Onks sun päässä pallomeri? Kuinka opit käsitteet niin, että todella osaat ne

Reaaliaineissa ja muissakin aineissa opeteltavana näyttää olevan usein liuta uusia hienoja sanoja. Ne ovat tieteenalan tyypillisiä käsitteitä ja ne löytyvät usein oppimateriaalista valmiiksi lihavoituina. Opettajat korostavat käsitteiden osaamista, jotta osaat puhua asioista tarkasti, osuvasti ja pätevästi. Jos opiskelet psykologiaa, opit myös puhumaan psykologiaa.

Oletetaan, että olet opiskellut jotakin aihetta, vaikkapa sosiaalipsykologiaa psykologian kurssilla.

• Mitä muistat viime tunnista?
• Millaista tietoa asiasta sinulla on käsitellystä aiheesta parin viikon päästä?
• Entä sen jälkeen?  Mitä muistat vaikkapa ylioppilaskirjoituksissa?

Seuraavassa on kuvailtu muutamia vaihtoehtoja. Ehkä jokin niistä tuntuu tutulta.

Tiedon rippusia

On mahdollista, että muistat asioita vain hajanaisesti. Käsitteen sieltä, toisen täältä. Jonkin esimerkin tai tutkimuksen. Et ehkä panostanut opiskeluun kovin paljon ja asioiden muistaminen on lähes sattumanvaraista. Tässä tilanteessa tiedät usein itsekin, ettei oppiminen vielä ole ollut riittävää.

Pallomeri

Voit myös olla omaksunut paljonkin uusia käsitteitä. Tunnistat vaikeita sanoja. Osaat asioille uusia nimiä. Muistat olennaista tietoa ja yksityiskohtiakin. Olet kerrannut Quizletillä. Osaat ehkä määritellä käsitteet ja muistat kirjan esimerkin. Kuitenkin on käynyt niin, että tieto on mielessä irrallisina palloina. Pallot ovat hauraita. Ne puhkeavat, jos niitä tökkää kysymyksellä tai yrittää sovittaa uuteen paikkaan. Tietoa ei oikein voi käyttää mihinkään. 

Pallomeri päässä voi kuitenkin tuntua tiedolta. Jos palloja on paljon, sen kokoaminen on voinut olla työlästä. Saatat ajatella, että olet opiskellut juuri niin kuin sinun odotetaankin opiskelevan. Tiedät vaikeita sanoja. Tunnistat, mistä puhutaan.

Tällä tiedolla osaat todennäköisesti vastata moniin opettajan esittämiin kysymyksiin ja saatat pärjätä oikein hyvin monivalintakokeessa. Olet ehkä peruskoulussa pärjännyt ihan kivasti, kun olet ollut nopea keräilemään pallon sieltä, toisen täältä. Pallomeri päässä lukion kokeeseen vastaava opiskelija saattaa kuitenkin olla pettynyt, kun esseistä ei tule hyviä pisteitä, vaikka ”tietää kaiken tarpeellisen”.

Pallolaatikko

Jos yllä kuvatut tilanteet eivät tunnu tutuilta, olet ehkä päässyt tiedon jäsentelyssä pidemmälle. Ymmärrät, että asioita ei kannata opetella irrallaan, vaan asiayhteydessä. Niinpä tiedät, mihin laatikkoon pallot kuuluvat. Tämä sana liittyy näihin sanoihin, tuo noihin toisiin. Nämä kulkevat yhdessä, nuo erillään. Tiedon muistaminen on helpompaa, kun käsitteillä on kavereita. Huomaat, että samaan esimerkkiin voi usein soveltaa useampaa palloa samasta laatikosta. 

Tähän moni opiskelija ymmärtää pyrkiä jo niiden kielten sanojenkin kohdalla. Samaan asiaan liittyvät asiat ryhmitellään yhteen. Käsitteen merkitys on helpompi ymmärtää asiayhteydessä. Psykologian opiskelija tietää, että roolit ja normit liittyvät ryhmien toimintaan, ja ymmärtää, että kulttuurista ja sosiaalistumisesta puhutaan usein samassa yhteydessä.

Ryhmiteltynä eri käsitteet palautuvat helpommin mieleen ja tiedosta tulee käyttökelpoisempaa.

Kokonaisuuksia ja yhteyksiä

Pidemmällekin voi päästä. Voit osata asioita niin, että käsitteistä muodostuu kokonaisuuksia. Hahmotat käsitteiden merkityksen lisäksi niiden käyttötapaa ja suhdetta muihin käsitteisiin. Tiedät, mitkä käsitteet kokoavat ja mitkä tarkentavat. Tunnistat, että samastakin asiasta käytetään joskus sävyltään erilaisia käsitteitä ja huomaat, miten esimerkit näyttäytyvät erilaisina riippuen siitä, minkä käsitteiden avulla niitä tarkastellaan.  

Pois pallomerestä 

Kun on paljon opittavaa, on ihan ymmärrettävää, että päästä löytyy jäsentyneen tiedon sijasta pallomeri. Mutta opiskelussa ei ole kysymys pallojen keräilemisestä. Jos yrität selvitä ajattelutehtävistä – kuten esseen kirjoittamisesta – pallomeren avulla, on edessä taatusti hankaluuksia. 

Onnistuvan opiskelun taustalla on usein pieniä viisaita siirtoja, joita kaikki eivät tee. Siirrot helpottavat oppimista niin paljon, että niitä käyttävät näyttävät tosi fiksuilta, lahjakkailta. Kyse ei kuitenkaan ole asiasta, johon ei voisi itse vaikuttaa. Kuka tahansa voi oppia suhtautumaan tietoon tavalla, joka vähentää pallomerta ja tuottaa käyttökelpoista tietoa ja osaamista. 

