Opi kieli kontekstissaan eli miksi sanalistojen pänttääminen on surkea tapa oppia kieliä

Lukiolaiset käyttävät liikaa aikaa sanalistojen kanssa ja liian vähän aikaa lukemalla kielten kappaleita.

Olen haastatellut opiskelijoita heidän tavastaan opiskella kieltä. Kielissä heikommin menestyvät kuvaavat yleensä opiskeluaan lähinnä sanojen lukemisena. Sanoja osataan myös lukea melko tehokkaasti.  Tästä huolimatta sanalistojen pänttääminen on kuitenkin huono tapa oppia kieltä. Ne jotka menestyvät paremmin kertovatkin selvästi useammin lukevansa myös oppikirjan kappaleita.

On varmaan monia syitä, miksi sanalistojen lukeminen on niin suosittua. Ensinnäksin siihen on totuttu alakoulusta lähtien. Sanakokeet ohjaavat lukemaan juuri sanoja ( – vaikka usein lukiossa sanakokeessakin pitäisi osata käyttää sanaa jossakin asiayhteydessä – kuten kirjan kappaleessakin on tehty.)  Tekstien lukeminen näyttää helposti jotenkin päämääräätömältä ”lueskelemiselta”, kun taas sanalistan pänttäämisestä saa helpommin tunteen, että on oikeasti tehnyt työtä ja edistynyt. Sitä, mitä on sisäistänyt tekstiä lukemalla, on vaikeampi hahmottaa.

Tästä huolimatta väitän, että sanalistojen lukeminen on yliarvostettu menetelmä kielen opiskelussa. Sanastoa tulee toki oppia ja opiskella, mutta onko sanasto tosiaan oikea paikka sanojen oppimiselle? Eikö sanastoakin olisi luontevampaa ja mielekkäämpää oppia tekstin yhteydessä?

Sanalistojen lukemiseen käytetystä ajasta ja energiasta pitäisi suurin osa siirtää tekstien lukemiseen opittavalla kielellä. 

Mitä hyötyä tekstien lukemisesta olisi? 

  • sanat voi oppia yhtälailla tekstistä kuin sanalistastakin
  • tekstit kehittävät kielikorvaa
  • tekstit kehittävät passiivista sanavarastoa
  • tekstit auttavat kirjoittamaan paremmin
  • sanalistan kertaaminen ja tehtävien ratkaiseminen on helppoa sitten, kun tekstiä on lukenut useampaan kertaan.

Ääneen lukemisella on vielä erityisiä etuja:

  • Ääneen lukeminen vahvistaa kielikorvaa paremmin.
  • Ääneen lukeminen auttaa ääntämisessä ja suullisessa kielitaidossa.
  • Ääneen lukiessa keskittyminen on helpompaa.

Miten opit sanaston lukemalla tekstiä?

TÄSTÄ KESKEN VIELÄ!!!   On olennaista, että lukukertoja on useita – onhan tavoitteena sisäistää kieltä ja sen tärkeitä rakenteita. Lisäksi kun tavoitteena on opia juuri tietyn aihepiirin sanastoa, lukemisenkin pitää olla tavoitteellista ja tuottaa tulosta. Tähän tarvitaan useita lukukertoja. Voit tavoitella eri lukukerroilla hieman eri asioita.

  • Yhdellä kerralla voit vain upota tekstiin ja lukea nopeasti riippumatta siitä kuinka paljon itseasiassa ymmärrät.
  • Toisella kerralla voit suomentaa tekstin ja merkitä tekstiin esimerkiksi alleviivaamalla sanat, joita et vielä hallitse ja jotka vaativat kertausta.
  • Kolmannella kerralla luet tekstin ja pysähdyt kaikkien edellisellä kerralla merkittyjen sanojen kohdalla tarkistamaan niiden merkityksen.
  • Neljännellä kerralla voit lukea ääneen ja tarkistaa vielä samalla vaikeimpien ilmaisujen ymmärtämistä.

