Kannattaako asiat sittenkin jättää viimeiseen iltaan?

Keskustelimme jokin aika sitten Oppimisen taidot -kurssin opiskelijoiden kanssa aikatauluista. Jotkut olivat sitä mieltä, että tehtävien aloittaminen aikaisin on ajan tuhlausta. Jos aikaa on paljon, tekemisestä ei oikein tule mitään, ei osaa keskittyä, päätyy puuhailemaan epäolennaisia ja eteneminen takkuaa. Viimeisenä iltana sen sijaan on toinen ääni kellossa: keskittyminen onnistuu ja tekstiäkin syntyy.

Miksi näin?

Onko viime tipassa tekeminen itseasiassa tehokas tapa oppia ja opiskella?

Sendhil Mullainathan ja Eldar Shafir ovat kirjoittaneet kirjan Scarcity, Why having too little means so much. He esittelevät lukuisan joukon tutkimuksia siitä, miten erilainen niukkuus vaikuttaa ihmisten ajatteluun, tunteisiin ja toimintaan. Osa havainnoista selittää hyvin myös opiskelijan työskentelyä viimeisenä iltana eli niukkojen aikaresurssien olosuhteissa.

cc) Trevor Pritchard via Flickr

cc) Trevor Pritchard via Flickr

Niukkuus siivittää ajattelua

Joskus niukkudesta on hyötyä. Ainakin näitä niukkuuden plussapuolia opiskelijat käyttävät hyödykseen:

  • Niukkuus auttaa keskittymään. Kun on rahapula ajatukset keskittyvät siihen, mistä saisi rahaa ja paljonko asiat maksavat. Kun on aikapula, aikaa ei tuhlata.
  • Niukkuus rajaa huomiokykyä. Vain tehtävään liittyvät seikat tuntuvat olennaisilta.
  • Niukkuus lisää impulsiivisuutta eli toimintaa välittömien mielijohteiden varassa. Kirjoittamisessa tästä voi olla joskus hyötyä. Jos ankara itsekritiikki ja arvioiva ajattelu tuottaa muulloin helposti lukkiutumista, saattaa viime hetken kirjoittaminen tuntua helpommalta. Enää ei ole varaa olla turhan kriittinen. Ja jos epäkohdat myöhemmin paljastuvat, itseä suojeleva selityskin on valmiina: Tein tämän kiireessä. 

Nämä psykologiset syyt johtavat siihen, että viime tingassa tekeminen on – ainakin välillä – tehokas tapa toimia.

Niukkuuden kääntöpuoli

Tiukassa aikataulussa työskenteleminen vaatii kuitenkin veronsa.

Niukuus tyhmentää

Mullainathan ja Safir tutkivat köyhyyden ja niukkuuden vaikutusta ihmisten kykyyn tehdä järkeviä päätöksia talousasioissa. He pyysivät koehenkilöitä arvioimaan omaa toimintaansa tilanteissa, jotka vaativat rahan käyttöön liittyviä ratkaisuja. Osa tilanteista oli sellaisia, että koehenkilöiden tulotason huomioiden tilanteesta selviytyminen olisi helppoa, osassa tilanteista selviytyminen olisi vaikeaa. Tämän jälkeen koehenkilöt vastasivat älykkystestityyppisiin kysymyksiin.

Tutkijat totesivat, että ihmiset, joita pyydettiin kuvittelemaan tilanne, josta heidän olisi vaikea selvitä taloudellisesti, selvisivät ratkaisevasti huonommin päättelytehtävistä. Jo pelkkä niukkuuden kuvitteleminen riitti laskemaan suoritumista älykkyystestitehtävissä merkittävästi. Suoritustason lasku oli suurempi kuin mitä saadaan mitattaessa vakavan unen puutteen vaikutusta!

(Tutkimuksessa ei todettu älykkyseroja eri tulotasosta nauttivien ihmisten välillä. Kaikki ryhmät päättelivät yhtä taitavasti silloin, jos esimerkkitarina oli sellainen, että tilanteesta selviäminen oli helppoa.)

Vaikka niukkuus auttaa kohdistamaan ajatukset aiheeseen, se ei kuitenkaan paranna ajattelukykyä kokonaisvaltaisesti. Scarcity kirjan lukuisat tutkimukset ja esimerkit viittaavat siihen, että niukkuus johtaa kognitiivisten kykyjen heikentymiseen laajalla rintamalla. Liian tiukkaan aikatauluun ajautunut opiskelija on siis myös tyhmempi opiskelija – mutta onneksi vain väliaikaisesti. 