Seuraavaksi kerron, miten se käy silloin, kun opittavana on paljon uusia käsitteitä. Fiksun opiskelijan suhtautuminen käsitteisiin tiivistyy neljään siirtoon, joita voi tehdä siinä järjestyksessä, joka kulloinkin tuntuu helpoimmalta. Mikään näistä ei riitä yksinään, mutta yhdessä käytettynä näillä keinoilla syntyy oikeaa osaamista ja käyttökelpoista ymmärrystä.

Fiksun opiskelijan siirrot: Määritelmä tai kuvaus

Todennäköisesti kohtaan uuden käsitteen opettajan opettamana tai oppimateriaalissa. Tällöin sen yhteydestä löytyy tyypillisesti lause tai lauseita, jotka määrittelevät kyseisen käsitteen. Määritelmä tai kuvaus kannattaa lukea hitaasti ja rauhallisesti, mieluusti vaikka ääneen. Pysähdy jokaisen tärkeältä tuntuvan sanan kohdalle ja mieti, mitä sana tarkoittaa. Jos et ymmärrä sitä, kertaa tai ota selvää.

Määritelmälauseisiin pyritään tiivistämään lyhyeen lauseeseen paljon olennaista tietoa. Siksi määritelmät eivät ole helppoa luettavaa. On ehkä houkuttelevaa jättää määritelmä tarkemmin miettimättä ja tyytyä vain opettajan tai oppimateriaalin tarjoaman esimerkin muistamiseen. On kuitenkin hankalaa, jos osaaminen jää yksittäisen esimerkin varaan. Kuinka silloin voi tietää, mikä käsitteessä on olennaista.

Jos pystyt ymmärtäen lukemaan määritelmän, saat paljon aineksia myös seuraaviin siirtoihin. Toisaalta, jos määritelmän ymmärtäminen tuntuu hankalalta, voit miettiä muita fiksun opiskelijan siirtoja ensin ja palata sitten takaisin määrittelyyn. Määritelmä aukeaa usein paremmin, kun ymmärrät, mihin käsitettä tarvitaan ja olet luonut eläviä mielikuvia asiasta.

Fiksun opiskelijan siirrot: Elävät mielikuvat

Käsitteet ovat olemassa siksi, että he auttavat meitä ymmärtämään todellisuutta. Ymmärrettävänä on kokonainen rikas, moniulotteinen maailma, josta sinulla on havaintoja ja kokemuksia. Psykologiaa opiskellessa kokemukset voivat olla välittömiä ja omakohtaisia. Muilla tiedonaloilla voit joutua etsimään esimerkkejä etäämmältä. Joka tapauksessa muistat käsitteen paremmin, jos pysyt luomaan siihen liittyen eläviä mielikuvia. Miltä tämä näyttää, kuulostaa, haisee, maistuu, tuntuu? Miten tämä konkreettisesti tehdään?

Esimerkiksi, jos pohdittavana on psykologian käsite sosiaalistuminen, älä tyydy kirjassa annetuun yhteen esimerkkiin. Kun kirjassa sanotaan, että ”lapsi sosiaalistuu, kun vanhemmat ja muut kasvattajat ohjaavat lapsen käyttäytymistä”, kannattaa miettiä konkreettisia ja keskenään mahdollisimman erilaisia tilanteita, joissa näin tapahtuu. Esimerkiksi näin:

• Kun myöhästymiset merkitään koulussa Wilmaan, lapsi oppii, että aikatauista on tarkoitus pitää kiinni ja että ei ole sopivaa jäädä pelaamaan peliä loppuun tai ihailemaan ötököitä silloin, kun oppitunti on alkamassa. Lapsi sisäistää näin piirteitä vallitsevan kulttuurin aikakäsityksestä.
• Kun vanhemmat lohduttavat itkevää lasta ja sanovat: ”Olet varmaan tosi pettynyt, mutta nyt kannattaa vain jatkaa harjoittelua”, lapsi sosiaalistuu oppiessaan nimeämään ja tunnistamaan tunteita ja löytäessään keinoja selvitä pettymyksestä.
• Kun ekaluokkalainen ihailee opettajaansa ja samastuu häneen, hän samalla sosiaalistuu ja omaksuu käsityksiä siitä, mitä on olla osaava ja tietävä aikuinen.

Käytä hyväksesi omia kokemuksia, aiempia tietoja, oppimateriaalin kuvia ja uteliasta mielikuvitusta.

Ps. Joskus kannattaa luoda mielikuvia myös siitä, mitä käsite ei ole. Näin saat selkeytettyä itsellesi käsitteen merkitystä.

Fiksun opiskelijan siirrot: Tiedon tarkoitus

Monet opiskelijat onnistuvat kahdessa ensimmäisessä siirrossa. Siksi tämän tekstin tärkein kohta saattaa olla tässä: Kysy aina tiedon tarkoitusta.

Miksi tietty käsite on kerrottu sinulle? Käsitteet eivät saisi olla mielessäsi taivaalta valmiina putoilevia pallosia, jotka vaan pitää opetella! Olet oppinut pelaamaan koulupeliä ja opettelemaan vastaan tulevia asioita, vaan siksi että ne ovat siinä. Lopeta tämän pelin pelaaminen.

Opittavat asiat eivät ole edessäsi ilman syytä. Tiedolla on jokin tehtävä. Se on olemassa (ja opetussuunnitelmassa), koska se on jollakin tavalla arvokasta, toimivaa, käyttökelpoista. Sinulle ei kerrota sosiaalistumisesta siksi, että sinun pitää tietää sosiaalistumisesta.

Sinulle kerrotaan käsitteestä esimerkiksi siksi, että se

• tekee näkyväksi asian, joka jäisi muuten huomaamatta
• tarkentaa katseen olennaiseen
• selittää havaittuja/tunnettuja ilmiöitä ja tapahtumia
• ohjaa toimintaa mielekkääseen suuntaan.

Muista kysyä miksi. Muista kysyä, mikä on tiedon tarkoitus.