Samoin kuin sanalistoissakin tässä tarvitaan toistoa. Itseasiassa opiskelet sanoja toistamalla ja palauttamalla mieleen, mutta käytät vihjeinä tekstiä ja kokonaisia lauseita. Sanalistan sanojen merkitseminen tekstiin on tärkeää, jos haluat tähdätä juuri tietyssä sanakokeessa menestymiseen. Seuraa oppimistasi ja selvitä montako lukukertaa on sinulle riittävä määrä, jotta osaat sanaston ja keskeiset ilmaisut.

Tekstin pitäisi tulla sillä tavalla tutuksi, että jotkin lauseet, ilmaisut tai lauseen osat kaikuvat mielessä lukemisen jälkeenkin. Nämä oikein opitut lauseet ovat käyttössäsi, kun kirjoitat aineita tai kun pitää päätellä mikä mahtaisi olla oikea kielioppimuoto tai tarvittava prepositio johonkin ilmaisuun tms.

Sanaston lisäksi opit tärkeitä rakenteita ja kielikuvia, kielikorvasi kieliopin suhteen kehittyy ja niiden sanojen määrä joista ”aavistat” mitä ne saattaisivat tarkoittaa moninkertaistuu, koska kertaat jatkuvasti valtavaa määrää sanoja.

Tekstin lukemisen jälkeen on hyvä tarkistaa sanalistasta, osaako suomenkielisen käännöksen pohjalta tuottaa oikean englanninkielisen sanan.

***

Kuvat KaCey ja Paul Bence

Mainokset

Alleviivaaminen vaatii ajattelutaitoa

Tein oppimisen taidot kurssilla harjoituksen, jossa piti alleviivata tekstiä. Kaikki opiskelijat alleviivasivat saman tekstin, kukin omalla tavallaan. Tämän jälkeen tutkimme ja vertailimme dokumenttikameran avulla eri opiskelijoiden alleviivauksia. Harjoitus oli yllättävän havainnollinen.

Tehtävän opetukseksi nousi se, että taitava alleviivaaminen onkin itseasiassa taito, joka vaatii hahmotus- ja ajattelukykyä. Olen usein ehkä ajatellut, että alleviivaaminen on se alkukohta, jonka päälle rakennetaan niitä muita opiskelutaitoja.

Tekemämme harjoituksen valosssa näyttää pikemminkin siltä, että alleviivaaminen vaatii ja kehittää tekstin jäsentämisen perutaitoja.  Opiskelija, joka oppii alleviivaamaan hyvin ja tehokkaasti, oppii samalla ajattelemaan tekstejä ja niiden rakenteita. Hän osa jäsennellä tietoa taitavasti ja erottaa olennaisen epäolennaisesta. Nämä taidot eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Millaiset alleviivaukset sitten toimivat ja mitä taitoja ne edellyttävät?

Alleviivausten tarkoituksena on korostaa olennaisia asioita. Täytyy olla jokin kriteeri sille, mitkä asiat ovat olennaisia. Eli jotta voi tehdä mielekkäitä valintoja pitää osata ajatella tekstin tavoitetta (mihin kysymykseen teksti vastaa) ja valita sanat niin, että tekstin tavoite välittyy / eli poimitaan ne asiat, joiden avulla hahmottuu se, miten kysymykseen vastataan.

Alleviivaus edellyttää käsitteiden ja tiedon luokittelua. Toimivassa alleviivauksessa poimitaan kaikki samaan teemaan liittyvät asiasanat.

Esimerkiksi kaavioiden hyödyllisyyttä koskevassa tekstissä yksi opiskelija alleviivaa kohdat, jotka valaisevat sitä, miten kaavoita laaditaan.

Toinen opiskelija alleviivaa samasta kappaleesta avainsanat siitä, mitä taitoja kaavioiden laatimisessa käytetään.