Joustavuuden menettäminen käy kalliiksi

Jos rahat ovat tiukilla, pienikin lisäkustannus aiheuttaa stressiä ja vaatii sopeutumista ja suunnittelua. Näin myös älyllisen ponnistelun tilanteessa. Jos aikaresurssi on vedetty liian tiukalle pienetkin vastoinkäymiset voivat olla kohtalokkaita. Ei ole varaa siihen, että jotkin toimintaan liittyvät riskit toteutuvat.

Opiskelussa on aina lukuisia ulkoisia riskejä. Voit sairastua. Printteri voi hajota. Muistitikku voi syödä osan tekstistäsi (tai unohdat itse tallentaa sen). Perheesi tai ystäväsi tarvitsee sinua. Opettajat antavat ylimääräisiä tehtäviä.

Myös tehtävään itseensä saattaa kätkeytyä riskejä. Ehkä tehtävä vaatiikin enemmän ennakkovalmisteluja tai laajempaa perehtymistä, kuin mitä olit kuvitellut. Ehkä hyvään tulokseen pääseminen onkin vaikeaa. Ehkä tarvitse aikaa ajatusten kypsyttelyyn ja haudutteluun. Oman tekstin kielivirheitäkään ei oikein näe, ellei ole mahdollisuutta siirtää tekstiä hetkeksi sivuun odottamaan.

Joustavuuden menettäminen on hinta, jonka aikapaineen alla työskentelevä maksaa tehokkuuden tunteesta. Jouston puute nostaa stressin taivaisiin silloin, jos tehtävää on kasautunut paljon lyhyelle ajalle. 

Eräs opiskelija kertoi aloittavansa tehtävät aina ajoissa. Hän nautti siitä, että päivinä jolloin työ ei sujunut tai elämä oli muuten kiireisempää, hän saattoi hyvin jättää työskentelyn väliin. Aloissa ajoittaminen salli hänelle sen yleellisyyden, että hän pystyi ottamaan tilanteen ja omat voimavaransa huomioon.

cc) Thomas Leuthard via Flickr

cc) Thomas Leuthard via Flickr

Lainaaminen ja koron maksun aika

Niukkuudessa työskenteleminen johtaa helposti myös eräänlaiseen ajan ja voimavarojen lainaamisen ja koron maksamisen kierteeseen. Rahan käytössä tämä on ilmeistä.

Intian köyhät katukauppiaat lainaavat tyyppillisesti joka päivä rahat, joilla he ostavat myytävät tuotteet. Joka päivä he myös maksavat tästä korkea korkoa, tyypillisesti noin puolet päivän myyntivoitosta. Säästämällä pienen osuuden omasta voitostaan päivittäin olisi mahdollista vapautua velkakierteestä, laskennallisesti jo kuukauden kestävä säästäminen riittäisi siihen, että kauppiaalla olisi tarpeeksi pääomaa päivittäin myytävien tavaroiden ostamiseen ilman lainaa. Tämä tarkoittaisi päivittäisten tulojen kaksinkertaistumista. Kuitenkin useimmat kauppiaat ostavat velaksi päivä toisensa jälkeen. (Lähde: Scarcity, s. 123-126)

Vaikka kauppiaiden käyttäytyminen ei vaikuta kovin järkevältä, se on niukkuuden oloissa jotenkin ymmärrettävää. Niukkuus johtaa lyhytnäköiseen ajatteluun, jossa keskitytään selviämään yhdestä tilanteesta, eikä ennakoimaan elämää pitkällä tähtäimellä. Opiskelijan elämässä pääomaa voi kerätä vaikkapa opiskelemalla säännöllisesti silloinkin, kun opettaja tarkasta, onko läksyt luettu vai ei. Mutta kuinka helppoa tästä onkaan lipsua – ainakin niinä päivinä, kun jonkin toisen projektin palautuspäivä on käsillä?

Viime hetkessä työskenellessä muut asiat jäävät tämän yhden tekemisen jalkoihin Jos valvot liian myöhään otat samalla lainaa oppimiskyvystäsi seuraavana päivänä. Jos tekemistä on vähän ja joustonvaraa paljon, tämä saattaa olla  aika harmitonta. Usein kuitenkin yhden määräpäivän jälkeen lähestyy uusi määräpäivä. Pahimmillaan opiskelija tekee tehtäviä kroonisesti hieman jälkijunassa, jolloin koskaan ei synny normaalitilannetta, jossa olisi mahdollista kerätä pääomaa tekemällä niitä asioita, jotka ovat tarpeen, mutta eivät aivan välttämättömiä. Korkoa maksetaan myös stressin lisääntymisenä, itsekunnioituksen vähenemisenä ja tunteena, ettei voi itse päättää omasta työskentelystään

