään otat samalla lainaa oppimiskyvystäsi seuraavana päivänä. Jos tekemistä on vähän ja joustonvaraa paljon, tämä saattaa olla  aika harmitonta. Usein kuitenkin yhden määräpäivän jälkeen lähestyy uusi määräpäivä. Pahimmillaan opiskelija tekee tehtäviä kroonisesti hieman jälkijunassa, jolloin koskaan ei synny normaalitilannetta, jossa olisi mahdollista kerätä pääomaa tekemällä niitä asioita, jotka ovat tarpeen, mutta eivät aivan välttämättömiä. Korkoa maksetaan myös stressin lisääntymisenä, itsekunnioituksen vähenemisenä ja tunteena, ettei voi itse päättää omasta työskentelystään

”Omavarainen” opiskelija onnistuu järjestämän opiskelunsa niin, että hän voi itse suunnitella tekemisiään suhteessa aikarajoihin ilman, että seuraavan päivän oppimiskyky kärsii univajeen tai vain ylikuormittumisen vuoksi. Tekeminen jo ennen aikarajaa voi parhaimmillaan olla levollista, luovaa ja tehokasta. Aikaa opiskeluun ei kulu välttämättä yhtään enempää ja työskentelyn voi ajoittaa niihin hetkiin, jolloin tekemiselle on sopivasti energiaa. Aika ihanteellista – ja yllättävän monelle vaikeaa toteuttaa käytännössä.

cc) Jack Liefer via Flickr

cc) Jack Liefer via Flickr

Aikatasapainoilijan kuntotesti

Viimeisen illan paineesta hyötyminen voi sekin olla osa hyvää opiskelutaitoa. Arvioi kuitenkin tarkasti, mitä seurauksia tekemilläsi valinnoilla on. Seuraavat listat  auttavat pohtimaan, millainen aikatauluttaminen olisi itsellesi sopivinta.

Voit jättää tekemisen ”viimeiseen iltaan”, jos

  • olet tehnyt tarvittavia ennakkovalmisteluja pitkin matkaa
  • olet suhteellisen varma siitä, ettei yllättäviä häiriötekijöitä ilmaannu
  • olet sitä tyyppiä, joka aidosti työskentelee hyvin paineen alla
  • olet tyytyväinen saamiisi tuloksiin
  • teet sen luottavaisena ja hyvillä mielin, etkä kärsi viivyttelyn aiheuttamasta stressistä
  • saat työsi viivyttelystä huolimatta palautettua ajoissa

Opettele viimeisen illan tavasta pois, jos

  • sinulla on tapana palauttaa töitä jatkuvasti myöhässä
  • haluat välttää stressiä ja tasapainottaa elämääsi
  • haluat kehittää hyviä työskentelytottumuksia tulevaisuuden haasteiden varalle (gradua ei kirjoiteta viimeisenä iltana!)
  • haluat parantaa suorituksiasi ja oppia laadullisesti enemmän
  • haluat nukkua hyvin ja oppia myös seuraavana päivänä

Kuusi loikkaa aloituskynnyksen yli

Joskus aloittaminen on työn vaikein vaihe

Aloittaminen on joskus vaikeaa. Aloittaminen vaatii erityistä ponnistusta. Edessä on este – aloituskynnys. Aloituskynnykselle kasautuvat pelot, motivaationpuute, mukavuudenhalu, epätietoisuus, epävarmuus, muutosvastarinta, tietämättömyys… Ne tekevät kynnyksestä korkean. Aloittamisen välttäminen tuntuu monin verroin houkuttelevammalta kuin ensimmäisen askeleen ottaminen.

Useimmilla on kokemusta siitä, että työhön tarttuminen on niin vaikeaa, että aloittaminen onnistuu vasta viimeisenä iltana perimmäisen pakon edessä. Aloittamisen viivyttäminen on yleensä monella tavalla huono diili. Tekemätön työ painaa mieltä ja oma vetkuttelu harmittaa. Työn laatu kärsii ja viimehetken paniikissa on pakko oikoa mutkia suoriksi siellä ja täällä.