Molemmat alleviivaukset toimivat: lukijan tiedoninterssi saa näkyä alleviivauksissa. Tässä mielessä alleviivaaminen on henkilökohtaista, eikä siinä ole yhtä oikeaa ratkaisua.

Kolmas opiskelija sen sijaan on alleviivannut joitain kaavioiden tekemistä koskevia sanoja ja joitain kaavioiden laatimisen vaatimia taitoja, mutta ei johdonmukaisesti kumpaakaan.

Tällaisen alleviivauksen pohjalta saattaa olla aika vaikeaa kerrata asiaa. Alleviivausta ei motivoi kysymys, johon kappaleessa vastataan, vaan jokin muu. Tieto jää jäsentymättä eli alleviivaamisen hyöty jää vähäisemmäksi.

Tekstin piirteet voivat johtaa harhaan

Mielenkiintoista oli sekin, että melkein kaikki opiskelijat olivat alleviivanneet tietyn luettelon käsitteet, vaikka luetteloa käytetiin tekstissä pääasiaa sivuavana esimerkkinä, eikä se erityisesti liittynyt kappaleen ydinajatuksiin. Sanat ja sanamuodot olivat kuitenkin houkuttelevasti sellaisisia, joita oppikirjoista usein löytyy tärkeiden asioiden kohdalta.

Oli aika ymmärrettävä, että nämä sanat olivat tulleet niin säännönmukaisesti alleviivatuiksi. Opiskelijat olivat käyttäneet valintakriteerinä tekstin muotovihjeitä sisällöllisten kysymysten sijasta. Alleviivata voi helposti myös ajattelematta (ja oppimatta). Etenkin, jos tekstissä on valmiiksi olennaisia kohtia korostavia piirteitä (kursiiveja, luetteloja jne.) näitä on helppo ”värittää” melko mekaanisesti.

Tehokkainta alleviivaus on silloin, kun ajatus kulkee mukana ja jäsentelyn vuoksi joutuu ehkä hieman ponnistelemaankin.

Kuva: Scott Wills

Tehoja kertaamiseen koeviikolla – vinkit pähkinänkuoressa

Lukuvuoden viimeinen koeviikko lähestyy. Tässä koottuna Oppimisen taidot -kurssin vinkkejä erityisesti lukuaineiden parissa pakertaville. Linkeistä löydät lisätietoa ja vinkkejä.  

Kun luet tekstiä, etene näin:

Lue kokonaisuus. Pyri ymmärtämään.

1. Poimi lukiessasi erilleen olennainen yksityiskohtainen tieto, jonka muistaminen on tarpeellista, ja jota et todennäköisesti muista vain ymmärtämiseen tähtäävän lukemisen pohjalta.

Älä poimi kaikkea, mitä olisi hyvä muistaa.  Vain ymmärtämisen, ajattelemisen ja ongelmanratkaisun kannalta välttämättömät perustiedot kuuluvat tähän ryhmään. Tällaista tietoa on lukio-opiskelussa tyypillisesti vain vähän. Aineksen määrä riippuu oppiaineesta: esimerkksi kemian ykköskurssilla tällaista tietoa on paljon, mutta psykologiassa vähän. Välttämättömät määrittelyt, kaavat tms. kuuluvat tähän. Useimmat yksityiskohdat opit kuitenkin parhaiten ymmärtämiseen tähtävän lukutavan sivutuotteena.

Opettele nämä tiedot ns. korttimenetelmällä.

2. Kun luet, pyri jäsentelemän tietoa aktiivisesti. Tähtää kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Ajattele aihetta lukiessasi siitä! Olennaista ei ole se, mihin tahtiin silmäsi kiitävät riveillä, vaan se, mitä mielessäsi tapahtuu.