”Omavarainen” opiskelija onnistuu järjestämän opiskelunsa niin, että hän voi itse suunnitella tekemisiään suhteessa aikarajoihin ilman, että seuraavan päivän oppimiskyky kärsii univajeen tai vain ylikuormittumisen vuoksi. Tekeminen jo ennen aikarajaa voi parhaimmillaan olla levollista, luovaa ja tehokasta. Aikaa opiskeluun ei kulu välttämättä yhtään enempää ja työskentelyn voi ajoittaa niihin hetkiin, jolloin tekemiselle on sopivasti energiaa. Aika ihanteellista – ja yllättävän monelle vaikeaa toteuttaa käytännössä.

cc) Jack Liefer via Flickr

cc) Jack Liefer via Flickr

Aikatasapainoilijan kuntotesti

Viimeisen illan paineesta hyötyminen voi sekin olla osa hyvää opiskelutaitoa. Arvioi kuitenkin tarkasti, mitä seurauksia tekemilläsi valinnoilla on. Seuraavat listat  auttavat pohtimaan, millainen aikatauluttaminen olisi itsellesi sopivinta.

Voit jättää tekemisen ”viimeiseen iltaan”, jos

  • olet tehnyt tarvittavia ennakkovalmisteluja pitkin matkaa
  • olet suhteellisen varma siitä, ettei yllättäviä häiriötekijöitä ilmaannu
  • olet sitä tyyppiä, joka aidosti työskentelee hyvin paineen alla
  • olet tyytyväinen saamiisi tuloksiin
  • teet sen luottavaisena ja hyvillä mielin, etkä kärsi viivyttelyn aiheuttamasta stressistä
  • saat työsi viivyttelystä huolimatta palautettua ajoissa

Opettele viimeisen illan tavasta pois, jos

  • sinulla on tapana palauttaa töitä jatkuvasti myöhässä
  • haluat välttää stressiä ja tasapainottaa elämääsi
  • haluat kehittää hyviä työskentelytottumuksia tulevaisuuden haasteiden varalle (gradua ei kirjoiteta viimeisenä iltana!)
  • haluat parantaa suorituksiasi ja oppia laadullisesti enemmän
  • haluat nukkua hyvin ja oppia myös seuraavana päivänä
Mainokset

Ajantajua oppimiseen

2283676770_6b53f8b77f_z

Pitäisiko opiskelulle laatia aikataulu?

Lukiossa opiskelijoita yritetään ohjata suunnittelemaan opiskeluaan ja laatimaan aikatauluja. Tässä on varmasti om viisautensa. Isojen projektien toteuttaminen ilman tuntua siitä, paljonko aikaa on käytettävissä ja mitä tehtävä mahdollisesti vaatii, on vaikeaa. Jonkinlainen ajanataju pitää projektia vauhdissa. Toimivien ja työtä tukevien aikataulujen laatiminen ei aina ole ihan helppoa. Pitäisikö aikataulun olla tarkka ja yksityiskohtainen vai riittääkö väljä luonnos? Entä jos tuntuu, että aikataulu vain lisää paineita?

Tarkat aikataulut – olisiko niistä hyötyä?

Tarkan aikataulun laatiminen ei ole helppoa. Etenkin pidemmällä aikajänteellä muutokset ovat lähes väistämättömiä. Lisäksi tiettyyn tehtävään tarvittavan ajan arvioiminen on aika vaikeaa. Siksi se usein epäonnistuu. Toisaalta tarkka onnistuminen ei ole edes tarpeellista, jos onnistuu välttämään virhearvioihin liittyvät hankalat tottumukset.

  • On tavallista, että opiskelijat aliarvioivat tehtävän vaatimaa aikaa. Usein tämä johtaa siihen, että tehtävä aloitetaan yksinkertaisesti liian myöhään. Virhearviointi johtaa siihen, ettei tehtävää pysty tekemään kunnollisesti.
  • Toisaalta opiskelija voi myös yliarvoida tehtävän vaatiman ajan. Tämä on haitallista lähinnä siinä tapauksessa, että tehtävä näyttäytyy valtavana, kaiken ajan ja voimat syövänä hirviönä, jonka lähestyminen on vastenmielistä.

Jos joka tapauksessa aloittaa tehtävän tekemisen ajoissa, tehtävään vaaditun ajan aliarvioiminen ei juurikaan haittaa. Samoin, jos ei anna työmäärän säikäyttää, lannistaa tai madaltaa tekemisen motivaatiota, ei vaaditun ajan yliarvioinnista koidu vahinkoa. Tällöin tekemiselle varattua aikaa vain jää yli – ja sen voi käyttää miten haluaa.