Hyviä kysymyksiä tiedon tarkoituksen paljastamiseen ovat esimerkiksi seuraavat:

• Mihin kysymykseen tämä on vastaus?
• Mitä tämä auttaa näkemään tarkemmin?
• Mitä tämä selittää?
• Mitä tästä seuraa?

Fiksun opiskelijan siirrot: Lähiseutu

Jossain vaiheessa kannattaa hieman nostaa katsetta ja hahmottaa kokonaisuutta, johon opittava käsite liittyy. Mitä muita tärkeitä sanoja tässä ”pallolaatikossa” on? Miten pallolaatikon käsitteet suhteutuvat toisiinsa? Kannattaa nähdä vaivaa sen tunnistamiseksi, mihin kokonaisuuteen tieto liittyy. Jos olet pohtinut edellistä kysymystä hyvin, sinulla on hyvät edellytykset tunnistaa läheisiä ajatuksia, tutkimuksia ja ilmiöitä.

Jos käsite on osa käsitehierarkiaa, selkeytä se itsellesi.

• Jos käsite olisi otsikko, mitkä olisivat alakohdat?
• Jos käsite olisi alakohta, mikä olisi otsikko.

Jos käsite liittyy tapahtumaketjuun, selkeytä sen kulku itsellesi. Mitä on ennen, mitä tämän jälkeen?

Usein käsitteitä opitaan osana keskustelua siitä, mikä maailmassa on oikeasti tärkeää ja huomionarvoista. Eri tutkimusperinteissä käytetään samastakin asiasta joskus eri käsitteitä. Tunnistatko tällaisia, läheisiä käsitteitä? Tarkoittavatko ne ihan samaa vai onko niillä sävyero tai jopa ratkaiseva ero siinä, miltä asiat tietyn käsitteen valossa näyttävät?

Pohdintaa voi jatkaa pitkäänkin. Se on osa psykologista ajattelua ja osaamista. Yksittäisen käsitteen kohdalla tuskin voit juttua tähän pitkäksi aikaa, mutta muista edes hetkeksi kohdentaa katsetta yksittäistä sanaa laajemmalle.

Advertisement

Millaista ajattelua ylioppilastutkintokoe vaatii?

Ylioppilaskokeessa menestyminen vaatii vankan tietopohjan tueksi ajattelutaitoja. Psykologiassa kysymykset ovat yleensä tietoa soveltavia. On tyypillistä, että tehtävässä annetaan jokin aihepiiri, tapausesimerkki, tutkimusaineisto tai käytännön ongelma, johon opiskelijan toivotaan pystyvän soveltamaan psykologisia tietoja.

Kevään 2013 kokeessa tällaisia aihepiirejä olivat mm.

• kevyen liikenteen suunnittelu (tehtävä 1)
• esimerkkihenkilön kielen kehitykseen liittyvät vaikeudet (tehtävä 2)
• siirtymä peruskoulusta lukioon (tehtävä 4)
• suvaitsemattomuus (tehtävä 5)
• sosiaalinen media (tehtävä 9)

Tehtäville on tyypillistä, että vastaukset eivät löydy suoraan kirjasta. Tarkasteltavana voi olla aihe, jota ei ole koskaan käsitelty psykologian oppitunneilla. Seuraavassa esitän joitakin vinkkejä siitä, miten kysymyksiä kannattaisi lähestyä.

1) Hahmota ilmiö 

Ensimmäinen ajatteluhaaste on tunnistaa tarkasti, mistä ilmiöstä on kysymys. Se vaatii sekä rikastamista että rajaamista.

Rajaaminen tarkoittaa sitä, että määrittelet olennaiset käsitteet vähintään mielessäsi ja kohdistat huomiosi tehtävän kannalta oikeisiin asioihin. Joskus ilmiö on rajattu selkeästi tehtävänannossa. Joskus taas tehtävänannossa vain viitataan oikeaan suuntaan ja ilmiön kartoittaminen jää opiskelijan asiaksi.

Esimerkiksi kevään 2013 tehtävässä 4. todetaan:

”Kun opiskelijat siirtyvät peruskoulusta lukioon, heidän opiskeluun liittyvät suoritusvaatimuksensa kasvavat samalla jyrkästi. Millaisia tämän siirtymän läpikäymistä helpottavia neuvoja voisit antaa lukiota aloittavalle nuorelle.” 

Tehtävässä viitataan suoritusvaatimuksiin, mutta muilta osin siirtymän haasteet jäävät opiskelijan itsensä kartoitettavaksi. Ensimmäinen tehtävä on siis selvittää, millaisia haasteita siirtymään eri ihmisillä voisi liittyä.

Rikastaminen tarkoittaa mielen virittelemistä siten, että tarkasteltava ilmiö alkaa näyttäytyä monitahoisena ja kiinnostavana. Tämä voi tapahtua esimerkiksi luomalla tilanteesta eläviä mielikuvia ja esimerkkejä. Analyyttisempaa reittiä rikastaminen tapahtuu esittämällä kysymyksiä, joiden avulla asiasta löytyy uusia näkökulmia.

Esimerkiksi kevyen liikenteen suunnittelua koskevassa tehtävässä (tehtävä 1, kevät 2013) on hyvä aluksi luoda itselleen mahdollisimman tarkka kuva siitä, mitä kevyt liikenne on. Ketä kevyen liikenteen käyttäjät ovat? Mitä erilaisia ryhmiä käyttäjissä on? Mitä erilaisia tarpeita liikkumiseen liittyy? Missä ja miten kevyeen liikenteen liikkujat liikkuvat? Mistä esim. vaaratilanteet syntyvät?

Jos tämä vaihe hypätään yli vastausta suunniteltaessa, mielikuva kevyestä liikenteestä saattaa yksinkertaisesti olla liian suppea todella hyvän vastauksen rakentamiseen.

2) Erittele ja jäsennä

Toinen vaihe esseen suunnittelussa on analyyttisempi. Kun ensimmäisessä vaiheessa on luotu rikas käsitys siitä, mitä pitäisi tarkastella, tässä vaiheessa ilmiötä aletaan ajatella läpi esitetyn kysymyksen näkökulmasta.