  • Kysy itseältäsi kysymyksiä ja etsi niihin vastauksia.
  • Alleviivaa aktiivisesti.
  • Tee omia merkintöjä ja muistiinpanoja. Piirrä miellekartta. Piirrä kaavio. Tiivistä laaja kokonaisuus yhdelle sivulle.
  • Etsi väitteitä ja niiden perusteluja.
  • Mieti esimerkkejä. Etsi tiedolle sovellusmahdollisuuksia.

3. Luettuasi pysähdy ja pyri palauttamaan mieleen, mitä juuri opit. Älä kertaa toistamalla, vaan vaivaa muistiasi!

Palauta mieleen valitsemasi kokonaisuus. Se voi tapahtua vaikka näin:

  • Selitä piirtämäsi kaavio ääneen.
  • Piirrä miellekartta uudelleen muistista.
  • Mieti asia läpi.
  • Opeta asia muille.
  • Kirjoita nopea tiivistelmä.
  • Ratkaise tunnilla käsitelty ongelma itsenäisesti uudelleen.
  • Selitä oppikirjassa korostetut käsitteet ja miten ne liittyvät toisiinsa.

Älä välitä, vaikka jotkin yksityiskohdat unohtuvat tai et muista kaikkea. Tavoitteena ei ole tiedon toistaminen, vaan tärkeiden ajatusten ajatteleminen uudelleen muistinvaraisesti. Kun olet palauttanut kokonaisuuden mieleesi, voi sitten tarkistaan ja täydentää yksityiskohtia.

4. Palaa tekstin pariin. Mieleenpalauttamisen jälkeen tiedät paljon paremmin, mihin aika kannattaa tässä vaiheessa käyttää, koska sinulla on tuntumaa siihen, mikä sujui ja mitä et ymmärtänyt.

  • Kertaa se, mikä oli vaikeaa palauttaa mieleen.
  • Varmistu asioiden välisistä suhteista. Syvennä ja tarkenna.
  • Syvennä ja laajenna näkökulmaa. Miten asiat liittyvät toisiinsa? Muihin oppiaineisiin? Omiin kokemuksiisi?
  • Tiivistä lisää! Tee valintoja sen suhteen, mikä on olennaista ja mikä ei. Kaikki tieto ei ole yhtä tärkeää.
  • Etsi olennaiset periaatteet ja tärkeimmät asiat. Palauta ne uudelleen mieleen (kuten edellä).

 

Kuvat: blmiers2 ja soundslogical.

Miksi kirjaan pitäisi tehdä merkintöjä – ja miten?

Aiemmassa lukemista koskevassa jutussa suosittelin lukemaan kynä kädessä. Merkintöjen tekeminen on osa aktiivista – ajattelua ruokkivaa ja siksi tehokasta lukutapaa.

Miksi merkinnät ovat hyödyllisiä?

Merkinnät

  • muistuttavat siitä, että lukeminen on ajattelemista ja vuorovaikutusta
  • tekevät ajattelua näkyväksi
  • auttavat jäsentämään tekstiä
  • tekevät tekstistä omistettua ja koettua
  • helpottavat tekstiin palaamista ja tärkeiden asioiden kertaamista

Lukiessa ajatteleminen ei välttämättä tarkoita sitä, että lukija unohtuisi pitkäksi aikaa seuraamaan vain omia ajatuskulkujaan. Ajatteleminen on yksinkertaisesti havaintojen ja valintojen tekemistä. Kynä kädessä lukien lukijan valinnat alkavat näkyä sivulla: esimerkiksi alleviivattu kohta kertoo, että lukija on pitänyt asiaa tärkeämpänä kuin sitä, joka on jäänyt alleviivaamatta.

Mitä sivulle sitten pitäisi merkitä?

Vastaus tähän kysymykseen on luonnollisesti henkilökohtainen. Lukija tekee merkintöjä, jotka heijastavat häntä itseään ja kertovat juuri hänen tavastaan nähdä luettua. On kuitenkin joitakin ohjeita, jotka auttavat pääsemään alkuun.