3268789961_28d88af585_z

Aloituskynnyksen syntymistä on ehkä mahdotonta kokonaan välttää. On kuitenkin mahdollista oppia madaltamaan opiskelutöihin liityvää aloittamisen vaikeutta. Tässä muutamia ideoita.

1) Aloita tarpeeksi kevyesti. Tämän jutun kirjoittamisen sain aloitettua, kun lupasin itselleni, että käyn edes katsomassa mitä juttuideoita viime vuoden puolella olen kirjannut muistiin. Päätin, että ei minun tarvitse edes kirjoittaa, kunhan vain vähän virkistän muistiani. Nyt aloituskynnys on ylitetty ja aika loppuukin kesken.

2) Arvosta aloittelemista. Aloittamisen vaikeus liittyy joskus liikaan vaativuuteen itseä kohtaan. Työn pitäisi alusta alkaen tuntua etenevän hienosti. Jos ensimmäiset yritykset tuntuvat sujuvan huonosti, niistä tehdään pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Alkuun pääseminen on oma työvaiheensa, omine erityispiirteineen.  Aloittelemiseen kuuluu, että aikaa kuluu ja mitään näkyvää ei välttämättä ilmesty. Aloittelemiseen kuuluu epämääräisyytä ja harha-askelia. Teksti on aluksi kökköä ja kokonaisuus hahmoton.

Hyväksy tämä. Useat tehtävät ovat aloitusvaiheessa epämääräisiä. Jos osaisit tehdä oppimistehtävän hienosti suoralta kädeltä, mitä oppimista siinä silloin olisi?

Aloittamisessa ensimmäinen tehtävä on selvittää, mitä pitäisi tehdä ja kuinka kannattaisi edetä. Aloitteluvaiheessa työ ei etene nopeasti ja osa tekemisestä on eräänlaista tehtävän ympärillä haahuilua, henkistä ja konkreettista valmistautumista tehtävän vaatimuksiin vastaamiseen. Anna itsellesi armoa ja anna aloittelullekin arvoa.

3) Muodosta vetkuttelulta suojaavia rutiineja. Yksi sellainen voi olla, että se, että aloittamisella on aikaraja. Mieti, sopisiko sinun tyyliisi jokin tottumus, josta pidät kiinni ja joka auttaa aloittamaan ajoissa. Tässä pari esimerkkiä toimivista käytännöistä, joista olen kuullut:

  • Läksyt pitää olla päivittäin aloitettu klo 18 mennessä.
  • Uusi projekti tulee olla aloitettu 48 tuntia tehtävänannon saamisesta. 

4) Tee myös jatkamisesta automaattista, kyseenalaistamatonta, itsestäänselvää. Näin voit välttää uuden aloituskynnyksen syntymisen työjaksojen välille.

Kirjailija Heather Sellers kertoo, että hän ottaa kirjoitustyönsä pienessä muodossa jopa lomille mukaan, koska jos kirjoittamisen lopettaa, aloittaminen on usein todella vaikeaa. Ammattikirjoittajakin tunnistaa, että päivän tauko kirjoittamisessa venyy helposti kahdeksi tai kolmeksi päiväksi, viikoksi, kuukaudeksi… Pidemmän tauon aikana ehtii syntyä aloittamiskynnys, jonka ylittäminen vaatiikin sitten erityisvoimia ja toimenpiteitä. Kirjoittamisrutiinissa pysyminen on uudelleen aloittamista helpompi vaihtoehto.

Kannattaa siis miettiä, millaisin rutiinein käynnistetyn projektin saisi pidettyä aktiivisesti työn alla.