Jäsentämisessä kannattaa käyttää apuna abin ajattelukaavoja, joita olen kokoamassa myöhemmin julkaistavaan tekstiin. Kaavat ovat ns. ennakkojäsentäjiä, joiden avulla voi kerätä ideoita ja ryhmitellä tietojaan.

Erittelyvaiheessa ei kannata tyytyä mihinkään liian valmiina tarjolla olevaan ratkaisuun. Omaa ajatteluaan tulee ravistella ja ruotia. Aivan yksinkertaiset kysymykset voivat auttaa tässä.

Esimerkiksi tehtävässä 2 (kevät 2013) on kerrottu, että Ronjalla oppi myöhään puhumaan, lukemaan oppimisessa oli vaikeuksia ja nuoruusiässä kielten opiskelu on vaikeaa.

On erittäin houkuttelevaa lukea tehtävä siten, että kysymyksessä ovat kielellisen kehityksen vaikeudet yleisesti. Tämän jälkeen vastaus rakentuu YHDEN vaikeuden mahdollisten selitysten kartoittamiseen. Opiskelija, joka ymmärtää tässä kohtaa esittää itselleen kysymyksen siitä, onko kyseessä yksi vai useampi ongelma, on heti askeleen mitan edellä. Hän voi pohtia tekijöitä, jotka voisivat olla kaikkien kysymyksessä mainittujen ongelmien taustalla, mutta myös esittää näkökohtia, jotka pätevät vain yhteen mainituista ilmiöistä.

Yksi vai useampi ilmiö – yksi vai useampi syitä?  Pelkkä kysymyksenasettelu auttaa vastaamaan monipuolisemmin.

Yleensä hyvin valmistautunut opiskelija liikkuu jo jäsentelyvaiheessa psykologisen tiedon tasolla. Joskus tästä seuraa myös ongelmia: opiskelija ei huomaa arkiajattelun näkökulmasta olennaisia puolia kysymyksestä, vaan hyppää suoraan siihen tietoon, jonka esittämistä hän olettaa tehtävän edellyttävän. Psykologian reaalikokeen tehtävät eivät perustu minkään tiedon toistamiseen. Kannattaa siis aina etsiä tiettyä kirjassa esitettyä kokonaisuutta laajempi näkökulma vastaamiseen.

Kevään 2013 kysymyssarjasta tehtävä 3 houkutteli eniten tähän suuntaa. Aiheena olivat aikuisiän kiintymyssuhteet, joita on kuvattu Otavan kehityspsykologian kirjassa selkeästi omassa alaluvussaan. Tehtävästä ei kuitenkaan saa loistavia pisteitä toistamalla alaotsikon alta sisällöt sellaisenaan. Jokainen ylioppilaskokeen tehtävä edellyttää pohdintaa ja sisäistynyttä otetta. Sisäistyneisyys näkyy esimerkiksi siinä, että vastausta on rikastettu yhdistämällä teemaan liittyvää tietoa laajemmin. Tässä esimerkiksi ottamalla esille aikuisuuden kehitystehtävät, transferenssi-ilmiön tai pohdintoja siitä, miksi kiintymyssuhdetyylit näyttävät olevan yhteydessä lapsuuden kiintymyssuhteiden laatuun.

Hyvässä tapauksessa erittelyvaiheen ajattelu on arkiajattelun ja tieteellisten käsitysten vuoropuhelua. Tavoitteena on  mahdollisimman monipuolinen, mutta jäsentynyt kuva tehtävän aiheesta.

3) Kytke psykologiseen tietoon

Lopuksi edellisten vaiheiden oivallukset kytketään psykologiseen tietoon.  Se, mitä on ajateltu esitetään tavalla, joka osoittaa psykologisen käsitteistön, teorioiden ja tutkimustulosten hallintaa.

Lopullisessa vastauksessa painotetaan niitä näkökohtia, joissa tämä onnistuu parhaiten.

Pelkän erittelyn ja arkiajattelun varaan jäävä vastaus ei pääse koskaan korkeisiin pisteisiin. (Kolmeen pisteeseen sellaisella voi hyvässä tapauksessa yltää…) Loistava vastaus on yleensä ”tikutusta”, jossa käsitteet putoilevat lukjian käsiin kuin kypsät omenat toinen toisensa perään.

Psykologialle on oppiaineena tyypillistä, se, että oppimista osoitetaan ilmaisemalla uudella kielellä asioita, joita aiemmin on pystynyt tarkastelemaan vain arkiajattelun valossa. Psykologiset käsitteet voivat tosin myös kyseenalaistaa sen, mitä arkiajattelussa uskotaan.

Toisaalta sisäistynyt tieto itsessään tuottaa uusia, monipuolisempia näkökulmia. Esimerkiksi transferenssin kaltaisia ilmiöitä on mahdollista ajatella ja tunnistaa vasta, kun tuntee psykodynaamista teoriaa.

Reaalikoe on tietyn oppiaineen osaamista mittaava koe. Niinpä ilmiö, joka osataan nimetä on parempi kuin ilmiö, joka vain tunnistetaan ja väite, jota perustellaan tutkimustuloksin on parempi, kuin väite, jonka uskottavuus jää vain väitteen vakuuttavuuden varaan. Pyri siis kaikin keinoin näyttämään kykysi havaita yhteydet psykologisen tiedon ja kuvattujen ilmiöiden välillä.

Haasteiden välttäminen on oppimisen suurin este

Olen aika vakuuttunut siitä, että oppiminen on vahvasti tunnevaltainen tapahtuma. Monissa oppimisen ihannekuvauksissa opiskelija oppii myönteisten tunteidensa siivittämänä: uteliaisuuden, innostuksen ja tiedonjanon kantamana. Hyvä niin.