Ensinnäkin alleviivatessa tulisi soveltaa aktiivisen alleviivauksen periaatetta. Passiivinen, alleviivaan-melkein-kaiken -tyyppinen työskentely ei juurikaan tehosta oppimista.

Toiseksi kannattaa kehittää itselleen erilaisille teksteille sopivia merkitsemistapoja. Tavoitteena on tekstin jäsentäminen omakohtaisella, mielekkäällä tavalla.

Koodaa kirjasi

Tekstiin voisi merkitä esimerkiksi seuraavia asioita. (Suluissa on ehdotus merkintätävasta.)

  • tämän jo tiesin (oikeinmerkki)
  • tässä opin jotakin uutta (plus)
  • tämä oli ristiriidassa kokemuksieni tai aiempien tietojeni kanssa (rasti tai salamanuoli)
  • tämä on tärkeää (tähti)
  • minulla on kysymys (kysymysmerkki)
  • olen hämmentynyt, en ymmärrä (kaksi kysymysmerkkiä)
  • tämä oli yllättävää, kiinnostavaa tai innostavaa (huutomerkki)

(Ehdotus perustuu Harveyn ja Danielsin listaan, jota on tässä lainattu  Newkirkin s. 94 pohjalta.)

Mitä kannattaa merkitä, riippuu sisällöstä

Erilaisen tiedon jäsentämiseen sopivat erilaiset merkintätavat. Psykologiaa opiskeleville suosittelisin oman tunnuksen keksimistä esimerkiksi seuraaville:

  • tutkimusesimerkki
  • tärkeä käsite
  • tärkeä periaate tai johtopäätös

Toisissa oppiaineissa merkinnät muotoutuvat esimerkiksi sen mukaan, millaisiin asioihin opiskellessa on hyvä kiinnittää huomiota.

Ajattelusi on arvokasta: kirjoita kysymykset muistiin!

Jos lukiessa mieleen viriää kysymyksiä tai kommentteja tekstin kirjoittajalle, kannattaa nämä kirjoittaa marginaaliin tai sivun yläreunaan. Oma ajattelu, omat kysymykset ovat oppimisen kannalta erityisen merkityksellisiä. Ne eivät kuitenkaan viipyile mielessä iänkaiken, joten niiden nappaaminen muistiin ajatuksen lennosta on tärkeää.

Itseasiassa lukiessa ajateltu on yleensä se, mitä tekstistä ylipäätään jää mieleen. Minulle kävi näin: Muistin lukeneeni tietystä kirjasta jonkin kiinnostavan ajatuksen. Päätin etsiä kyseisen kohda uudestaan käsiini, tarkistaa ja syventää sitä, mitä muistin vain epämääräisesti. Kirjaa selatessani sitten löysin merkinnän omasta oivalluksestani, mutta etsimäni ajatus ei löytynytkään selkeästi itse tekstistä. Lukeminen oli toiminut ajattelun välineenä. Muistin sen, mitä ajattelin lukiessani – en sitä, mitä tekstissä tarkalleen sanottiin.

Merkintöjen tekeminen muistuttaa, että lukiessa on tarkoitus ajatella,

ei vain ottaa vastaan tietoa.

Passiivisesti ”vastaanotettu” tieto on kaivoon kannettua vettä

ja merkityksellisen oppimisen kannalta aika turhaa.

Oppimisen ilo syntyy ajattelemisesta

ja oivaltamisesta:

– siis kynä käteen ja lukemaan!

Osaatko lukea?

 

Koska olet löytänyt tiesi näille sivuille, ilmeinen vastaus otsikon kysymykseen on myönteinen. Lähes jokainen suomalainen osaa lukea. Siitä koulujärjestelmämme pitää huolen.

Mutta – osaatko lukea hyvin?