5) Lopeta kesken. Itse ajattelin pitkään, että on mielekästä työskennellä pyrkien tekemään ”yhden kokonaisuuden kerrallaan valmiiksi”. Joskus näin varmaan onkin, mutta uudelleen aloittamista se ei tee helpommaksi. Päinvastoin voi olla helpompi tarttua työhön, joka on hedelmällisestä kohdasta kesken. Kirjailija saattaa esimerkiksi lopettaa päivän työn keskeneräiseen lauseeseen. Seuraavana aamuna aloittuskynnys on madaltunut: Vaikka kaikki muu olisi vielä epämääräistä, niin ainakin sen yhden lauseen voisin kirjoittaa loppuun…

6) Tee aikomus seuraavaa kertaa varten. Jos et pidä keskeneräisistä lauseista, voit päättää työskentelyn varmistamalla jollakin toisella tavalla, että tiedät, mihin olet seuraavaksi tarttumassa.  Varmista, että aikomus on tarpeeksi kouriintuntuva niin, että tiedät aivan tarkkaan, mitä sinun pitää tehdä. Siis tähän tapaan: Mieti seuraava väliotsikko. Etsi netistä käsitteen synestesia merkitys. Tee lista sodan syistä. Liian laaja tai epämääräinen aikomus voi pelottaa sinut pois työn kimpusta.

Viisi väärää uskomusta kirjoittamisesta

1. Tekstin pitää olla alusta lähtien kunnollista.

Tämä on virheellinen uskomus. Harva kirjoittaa valmista tekstiä, eikä siihen ole mitään syytä erityisesti pyrkiä. Kirjoittamisessa on oikeastaan kaksi vaiheitta: tekstin tuottamisen vaihe ja tekstin muokaamisen ja hiomisen vaihe. Usein on helpottavaa erottaa vaihteet toisistaan.

Tekstin tuottaminen helpottuu, jos kirjoittaja uskaltaa väliaikaisesti sulkea sisäisen kriitikon äänen mielestään. Kirjoittaja joutuu tässä vaiheessa tyypillisesti kestämään huonoja lauseitaan ja tyhmältä kuulostavia ajatuksiaan.  Tärkeintä on saada ajatteluprosessi käyntiin ja edes jonkinlaista tekstiä paperille. Vasta myöhemmin on aika muokata lauseista sujuvia ja kappaleista eheitä.

2. Kirjoittaminen kannattaa aloittaa vasta, kun kaikki tieto on hankittu ja ajatukset ovat kasassa.

Tämä on virheellinen käsitys: Kirjoittaminen voi olla väline, jonka avulla ajatuksia kehitellään, kysymyksiä tarkennetaan ja tiedon hankintaa suunnataan.

Kirjoita jo ennen kuin tiedät – niin tiedät, mitä tiedät ja millaista tietoa tarvitset päästäksesi eteenpäin. Älä kuitenkaan suhtaudu tällaiseen tekstiin omistushaluisesti, vaan ole valmis muokkaamaan ja hylkäämään tekstinosia sitä mukaa, kun tiedonhankinta ja ajatteluprosessit etenevät.

Kirjoittamisen ei tarvitse olla vain ajatteluprosessin lopputulosten kirjaamista. Pikeminkin kirjoittaminen itsessään on ajatteluprosessi. Osa prosessissa syntyvästä tekstistä siirtyy lopullisen tuotoksen osaksi. Osa tekstistä toimii apuvälineenä matkalla lopulliseen tuotokseen. Ajattele kirjoittamalla!   

3. Teksti kirjoitetaan alusta loppuun.

Tämäkin käsitys jäykistää turhaan kirjoittamista. Koneella kirjoitettaessa tekstiä ei tarvitse kirjoittaa alusta loppuun. Kirjoittamisen voi aloittaa lopusta, keskeltä, helpoimmasta kohdasta, kiinnostavimmasta kohdasta. Hankalan kohdan voi sivuuttaa ja palata sen pariin myöhemmin.

Ylipäätään tekstin rakenteen suunnittelemisen ei tarvitse olla ensimmäinen osa tekstin tekemistä. Joskus voi aluksi vain kirjoittaa kritiikittömästi monenlaisesta aiheeseen liittyvästä ja lähteä vasta tämän jälkeen miettimään, miten osasia voisi valita ja järjestää niin, että niistä syntyy eheä teksti.