Jos aikataulu ahistaa, aloita ajoissa!

Ilman aikataulua toimimisessa on myös oma viehtättävyytensä. Jos aloittaa reilusti ajoissa ja työskentelee säännöllisesti, voi usein käytännössä olla murehtimatta aikataulusta ja vain luottaa siihen, että lopulta työ tulee valmiiksi.

Ajoissa aloittamisen hienoja puolia on vapaus. Tekemiselle voi antaa sen vaatiman ajan. Joskus työ valmistuu yllättävän nopeasti, joskus paneutumiseen kuluukin enemmän aikaa kuin ennakoitiin. Kummassakin tapauksessa stressitaso säilyy kohtuullisena.

Suunnitteluvaiheessa ei siis yritetäkään määritellä kauanko työhön menee aikaa. Varataan vain yksinkertaisesti (toistuva) aika tehtävän tekemiseen. (Kuinka se tapahtuu? Lisäohjeita täältä.)  Aikaa varataan lisää, kunnes tehtävä on tehty. Tämä sopii hyvin laajoihin, tärkeisiin projekteihin, joiden määräpäivä on vielä kaukana.

5655715130_fc80ff95f8_z

Joskus rajaamaton aika johtaa työn paisumiseen.

Kaikissa tilanteissa rajaamattamat aikamäärät eivät sovi. Voi näet olla, että tehtävä paisuu ilman aikarajoja kohtuuttomasti. Tähän pätee ns. Parkinsonin laki:

”Work expands to fill the time available for its completion” (Työ vie kaiken sille varatun ajan.)

Asettamalla määräaikoja tehtävän tai sen osien tekemiseen, tekemistä saa rajattua ja perfektionismia taltutettua. Kaiken kun voisi yleensä aina tehdä vielä vähän paremmin.

Jos huomaat itsellesi tapahtuvan näin, voit helpottaa tilannetta asettamalla konkreettisia välitavoitteita ja niille sopivia aikarajoja. Tähän tyyliin… ”Kirjoitan tätä johdantoa korkeintaan tunnin…” Abiturientti voisi ajatella vaikka näin: ”Tämän viikon jälkeen siirryn kertaamaan seuraavan kurssin kirjaa, vaikka tämä jäisi kesken…” 

Pikamatkoilla kisaat aikaa vastaan

Joskus aikatietoisuus voi olla se tekijä, joka saa tarttumaan toimeen, innostaa ja motivoi. Yleensä kisatunnelmaa on helpointa hyödyntää melko lyhyellä aikajänteellä. Menetelmä ja tuttu ja yksinkertainen: Tietylle tehtävälle asetetaan lähietäisyydelle suhteellisen haastava aikatavoite, jonka saavuttamista seurataan työskentelyn kuluessa. Siis näin: Katsotaan saanko kaikki nämä tehtävä tehtyä puolessa tunnissa… 

Selkeän aikatavoitteen asettaminen sopii hyvin esimerkiksi rutiiniluontoisiin tehtäviin, joissa laatu ei liikaa kärsi kiireestä. Tällainen voisi olla vaikkapa sanojen opetteleminen korttimenetelmällä. Parhaimmillaan aikaraja luo sopivan paineen, joka auttaa keskittymään ja ajattelemaan tehokkaasti.

Aikatauluttaminen vaatii itsetuntemusta

Taitavasti käytettynä aikataulut jäsentävät ja tehostavat oppimista. Edessä olevat tehtävät hahmottuvat ja aika jäsentyy.  Ajan käytön suunnittelu helpottaa kasautuvista töistä syntyvää stressiä, koska järkevä aikataulu on samalla jonkinlainen pidemmän tähtäimen selviytymissuunnitelma. Sen varassa voi kunakin päivänä keskittyä sinä päivänä kohdalla oleviin tehtäviin.

Tekemistään voi monesti tehostaa psykologisella aikatietoisuudella, jota aikatauluttaminen tuottaa. Olennaista on oppia tunnistamaan millaisissa tehtävissä ja tilanteissa aikatietoisuuden muunteleminen parhaiten auttaa oppimista. Joskus on hyvä syventyä ja unohta ajan kuluminen. Joskus taas tarkempi aikaseuranta edistää tekemistä.

Kokeile ja etsi itsellesi sopivia tapoja hyödyntää ajantajua oppimisessa!

 

Kuvat cc)  ToniVC, Zorin Denu,