Peruskoulun ekaluokkalaisen sanotaan osaavan lukea, kun hän saa selville, mitä sanoja erilaiset kirjainmerkkijonot tarkoittavat. Kyky selvittää sanojen merkityksiä on kuitenkin vain alku kehittyneelle lukutaidolle.

Mitä pidemmälle koulutusjärjestelmässä edetään, sitä suurempi osa opiskelemisesta on juuri lukemista. Opiskeleminen lukiossa tarkoittaa jatkuvaa lukemista. Lukiossa keskusteleminen, kuunteleminen ja erilaisten ongelmien ratkaiseminen tukevat lukemalla oppimista ja edellyttävät lukemalla oppimista. Lukiolaisen olisi hyvä osata paitsi lukea, myös lukea hyvin ja taitavasti.

Lukeminen on taito, jossa voi kehittyä. Kokosin muutamia kysymyksiä, joiden valossa voit arvioida omaa lukemistasi.

Luetko sana sanalta?

Kohtuullisen nopea lukutahti helpottaa lukiolaisen aikataulua ja tehtävistä selviytymistä. Muutoin lukemisen nopeus itsesään ole erityisen tärkeää. Suurempi ongelma on se, että hyvin hidas lukeminen voi olla ymmärtämisen este. Jos lukiessaan joutuu keskittymään sanoihin, ajatukset voivat jäädä tunnistamatta. William Armsrong ohjaa kirjassaan Study is Hard Work hitaita lukijoita pyrkimään siihen, että yhdellä silmäyksellä luettaisiin merkityksellinen kokonaisuus sen sijaan, että pyritään selvittämään tekstiä sana sanalta. Nopeat lukijat tekevät näin luonnostaan. Harjoittelemalla voi parantaa hahmotuskykyään ja lukunopeuttaan.

Kykenemme yllättävän hyvin lukemaan seuraavanlaista tekstiä:

Likeunemn on yski liuksioelan täkrmiestimä 
kenisoita hnkakia totiea.

Kun ensimmäinen ja viimeinen sana ovat kohdallaan, tekstistä voi saada selvää. Aivot eivät todennäköisesti prosessoi sanoja äänteittäin ”alusta loppuun”, vaan myös kokonaisvaltaisempina hahmoina. Lukemisessa tätä kokonaisvaltaisuutta voidaan yrittää hyödyntää kohdentamalla katse laajemmalle alueella ja pyrkimällä ymmärtämään tekstiä merkitysyksiköittäin eli muutaman sanan ryppäissä (Armstrong, s. 40-41). Katseen kohdistuksia tulee näin tyypilliselle riville 2-4 kpl, sen sijaan, että jokainen sana vaatisi oman kohdistuksensa. Kun prosessi on automatisoitunut, lukunopeus kasvaa, vaikka ymmärtämisen taso säilyy samana tai jopa paranee.

Luetko kaiken samalla tavalla? 

Muutamia vuosia sitten päätin lukea kaunokirjallisuutta. Edellisen romaanin lukemisesta oli kulunut useita tietokirjallisuuuden parissa vietettyjä vuosia, ellei jopa vuosikymmen. Luin tekstejä näin:

  • luin nopeasti
  • jos jokin kohta tuntui epäolennaiselta, hyppäsin sen yli
  • silmäilin eteenpäin: montako sivua kappaleessa vielä olisi jäljellä, mitä mahtaisi olla tulossa
  • kirjan lopun lähestyessä aloin odottaa jonkinlaista yhteenvetoa ja johtopäätöksiä

Huomasin nopeasti, että lukemisessakin harjoitus tekee mestarin. Olin vuosien aikana kehittynyt taitavaksi prosessoimaan tietotekstiä, mutta kaunokirjallisuuden lukijana olin aloittelija. Muutaman kirjan jälkeen ymmärsin vähän paremmin hidastaa tahtia, kuulostella lukemaani ja nauttia tekstin etenemisestä sen omilla ehdoilla.