Usein oppiminen tapahtuu myönteisten ja kielteisten tunteiden ristiaallokossa. Myös hankalia tunteita tarvitaan oppimisen lähtökohdaksi. Usein tarve oppia syntyy hämmennyksestä, epätietoisuudesta ja riittämättömyydestä. Se voi syntyä myös haastetuksi tulemisen kokemuksesta, tarpeesta hieman puolustautua ja näyttää itselle tai muille. Molemmissa tapauksissa on myönnettävä vähintään itselleen, että jotain puuttuu, kaikki ei ole vielä täydellistä.

Oppimiseen pyrkiminen – etenkin silloin, jos yrittää oppia jotakin aidosti merkittävää – sisältää aina myös epäonnistumisen riskin. Varmin tapa estää oppiminen, on alkaa vältellä epäonnistumista välttelemällä haastavia tilanteita, tehtäviä ja ongelmia. Haasteelliset tilanteet ovat oppimisen moottoreita. Juuri hankalat tehtävät, vaikeat tekstit, kimurantit kysymykset ja muut epämukavuudet vievät ajattelua eteenpäin.

”Ajattelemaan opitaan ajattelemalla, ottamalla haasteet vastaan ja sietämällä pulmallisiakin tilanteita.” Jorma Kuusela (Vihdin lukiossa 10.10.2012)

Myös epäonnistumiset ovat tärkeitä. Kaikkeen aktiiviseen tekemiseen liittyy epäonnistumisen mahdollisuus. Mitä suuremmat haasteet, sitä suurempi on myös epäonnistumisen mahdollisuus – jos se sellaisena halutaan nähdä. Oppimisen kannalta onkin ratkaisevaa, miten epännistumiseen suhtautuu. Epäonnistuminen tarkoittaa yksikertaisesti sitä, että sillä kertaa kokeillut keinot eivät vielä olleet oikeita tai riittäviä. Sen syvempiä päätelmiä epäonnistumisesta ei ole välttämätöntä vetää.

Jokainen epäonnistuminen antaa tietoa tilanteesta ja käytetyistä keinoista. Joku on sanonut, että asiantuntija on se, joka on tehnyt kaikki mahdolliset virheet tietyllä aluella. Toisten tekemiä virheitä on kai sitten helpompi kutsua kokemuksista oppimiseksi tai jopa elämänviisaudeksi. Entä jos omalla kohdallakin ajattelisit, että taas olet yhtä virhettä viisaampi?

Haasteiden kohtaaminen, yrittäminen ja epäonnistuminen ovat tärkeä osa oppimista. Älä lannistu niistä, vaan ajattele vielä vähän, ajattele vielä hiukan tarkemmin, etsi uusia näkökulma ja vie taitojasi eteenpäin.

Haasteiden kohtaaminen voi tuntua aluksi hankalalta, mutta juuri tähän ponnisteluun liittyy oppimisen tunneparadoksi: Kohtaamalla haasteita ja ponnistelemalla vaikeiden asioiden kimpussa tulee samalla houkutelleeksi esiin myös oppimisen myönteiset tunneaallot; uteliaisuuden, innostuksen, ja onnistumisen ilon.

Oppimisen taidot osallistuu tällä tekstillä tänään vietettävään Epäonnistumisen päivään.

***

Kuva Krissy Venosdale 

Lyhyitä mietteitä epäonnistumisesta täällä, täällä ja täällä.

Miksi kirjaan pitäisi tehdä merkintöjä – ja miten?

Aiemmassa lukemista koskevassa jutussa suosittelin lukemaan kynä kädessä. Merkintöjen tekeminen on osa aktiivista – ajattelua ruokkivaa ja siksi tehokasta lukutapaa.

Miksi merkinnät ovat hyödyllisiä?

Merkinnät

• muistuttavat siitä, että lukeminen on ajattelemista ja vuorovaikutusta
• tekevät ajattelua näkyväksi
• auttavat jäsentämään tekstiä
• tekevät tekstistä omistettua ja koettua
• helpottavat tekstiin palaamista ja tärkeiden asioiden kertaamista

Lukiessa ajatteleminen ei välttämättä tarkoita sitä, että lukija unohtuisi pitkäksi aikaa seuraamaan vain omia ajatuskulkujaan. Ajatteleminen on yksinkertaisesti havaintojen ja valintojen tekemistä. Kynä kädessä lukien lukijan valinnat alkavat näkyä sivulla: esimerkiksi alleviivattu kohta kertoo, että lukija on pitänyt asiaa tärkeämpänä kuin sitä, joka on jäänyt alleviivaamatta.

Mitä sivulle sitten pitäisi merkitä?

Vastaus tähän kysymykseen on luonnollisesti henkilökohtainen. Lukija tekee merkintöjä, jotka heijastavat häntä itseään ja kertovat juuri hänen tavastaan nähdä luettua. On kuitenkin joitakin ohjeita, jotka auttavat pääsemään alkuun.

Ensinnäkin alleviivatessa tulisi soveltaa aktiivisen alleviivauksen periaatetta. Passiivinen, alleviivaan-melkein-kaiken -tyyppinen työskentely ei juurikaan tehosta oppimista.

Toiseksi kannattaa kehittää itselleen erilaisille teksteille sopivia merkitsemistapoja. Tavoitteena on tekstin jäsentäminen omakohtaisella, mielekkäällä tavalla.

Koodaa kirjasi

Tekstiin voisi merkitä esimerkiksi seuraavia asioita. (Suluissa on ehdotus merkintätävasta.)

• tämän jo tiesin (oikeinmerkki)
• tässä opin jotakin uutta (plus)
• tämä oli ristiriidassa kokemuksieni tai aiempien tietojeni kanssa (rasti tai salamanuoli)
• tämä on tärkeää (tähti)
• minulla on kysymys (kysymysmerkki)
• olen hämmentynyt, en ymmärrä (kaksi kysymysmerkkiä)
• tämä oli yllättävää, kiinnostavaa tai innostavaa (huutomerkki)

(Ehdotus perustuu Harveyn ja Danielsin listaan, jota on tässä lainattu  Newkirkin s. 94 pohjalta.)

