Oppimiskoodi: kuinka oppiminen onnistuu

Oppimisen taidoista kasvoi kirja

Oppimisen taidot -blogissa on vuosien aikana vieraillut monia opiskelijoita ja opettajia etsimässä tietoa ja ohjausta oppimisesta ja onnistuvasta opiskelusta. Jo vuosia sitten ihmettelin sitä, ettei opiskelutaidosta tuntunut löytyvän kirjaa, jota voisi suositella itsensä kehittämisestä kiinnostuneille opiskelijoille tai vanhemmille, jotka haluavat auttaa opiskelun kanssa kipuilevaa nuorta. Itse olin opettajana suorastaan ahminut tällaisia kirjoja englannikieliseltä kielialueelta, koska koin niiden avaavan myös opettamiseen uusia näkökulmia.

Ajattelin kuitenkin alusta pitäen – ehkä psykologin koulutukseni pohjalta – että opiskelutaitoon tulee sisällyttää muutakin kuin opiskelutekniikkaa. Usein oppiminen sinänsä sujuisi, kunhan opiskelija selviäisi aloittamisen vaikeudesta, turhasta epäluottamuksesta itseensä tai oppimiseen liittyvistä hankalista fiiliksistä. Niinpä päädyin kirjoittamaan opiskelutaito-oppaan, jossa käsitellään laajemmin kaikkia niitä osatekijöitä, joita onnistuvaan oppimiseen tarvitaan. Koin toistuvasti kirjoittavani elämäntaidoista, jotka sopivat ihan jokaiselle.

Kirjan on tarkoitus auttaa opiskelijoita. Kustantaja oli kuitenkin sitä mieltä, etteivät opiskelijat yksin riitä kirjan yleisöksi. Ja tottahan se onkin: tieto tavoittaa paljon useampia opettajien ja muiden kasvattajien kautta. Siksi kirjassa on paljon aineksia opettajalle, joka haluaa tukea opiskelijoiden oppimista. Lukion uudessa opetussuunnitelmassa opiskelutaitojen ohjaaminen on jokaisen opettajan velvollisuus. Toivon, että kirjan luettuaan aineenopettaja voi kokea itsensä innostuneeksi ja myös aiempaa osaavammaksi tässä tehtävässä.

Toivon, että kirjan ajatukset elävät ja vahvistuvat lukuisten opiskelijoiden soveltaessa niitä käytäntöön. Olisi mukava kuulla siitä, jos näin käy.


Blogin lukijat saavat kirjan tilauksesta tai ennakkotilauksesta alennusta käyttäessään tätä linkkiä tai Ps-kustannuksen asiakaspalvelussa esittämällä koodin 7109.


Contact Us

1 Example Street
Anytown, CA 10100
USA