Hyvällä lukijalla on siis käytössään erilaisia tapoja lukea. Lukeminen voi tekstityypistä ja lukemisen tavoitteista riippuen olla esimerkiksi

  • silmäilevää
  • etsivää ja valikoivaa
  • paneutuvaa ja analysoivaa.
Joissakin tilanteissa riittää pelkkä silmäily. Tällöin luetaan esimerkiksi otsikot, väliotsikot, kuvatekstejä, lihavoituja lauseita tai lauseenosia. Tavoitteena on muodostaa karkea kokonaiskuva siitä, mitä teksti käsittelee. Usein on viisasta silmäillä tekstiä ennen tarkempaa lukemista.
Tapa, jolla luin romaania, toimii hyvin silloin, kun tavoitteena on etsiä tietoa ja sisäistää keskeisiä ajatuksia.
Paneutuva lukeminen on tekstin ajatusten sisäistämiseen tähtäävää lukemista. Opiskelussa paneutuva lukeminen on tärkeää – mutta aivan yhtä tärkeää on osata tunnistaa, mitkä tekstit ja tekstin osat ovat paneutuvan lukemisen arvoisia.
Lukutaitoon kuuluu myös tekstin osien tunnistaminen. Tekstejä kirjoitetaan eri tarkoituksiin. Johdattelevaa kuvausta luetaan eri tavalla kuin tiivistä määritelmiä ja periaatteita esittelevää kappaletta.
Luetko vain ottaaksesi vastaan? 
Minulla on sellainen mielikuva, että monet opiskelijat pitävät lukemista aika passivisena tapahtumana, jonka tarkoituksena on siirtää kirjassa esityksiä ajatuksia jonnekin muistinperälle kokeesta selviämistä silmällä pitäen. Tällainen ajatus lukemisesta tuntuu vähän surulliselta. Lukeminen on parhaimmillaan aivan jotakin muuta: Lukeminen on ajattelemista! Lukeminen on vuoropuhelua! 

Lukijan tulisi lähestyä tekstiä mieli valppaana. Teksti on kirjoittajan ajatuksia, kirjoittajan tulkintaa siitä, mistä hän kirjoittaa. Mitä kirjoittaja on ajatellut? Miksi hän kirjoittaa siitä näin? Mitä ajatuksia se minussa herättää? Mitä mieltä olen? Mitä uutta teksti antaa minulle, miten näkökulmani muuttuu?  (Armstrong s. 38)

Tekstin herättämät ajatukset ovat nekin tärkeitä – ei vain itse teksti. Koska ajatus tiedon siirtämisestä sellaisenaan kirjasta muistiin on (oppimisen psykologian valossa) tuhoon tuomittu joka tapauksessa – kannattaa antaa ajattelemisen siivittää prosessia. Lukeminen on tekstin kanssa keskustelemista.

Luetko kynä kädessä? 

Keskustelusta kuuluu ääni, mutta lukeminen on hiljaista. Vuoropuhelusta kannattaisi kuitenkin jättää jälkiä lukemalla kynä kädessä. Alleviivaamalla, rengastamalla ja tekstin sivuun kirjoittamalla lukija tekee näkyväksi niitä ajatuksia joita teksti herätti: tämä on tärkeää, nämä asiat kuuluvat yhteen, tästä olen eri mieltä… 

Merkinnät jäsentävät tekstiä ja tekevät helpoksi palata uudelleen lukemisen yhteydessä syntyneisiin ajatuksiin.

Niin – osaatko lukea hyvin? 

Jos etsit tekstistä ajatuksia, sen sijaan, että lukisit sanoja;

jos luet erilaisia tekstejä niinhin soveltuvin tavoin;

jos käyt keskustelua lukemasi tekstin kanssa;

ja jätät ajattelustasi jälkiä rivien väliin

– olet todennäköisesti taitava lukija tai hyvää vauhtia kehittymässä sellaiseksi.

Kuva Jaci XIII