Mitä kannattaa merkitä, riippuu sisällöstä

Erilaisen tiedon jäsentämiseen sopivat erilaiset merkintätavat. Psykologiaa opiskeleville suosittelisin oman tunnuksen keksimistä esimerkiksi seuraaville:

• tutkimusesimerkki
• tärkeä käsite
• tärkeä periaate tai johtopäätös

Toisissa oppiaineissa merkinnät muotoutuvat esimerkiksi sen mukaan, millaisiin asioihin opiskellessa on hyvä kiinnittää huomiota.

Ajattelusi on arvokasta: kirjoita kysymykset muistiin!

Jos lukiessa mieleen viriää kysymyksiä tai kommentteja tekstin kirjoittajalle, kannattaa nämä kirjoittaa marginaaliin tai sivun yläreunaan. Oma ajattelu, omat kysymykset ovat oppimisen kannalta erityisen merkityksellisiä. Ne eivät kuitenkaan viipyile mielessä iänkaiken, joten niiden nappaaminen muistiin ajatuksen lennosta on tärkeää.

Itseasiassa lukiessa ajateltu on yleensä se, mitä tekstistä ylipäätään jää mieleen. Minulle kävi näin: Muistin lukeneeni tietystä kirjasta jonkin kiinnostavan ajatuksen. Päätin etsiä kyseisen kohda uudestaan käsiini, tarkistaa ja syventää sitä, mitä muistin vain epämääräisesti. Kirjaa selatessani sitten löysin merkinnän omasta oivalluksestani, mutta etsimäni ajatus ei löytynytkään selkeästi itse tekstistä. Lukeminen oli toiminut ajattelun välineenä. Muistin sen, mitä ajattelin lukiessani – en sitä, mitä tekstissä tarkalleen sanottiin.

Merkintöjen tekeminen muistuttaa, että lukiessa on tarkoitus ajatella,

ei vain ottaa vastaan tietoa.

Passiivisesti ”vastaanotettu” tieto on kaivoon kannettua vettä

ja merkityksellisen oppimisen kannalta aika turhaa.

Oppimisen ilo syntyy ajattelemisesta

ja oivaltamisesta:

– siis kynä käteen ja lukemaan!

Viisi väärää uskomusta kirjoittamisesta

1. Tekstin pitää olla alusta lähtien kunnollista.

Tämä on virheellinen uskomus. Harva kirjoittaa valmista tekstiä, eikä siihen ole mitään syytä erityisesti pyrkiä. Kirjoittamisessa on oikeastaan kaksi vaiheitta: tekstin tuottamisen vaihe ja tekstin muokaamisen ja hiomisen vaihe. Usein on helpottavaa erottaa vaihteet toisistaan.

Tekstin tuottaminen helpottuu, jos kirjoittaja uskaltaa väliaikaisesti sulkea sisäisen kriitikon äänen mielestään. Kirjoittaja joutuu tässä vaiheessa tyypillisesti kestämään huonoja lauseitaan ja tyhmältä kuulostavia ajatuksiaan.  Tärkeintä on saada ajatteluprosessi käyntiin ja edes jonkinlaista tekstiä paperille. Vasta myöhemmin on aika muokata lauseista sujuvia ja kappaleista eheitä.

2. Kirjoittaminen kannattaa aloittaa vasta, kun kaikki tieto on hankittu ja ajatukset ovat kasassa.

Tämä on virheellinen käsitys: Kirjoittaminen voi olla väline, jonka avulla ajatuksia kehitellään, kysymyksiä tarkennetaan ja tiedon hankintaa suunnataan.

Kirjoita jo ennen kuin tiedät – niin tiedät, mitä tiedät ja millaista tietoa tarvitset päästäksesi eteenpäin. Älä kuitenkaan suhtaudu tällaiseen tekstiin omistushaluisesti, vaan ole valmis muokkaamaan ja hylkäämään tekstinosia sitä mukaa, kun tiedonhankinta ja ajatteluprosessit etenevät.

Kirjoittamisen ei tarvitse olla vain ajatteluprosessin lopputulosten kirjaamista. Pikeminkin kirjoittaminen itsessään on ajatteluprosessi. Osa prosessissa syntyvästä tekstistä siirtyy lopullisen tuotoksen osaksi. Osa tekstistä toimii apuvälineenä matkalla lopulliseen tuotokseen. Ajattele kirjoittamalla!   

3. Teksti kirjoitetaan alusta loppuun.

Tämäkin käsitys jäykistää turhaan kirjoittamista. Koneella kirjoitettaessa tekstiä ei tarvitse kirjoittaa alusta loppuun. Kirjoittamisen voi aloittaa lopusta, keskeltä, helpoimmasta kohdasta, kiinnostavimmasta kohdasta. Hankalan kohdan voi sivuuttaa ja palata sen pariin myöhemmin.

Ylipäätään tekstin rakenteen suunnittelemisen ei tarvitse olla ensimmäinen osa tekstin tekemistä. Joskus voi aluksi vain kirjoittaa kritiikittömästi monenlaisesta aiheeseen liittyvästä ja lähteä vasta tämän jälkeen miettimään, miten osasia voisi valita ja järjestää niin, että niistä syntyy eheä teksti.

4. Kirjoittamisen tulisi sujua ongelmitta

Kirjoittamisessa on ehkä välillä hetkiä, jolloin sanat soljuvat kuin itsestään, mutta tämä lienee enemmänkin poikkeus säännöstä. Kirjoittaminen ei ole jatkuvaa virtausta, vaan toistuvia ongelmanratkaisutilanteita. Se, että oikean ilmaisun löytäminen on vaikeaa, kuuluu asiaan. Se, että luonnosvaiheen lauseet ovat kamalia, kuuluu asiaan. Se, että ajatus katkeaa, suuntaa joutuu muuttamaan ja monenlaisia vaikeuksia kohtaamaan, kuuluu asiaan.