4. Kirjoittamisen tulisi sujua ongelmitta

Kirjoittamisessa on ehkä välillä hetkiä, jolloin sanat soljuvat kuin itsestään, mutta tämä lienee enemmänkin poikkeus säännöstä. Kirjoittaminen ei ole jatkuvaa virtausta, vaan toistuvia ongelmanratkaisutilanteita. Se, että oikean ilmaisun löytäminen on vaikeaa, kuuluu asiaan. Se, että luonnosvaiheen lauseet ovat kamalia, kuuluu asiaan. Se, että ajatus katkeaa, suuntaa joutuu muuttamaan ja monenlaisia vaikeuksia kohtaamaan, kuuluu asiaan.

Kirjoittaminen on ongelmanratkaisua. Välillä ongelmat haastavat itsetuntoa ja herättävät ahdistusta. Toisaalta niiden ratkaiseminen on parhaimmillaan palkisevaa ja iloa tuovaa.

5. On turha kirjoittaa, kun aikaa on vain 15 minuuttia…

Monet ajattelevat kirjoittamisen vaativan pitkiä yhtenäisiä työskentelyjaksoja. Tämä uskomus on jossain määrin virheellinen. Joskus kirjoittaminen saattaa edetä paremmin pienissä osissa. Pitkän ajan varaaminen samalle tehtävälle voi olla tehotonta:

  • Kirjoittaja voi kokea, että tehtävä on niin laaja ja vaikea, että sitä mieluummin välttelee.
  • Kirjoittaja voi kokea, että koska aikaa on varattu niin runsaasti, osan siitä voi käyttää vitkutteluun.
  • Kirjoittajan suorituspaineet lisääntyvät, jos aikaa on käytetty paljon ja työ ei tunnu etenevän.
  • Taukojen aikana tapahtuva ajatusten kypsyminen jää hyödyntämättä.

Lyhyemmissä pätkissä kirjoittaessa kirjoittaja luottaa prosessiin, jossa pienistä osista lopulta muodostuu kokonaisuus. Kirjoittaja luottaa siihen, että jokainen pienikin askel oikeaan suuntaan kannattaa. Kirjoittajalla voi olla mielessään lista kysymyksiä tai tehtäviä, seuraavia ”pikkuasioita”, joita hän voi tekstin eteen tehdä. Aloitteluvaiheen jälkeen tekstiä voi sitten työstää pienissä erissä. Kirjoittaessa voi vuorotella tekstin tuottamista ja muokkaamista. Tauot näiden vaiheiden välillä ovat kirjoittamisen kannalta pelkästään hyödyllisiä, koska oman tekstin näkee yön yli nukuttuaan usein selkeämmin.

Kuvat: karindalziel , xinita.org 

Kuinka suunnitella taitavasti?

”Olen tosi hyvä tekemään suunnitelmia,

mä en vaan koskaan toteuta niitä.” 

Suunnitteleminen voi olla innostavaa.

Suunnitteleminen on usein helpompaa kuin toimeen tarttuminen.

Suunnitelmissani olen tehokas ja aikaansaava, en viivyttele tai väsy, käytän kaiken ajan hyödykseni.

Suunnitelmat vain eivät toteudu.

Voin luovuuttaa

tai alkaa tehdä uusia suunnitelmia.

Suurien suunnitelmien tekeminen ja niiden toteuttamatta jättäminen syö itsekunnioitusta ja järsii jämäkkyyttä. Ei ole mukavaa huomata olevansa ihminen, joka ei ole sanansa mittainen – ovathan suunnitelmat aina jossakin mielessä lupauksia itse itsellemme. Siksi en suosittele liian laajamittaista suunnittelua opiskelusi osaksi. Jokinlainen ennakointi ja aikomusten tiedostaminen on kuitenkin tarpeen.