Kirjoittaminen on ongelmanratkaisua. Välillä ongelmat haastavat itsetuntoa ja herättävät ahdistusta. Toisaalta niiden ratkaiseminen on parhaimmillaan palkisevaa ja iloa tuovaa.

5. On turha kirjoittaa, kun aikaa on vain 15 minuuttia…

Monet ajattelevat kirjoittamisen vaativan pitkiä yhtenäisiä työskentelyjaksoja. Tämä uskomus on jossain määrin virheellinen. Joskus kirjoittaminen saattaa edetä paremmin pienissä osissa. Pitkän ajan varaaminen samalle tehtävälle voi olla tehotonta:

• Kirjoittaja voi kokea, että tehtävä on niin laaja ja vaikea, että sitä mieluummin välttelee.
• Kirjoittaja voi kokea, että koska aikaa on varattu niin runsaasti, osan siitä voi käyttää vitkutteluun.
• Kirjoittajan suorituspaineet lisääntyvät, jos aikaa on käytetty paljon ja työ ei tunnu etenevän.
• Taukojen aikana tapahtuva ajatusten kypsyminen jää hyödyntämättä.

Lyhyemmissä pätkissä kirjoittaessa kirjoittaja luottaa prosessiin, jossa pienistä osista lopulta muodostuu kokonaisuus. Kirjoittaja luottaa siihen, että jokainen pienikin askel oikeaan suuntaan kannattaa. Kirjoittajalla voi olla mielessään lista kysymyksiä tai tehtäviä, seuraavia ”pikkuasioita”, joita hän voi tekstin eteen tehdä. Aloitteluvaiheen jälkeen tekstiä voi sitten työstää pienissä erissä. Kirjoittaessa voi vuorotella tekstin tuottamista ja muokkaamista. Tauot näiden vaiheiden välillä ovat kirjoittamisen kannalta pelkästään hyödyllisiä, koska oman tekstin näkee yön yli nukuttuaan usein selkeämmin.

Kuvat: karindalziel , xinita.org 

Taitava oppija Suomen virtuaaliyliopistossa

Millainen on taitava oppija? Oulun yliopiston sivuilla on tiivis, tutkimusperustainen kuvaus taitavan opiskelijan piirteistä.

Kuvauksessa korostuvat ajattelun taidot, erityisesti metakognitio sekä strategiset taidot (tilannetaju, tehtävän analysoiminen, tavoitteet).  Lisäksi tämänkin pohjalta näyttää siltä, että hyvä kasautuu. Se, joka on aiemmin oppinut jotkin, oppii myöhemmin helpommin uutta.

Kuuntelemisen taidosta

Minulla on ollut muutamia opiskelijoita, jotka ovat menestyneet reaaliaineissa erinomaisesti aika vähällä vaivannäöllä. Yksi heistä ei koskaan tehnyt muistiinpanoja tunnilla, mutta koetulokset olivat kiitettäviä. Yksi sanoi käyttävänsä vain hyvin vähän aikaa lukemiseen koeviikolla. Yhteistä näille opiskelijoille  – tietynlaisen lahjakkuuden lisäksi – on se, että he ovat  erittäin hyviä oppimaan kuuntelemalla.

Kuunteleminen on yksi nopeimmista tavoista oppia, mutta se, että kuuntelee hyvin, vaatii aktiivista ajattelua ja kurinalaisuutta.

Kuuntelemisesta ei puhuta Olen selaillut aika monia opiskelutaito-oppaita. Kuunteleminen on mainittu vain yhdessä (William H. Armstrong (1995) Study is hard work).

En itsekään muista antaneeni opiskelijoille koskaan ohjeita siitä, miten tulisi kuunnella. Olen tainnut monien muiden tavoin olettaa, että kuunteleminen on taitona itsestäänselvyys, jossa ei ole mitään opittavaa tai erityistä pohdittavaa –  tai että kyse on ensisijaisesti siitä, pystyykö kuunnellessa keskittymään vai ei.

Olen saattanut myös ajatella, että kuunteleminen on juuri sitä ”passiivista vastaanottamista”, jota modernissa oppimiskäsityksessä on halveksuttu. Armstrong asettaa kuuntelemisen uuteen valoon. Hän esittää, että kuunteleminen on itseasiassa vaativaa älyllistä toimintaa.

• Kuunteleminen vaatii keskittymistä
• Kuunteleminen vaatii omien ajatusten koordinomista toisen ajattelevan olennon ajatusten kanssa.
• Kuuntelemisen tapahtuu tilanteessa, jossa kontrolli ei ole itsellä; vauhtia ei voi hidastaa, eikä suuntaa määrätä.

Kuunteleminen – eli toisen ihmisen ajattelun seuraaminen – onnistuu, kun kuuntelija vaatii itseltään tiukkaa keskittymistä.

Lisäksi kuuntelijan tulee käyttää puheeseen kuuluvat tauot ja hiljaiset hetket ajattelemiseen. 

Kuinka tämä tapahtuu?

Taitava kuuntelija kuulee myös sanojen väliin jääviä merkityksiä. Hän käyttää tyhjän ajan opettajan seuraavan ajatuksen ennakoimiseen, sanotun tiivistämiseen mielessä, opetetun aineksen merkityksen tai tarkkuuden kyseenalaistamiseen, opettajan sanoman pukemiseen omiksi sanoiksi, mahdollisten koekysymysten ennakoimiseen ja muuhun tällaiseen (Armstrong, Study is Hard Work,  s. 8).

Palkkiokseen taitava kuuntelija saa ymmärrystä ja aikaa. Oppitunnilla hyvin kuunneltu on usein helppoa muistaa myöhemmin. Opettajan esimerkit ja ryhmän vuoropuhelu auttavat palauttamaan asioita mieleen. Oppitunti on käytetty tehokkaasti ja samaan aiheeseen liittyvään tekstiin on sitten läksyjä lukiessa huomattavasti paljon helpompi paneutua.

Kuuntelemistilanne on elävä ja vuorovaikutteinen. Jos kuunnellessaan ei ymmärrä ajatusta tai alkaa kaivata lisätietoa, voi välittömästi esittää kysymyksiä ja saada vastauksia. Itse esittämäänsä kysymykseen saadun vastauksen yleensä myös muistaa!

En usko, että kovin moni voi menestyä opinnoissaan pelkästään kuuntelemalla, kuten mainitsemani poikkeukselliset opiskelijat. Uskon kuitenkin, että jokainen voi kuuntelemistaitoaan kehittämällä käyttää pakolliset oppitunnit paremmin hyödykseen.

Lukemalla ei opi.

Teksti: TMP.

Kuva: Maarten Takens 

A figuring-out kind of person

”For example there are hidden costs in telling people things. If a student can figure something out for him- or herself, explictly providing the information preempts the student’s opportunity to build a sense of agency and independence, which, in turn affects the relationship between teacher and student. Think about it. When you figure something out for yourself, there is a certain thrill in the figuring. After a few successfull experiences, you might start to think that figuring things out is something that you can actually do. Maybe you are even a figuring-out kind of person, encouraging an agentive dimension to identity.”

Peter H. Johnston (2004) Choice Words, s. 8

Kuva täältä.

Havaintojen tekemisen vaikeus eli sen huomaaminen mikä on ilmeistä

Havaintojen tekeminen on ajattelua. Joskus tuntuu, että havaintojen tekeminen on aliarvostettu osa ajattelua. Mennään ja katsotaan, miten asia on kuulostaa liiankin helpolta. Toisaalta (erityisesti) yksinkertaisten havaintojen tekeminen on ainakin luokkatilanteissa opiskelijoille yllättävän vaikeaa. Pohdin tässä, miksi näin ja mitä asialle voisi tehdä.

Pidin oppitunnin, jolla pyysin opiskelijoita luomaan elävän mielikuvan 5-vuotiaasta ja 15-vuotiaasta. Opiskelijoiden tehtävänä oli vertailla näitä mielikuva ja yhdessä kokosimme listaa muutoksista, joita iän myötä on tapahtunut. Tämä oli osa kehityspsykologian kurssia.

Opiskelijat ajattelivat monella tavalla hyvin taitavasti. He olivat tulleet psykologian kurssille. He halusivat ajatella psykologisesti. Niinpä taululle listattiin hyvin monipuolisesti erilaisia henkisen kehityksen muutoksia kuten kyky ennakoida paremmin tulevaisuutta, kyky hahmottaa mitä toiset ajattelevat itsestä jne.

Keskustelu oli pitkä.

Keskustelun päättyessä mainitsematta oli jäänyt mm. pituuskasvu sekä useimmat motoriset ja kognitiiviset perustaidot (esim. kehon hallinta, hienomotoriikka, lukeminen, kielitaito, matemaattiset taidot jne.). Miksi tällaiset yksinkertaisiin havaintoihin liittyvät seikat jäävät mainitsematta?

Miksi näin tapahtuu paitsi minun tunneillani myös fysiikan ja kielten tunneilla? Kuvassa nähdään ”muslimi”, mutta ei niitä yksityiskohtia, joiden perusteella tulkinta on tehty. Oppikirjan fyysisiä ominaisuuksia on vaikea havaita, vaikka opettaja kuinka heiluttelisi taipuisaa kirjaa, jää huomaamatta, että kappale ei ole jäykkä*.

Tieteellinen ajattelu alkaa yksinkertaisista havainnoista

Ensimmäinen mieleen tuleva selitys liittyy siihen, mitä opiskelijat odottavat opettajan tarkoittavan. He ajattelevat, että opettaja ei ole kiinnostunut siitä, mikä on ilmeistä ja näkyy päällepäin.

Voisiko tämä liittyä käsitykseen siitä, miten tieto rakentuu? Opiskelijat eivät ehkä tiedä, että myös tieteellisessä ajattelussa tyypillisesti edetään tarkoista, mutta sinänsä yksinkertaisista havainnoista ilmiöiden selittämiseen*. He olettavat opettajan hakevan jotakin ”hienompaa” tai ”syvällisempää” ja tarjovat selityksiä ja tulkintoja havaintojen sijasta.

Yksinkertaiset havainnot ovat aliarvostettuja. Kuitenkin tarkat havainnot ovat ajattelun ja tiedonmuodostuksen kannalta erittäin tärkeitä.

Havaitseminen vaatii ajatusten pilkkomista osiin

Toinen selitys liittyy kykyyn ajatella omia ajattelutapahtumia (siis metakognitioon). Hyppäys havainnoista johtopäätöksiin tapahtuu usein aikalailla huomaamatta. Voi olla vaikea saada kiinni havainnoista, kun mieli on jo tehnyt tilanteesta tulkinnan. Ajattelua pitäisi saada ”hidastettua” niin että havaintojen tekeminen erottuu omana vaiheenaan.

Se ei kuitenkaan aina ole helppoa, koska silloin pitäisi kyetä olemaan tietoinen oman mielen toiminnasta. Pitäisi ikääkuin pysähtyä kuuntelemaan oman ajattelusysteemin ääntä ja erottamaan siinä erilaisia vaiheita, siirtymiä, johdonmukaisuuksia ja hyppyjä.

Opiskelijalle:

• Tarkkojen havaintojen tekeminen tärkeä taito monessa oppiaineessa – arvosta sitä! 
• Älä pelkää huomata sitä, mikä tuntuu itsestäänselvältä – harvat asiat ovat itsestäänselviä.
• Opettele erottamaan havainnot ja tulkinnat! 
• Kun katsoo, niin näkee! Kokeile miten paljon tietoa saat havainnoimalla jotakin kiinnostavaa kohdetta erittäin tarkasti. 

Kuva täältä.

* Kiitokset kollegoille KH & BJ!