Suunnitteleminen on suunnan ottamista

Suunnitelman tekeminen  auttaa valintojen tekemisessä. Suunnittelu tarkoittaa sitä, että jo ennalta mietin, mihin suuntaan haluan edetä ja millaisia valintoja suunnan säilyttämiseksi olisi hyvä tehdä. Tämä keventää ja helpottaa yksittäisten valintojen tekemistä. Hyvässä suunnitelmassa monet valinnat on tehty ennalta.

Suunnitteleminen on ennakointia

Ennakoiminen on vaikeaa ja siksi sitä ei voi tehdä kovin pitkälle eteenpäin. Suunnitelmia on tarkistettava ja muutettava näkymän tarkentuessa. Suunniteltu ei aina toteudu. Tehtävä vaatii enemmän aikaa kuin arviointiin. Jotakin tärkeää ilmaantuu yllättäen näköpiiriin. Aina ei ole viisasta pitää jääräpäisesti kiinni suunnitelmasta.

Jos suuret linjat ovat selvillä, tarkkaa suunnittelua on tarpeen tehdä vain lyhyellä tähtäimellä. Tärkein suunnniteltava päivä on tänään.  Tämän päivän – ja ehkä huomisen – osalta tiedät tarpeeksi, jotta voit tehdä suunnitelman, jonka voit suurella todennäköisyydellä myös toteuttaa. Aikominen ja aikomuksen toteuttaminen vahvistaa uskoa omaan pätevyyteen ja suoraselkäisyyteen. Se tekee hyvää!  Tässä suhteessa lyhyen tähtäimen suunnitelmat ovat kaikkein parhaita.

Katso kokonaisuus – ja suunnittele sitten tämä päivä ja huominen.

Millainen suunnitelma toimii? 

  • Toimiva ajankäyttösuunnitelma on realistinen.
  • Toimiva suunnitelma on riittävän väljä. Siinä on tilaa palautumiselle ja joustoa pienille viivästyksille ja muutoksille.
  • Toimiva suunnitelma ei perustu pakottamiselle vaan tavoitteille ja mahdollisuuksien hyödyntämiselle.
  • Toimivassa suunnitelmassa on huomioitu käynnistymisen vaatima aika. Monet asiat vaativat alussa enemmän aikaa. Myöhemmin eteneminen on nopeampaa.
  • Hyvä suunnittelu perustuu itsetuntemukselle: milloin minun kannattaa työskennellä, milloin levätä ja mitkä ovat sopivia ajanjaksoja erilaisille tehtäville.


Koeviikon ajankäyttövinkit

Lukiolaisilla on nyt koeviikko. Normaali opiskelun rytmi katkeaa ja korvautuu aamun kokeilla ja iltapuolen pänttäämisellä. Hyvässä tapauksessa kurssien aikana tehty työ kantaa nyt hedelmää ja opiskelu voi olla levollista kertaamista, kokonaisuuksien hahmottamista ja olennaisen tiedon mieleenpalauttamista. Koeviikko antaa mahdollisuuden myös paikata kurssin aikana oppimatta jääneitä sisältöjä. Aikaa ja voimia on kuitenkin rajallisesti. Miten ne saisi parhaiten hyödynnettyä?

http://www.flickr.com/photos/asuarch/2903408267/

Tässä muutamia vinkkejä psykologian suunnasta:

Hajautettu harjoittelu 

Vaikka koeviikon lukujärjestys houkuttaisi keskittymään yhteen aineeseen kerrallaan, tämä ei välttämättä ole paras mahdollinen opiskelustrategia. Psykologisissa tutkimuksissa on osoitettu, että oppiminen on tehokkaampaa, jos opiskeluajan jakaa osiin. Yhteen putkeen pänttääminen ei ole tehokas opiskelumenetelmä. Niinpä kannattaa soveltaa hajautetun harjoittelun menetelmää.

Hajautetussa harjoittelussa

  • opiskeluaika jaetaan mieluummin usealle päivälle
  • opiskeluaika voidaan päivän sisällä jaksottaa useampaan pätkään
  • huolehditaan riittävästä taukojen pitämisestä opiskeluajan sisällä

Sopivan opiskelujakson pituus riippuu opiskelijasta ja myös aineen sisällöstä. Sanaston kertaamiseen riittävät hyvinkin lyhyet, hajautetut opiskelujaksot. Matematiikassa ja tarkkaa, erittelevää ajattelua edellyttävissä aineissa (kuten kemia ja fysiikka usein ovat) jaksot ovat ehkä keskimittaisia. Suurien kokonaisuuksien hahmottamiseen perustuvissa aineissa (monet reaaliaineet) suosittelisin hieman muita aineita pidempiä opiskelujaksoja.

Hajautetun harjoittelun tehokkuutta on selitetty esimerkiksi seuraavasti:

  • Sama tieto aktivoituu aivoissa useita kertoja, mikä tehostaa muistamisessa tarvittavien hermoverkkoyhteyksien muodostumista
  • Tauot antavat mahdollisuuden prosessoida opittua passiivisesti, jäsennellä tietoa ja tallentaa asioita muistiin
  • Tauot auttavat palautumisessa. Lyhyissä pätkissä opiskeleva opiskelee virkeämpänä.

Intervalliharjoittelu 

On tehokkaampaa opiskella samana päivänä useita eri aineita, kuin opiskella koeviikon kokeisiin yksi aine kerrallaan. Hajautetun harjoittelun vuoksi se on yleensä myös välttämätöntä. Intervalliharjoittelun hyvä puoli on se, että yhden aineen opiskelu voi toimia toisen aineen opiskelun kannalta palautumisjaksona.

Kiireinen opiskelija, jolla on esimerkiksi kolme tuntia opiskeluaikaa käytettävissään, voi tehostaa opiskelua jakamalla ajan sopiviin pätkiin eri aineiden opiskelua varten. Kolmeen tuntiin voi tällä tekniikalla mahtua esim. kaksi matematiikan ja reaaliaineen kanssa hajautettua kielenoppimiskertaa. Aivot virkistyvät, kun ne saavat vaihtelevaa toimintaa. Kokeilemalla löydät itsellesi parhaiten sopivia aikamääriä ja syklejä.

Poikkeuksen tekevät sellaiset sisällöt, jotka sekaantuvat ja häiritsevät toisiaan. En usko, että esimerkiksi ruotsin ja saksan sanojen opiskelua kannattaisi tieten tahtoen vuorotella keskenään.

indifference is the opposite of love

”Nukahdin kokeessa, koska pänttäsin läpi yön…” 

Opiskelu on tärkeää ja älyllisesti vaativaa. Opiskele silloin, kun olet virkeä. Useimmilla se ei ole koetta edeltävänä yönä! Valvottu yö kostautuu seuraavana päivänä voimavarojen puutteena. Opiskele yöllä vain siinä tapauksessa, että on pakko ja sinulla on siihen varaa.

Yhden yön huono nukkuminen, jos univelkaa ei ole, ei välttämättä näy seuraavan päivän älyllisessä suoritustasossa. Satunnaisista univaikeuksista ei siis koeviikollakaan kannata ottaa kovin suuria paineita. Tilanne on aivan toinen, jos unirytmi on jatkuvasti häiriintynyt tai valvot useita öitä yrittäen kokeisiin lukemista. Väsyneenä lukemisesta tuskin on toivottua hyötyä oppimisen tai edes koemenestyksen kannata (ja nämä ovat eri asioita). Nukkuminen ja virkeä mieli saattavat olla parempi valinta.

Menestystä ja antoisaa koeviikkoa! 


(Kuvalähteet: klikkaa kuvaa.)

Tänään

Opiskelun suunnittelun kannalta tärkein päivä on tänään. Pitkällä tähtäimellä ajankäyttöä ei kannata suunnitella kovin tarkkaan. Yllätykset ja muutokset romuttavat suunnitelmat. Tästä päivästä ja ehkä huomisesta sen sijaan tiedät jo tarpeeksi. Suunnittele viisaasti ja toteuta myös se, mitä aiot.

Kuvalähde H. Matthew Howart via Flickr.

Teksti TMP.

Oppimisen taidot -arvokello: Rutiinit ja työtapa

  • Nukutko tarpeeksi – myös arkiöisin?  
  • Syötkö riittävästi? 
  • Opiskeletko säännöllisesti koulutuntien ulkopuolella? 
  • Oletko pääsääntöisesti läsnä oppitunneilla? 
  • Tiedätkö milloin on seuraavan isomman koulutyön palautuspäivä? 
  • Tiedätkö, mitkä ovat tärkeimmät opiskeluun liittyvät asiat, joita sinun pitäisi tehdä tänään? Entä huomenna? 
  • Käytätkö säännöllisesti aikaa johonkin sellaiseen toimintaan, jonka koet aidosti viristävänä? 

Tämä arvokellon lohko muistuttaa perusasioiden tärkeydestä. Liian väsyneenä on turha opiskella, eikä ongelma ratkea opiskelutekniikkaan hiomalla, jos keho huutaa unta. Ilman riittävää toistoa ja kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä parhaatkaan aikomukset eivät muutu oppimiskokemusta mullistavaksi toiminnaksi.

Menestyvä opiskelija pitää huolta perustarpeistaan, nukkuun hyvin, syö riittävästi, hoitaa ihmissuhteitaan ja tekee vapaa-ajallaan iloa tuovia, virkistäviä asioita. Menestyvä opiskelija käyttää kalenteria ja ennakoi tulevaa. Menestyvä opiskelija ei käytä kaikkea aikaansa opiskeluun, vaan muistaa myös levätä. Menestyvällä opiskelijalla on toimivia ajankäytön rutiineja: hän etsii päivittäin itselleen parhaat hetket ja tavat opiskella ja pyrkii pysymään niissä. Hän kehittää tottumuksia, joiden varassa työt tulevat tehtyä huonompanakin päivänä.

Rutiinit ja työtapa on ryhmä taitoja, jotka liittyvät oppimisen edellytysten luomiseen. Ennen kuin ryhtyy kovin monimutkaisiin analyyseihin omista oppimisen taidoistaan, on hyvä varmistaa, että tämä taitojen ryhmä on riittävän hyvin hallussa.

Ilman perustarpeiden huomioimista ei yksinkertaisesti jaksa opiskella. Mieltä ja ruumista tulee kohdella hyvin.

Ilman ajankäytön taitoja opiskelu tuntuu kaoottiselta; työt jäävät palauttamatta tai kasautuvat viimeiseen iltaan; lukio tuntuu stressaavalta; koskaan ei tunnu olevan aikaa ja toisaalta aika vain häviää, valuu käsistä.

Säännöllinen opiskeleminen on luonnollisesti tärkeää. Koulussa on syytä olla paikalla. Oppitunnilla pitäsi olla enemmän kuin vain fyysisesti läsnä. Läksyille ja muille projekteille olisi hyvä olla päivässä ja viikossa omat melko samoina toistuvat aikansa, jolloin niiden kimppuun tulee käytyä huvittamisen asteesta riippumatta. Vasta sitten, kun opiskelu tai muu työnteko on ennustettavaa ja säännöllistä nähdään tuottaako työsketely tulosta. On yllättävän tehokasta tehdä säännöllisesti vähän.

20 minuuttia matematiikan ongelmien parissa joka päivä tarkoittaa kahta tuntia viikossa, jos yksi päivistä jätetään vapaaksi. Tyypillisen lukiolaisen jakson aikana se tarkoittaa 12-14  tuntia harjoittelua. Tällaisella työmäärällä on jo merkitystä – mutta jos sen 20 minuuttia jättää tekemättä ajatellen, ettei nyt yhdellä 20 minuuttisella ole juurikaan vaikutusta, kasautumisen hyöty jää saamatta. Koeviikon viimehetken harjoittelussa samoihin tuntimääriin on lähes mahdotonta enää päästä.

Millaisia opiskelurutiineja sinulla on?

Kuva täältä.