Miksi kysyminen on olennainen opiskelutaito

photo-1417978855732-192f9006c46a

Kun aloitat opiskelun, mietitkö hetken aikaa, mitä haluaisit tietää opiskeltavasta aiheesta? Mikä siinä on kiinnostavaa? Mitä jo tiedät ja mitä kannattaisi tietää lisää? Mihin tieto laajemmin liittyy ja mihin tietoa voi soveltaa? 

En ole nähnyt opiskelutaitokirjaa, jossa olisi oma lukunsa taidosta tehdä kysymyksiä. Sellainen pitäisi kirjoittaa, sillä kysyminen on olennainen osa taitavaa opiskelua. Kysyminen unohtuu, sitä ei opeteta ja niille, jotka sitä käyttävät, se on usein niin luonnollinen osa ajattelua, että he eivät ehkä edes tunnista käyttävänsä kysymistä opiskelutekniikkana.

Kysyminen unohtuu, jos vahingossa ajattelet oppimista valmiiksi annetun tiedon vastaanottamisena. Oppiminen on kuitenkin ajattelua. Valmis luento, valmis teksti tai muu oppimateriaali on siinä siksi, että kävisit ajatellen keskustelua sen kanssa ja tekisit siitä omaasi. Siitä oppimisessa oikeasti on kysymys, eikä se onnistu ilman kysymyksiä.

Onneksi kysymistä voi opetella. Se on yhtä paljon asennetta kuin taitoa. Kysyminen on onneksi myös suhteellisen helppoa, eikä se (harjoitteluvaiheen jälkeen) lisää opiskeluun käytettävää aikaa.

Mitä minä nyt sitten tarkoitan kysymisellä? Kysymys on lause, joka alkaa kysymyssanalla ja päättyy kysymysmerkkiin. Tutuimmassa muodossaan kysymys esitetään opettajalle silloin, kun ei ole ymmärretty jotakin. Sekin on tärkeää, mutta puhun nyt vähän toisenlaista kysymisestä. Ehkä pikemminkin kysyvästä asenteesta ja ajattelusta, jota kysyminen vaatii. Tässä mielessä kysymysten olisi hyvä reunustaa opiskeluprosessia alusta loppuun saakka. 

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten kysymyksiä voi käyttää opiskelun apuna:

Kysyminen ruokkii uteliaisuutta

Entä, jos ennen uuden aiheen oppimiseen sukeltamista pysähtyisit hetkeksi miettimään, mikä sinua aiheessa kiinnostaa. Voit miettiä esimerkiksi:

  • Onko sinulla aiheesta kokemuksia? Ristiriitaisia kokemuksia? Selitystä vaativia kokemuksia?
  • Olisiko tiedosta mahdollisesti jotakin hyötyä? Mitä sen avulla voisi selittää?
  • Luuletko jo jotakin? Oletko kuuullut jotakin? Haluaisitko tarkistaa tai tarkentaa käsitystäsi?
  • Kaikki ei kiinnosta kaikkia, mutta jokaisesta aiheesta joku on kiinnostunut. Eläydy sellaisen ihmisen asemaan, joka on kiinnostunut edessä olevasta aiheesta. Mistä hän on siinä kiinnostunut? Mitä hän haluaa tietää?

Kysyminen ennen opiskelun aloittamista on hyödyllistä, koska se

  1. auttaa tunnistamaan, mikä aiheessa voisi olla kiinnostavaa
  2. auttaa tunnistamaan, mitä jo tiedät aiheesta ja mitä kokemuksia sinulla on aiheeseen liittyen
  3. virittää mieltä etsimään vastauksia kysymyksiin ja rakentamaan tietoa aiheesta

photo-1437149817972-a799113fe460

Kysyminen jäsentää tietoa

Toinen mahdollisuus on lähteä suuntaamaan tiedon hankkimista kysymysten avulla. Kysy siis: Kun olen oppinut tämän asian, mitä minun pitäisi tietää?

Harjoittele avaamaan aihe kysymysten avulla. Aseta kysymykset sen mukaan, millaista asiaa olet opiskelemassa. Tässä muutama esimerkki.

Jos yrität ymmärtää historiallista tapahtumaa, aloita kysymällä vaikkapa nämä peruskysymykset:

Kuka? 

Mitä? 

Milloin? 

Miksi? 

Jos yrität oppia käsitteen, kysy ainakin:

Mitä käsite tarkoittaa?

Miten sitä käytetään? mitä se selittää?

Millaisia esimerkkejä asiasta voi antaa? 

Mihin suurempaan kokonaisuuteen käsite liittyy? 

Tietyn oppiaineen oppimisesta osa on juuri sitä, että opit tunnistamaan minkälaisia kysymyksiä tällä tiedonalalla esitetään. Esimerkkiksi psykologinen ajattelu on osaksi juuri sitä, että osaa kysyä uudesta ilmiöstä psykologiatieteelle tyypillisiä kysymyksiä.

Kysymysten avulla jäsentäminen on hyödyllistä ennen opiskelun aloittamista, koska kysymykset ikäänkuin avaavat mielen poimimaan tietoa. Kysymykseen vastauksen etsiminen on luonnollinen tapa olla tiedon kanssa tekemisissä. Asiantuntija lukee yleensä aina etsien vastauksia häntä kiinnostaviin kysymyksiin.

photo-1429198739803-7db875882052

Kysymykset tekstin tai luennon avulla opittaessa

Asiantuntija myös yleensä kirjoittaa tai luennoi antaen vastauksia olennaisiin kysymyksiin. Kysymysten tunnistaminen on osa taitavaa lukemista ja kuuntelemista. Cal Newport* teki havainnon, että hänen haastattelemansa taitavat opiskelijat jäsensivät tietoa luennolla miettien:

Mihin kysymykseen luennoitsija nyt vastaa?

Mikä vastaus on?

Miten vastausta perustellaan?

Mitkä kysymykset jäävät avoimiksi?

Nämä kysymykset tekevät luennosta aktiivisen ajattelemisen tilanteen. Kuunteleminen kun ei ole, eikä voi olla valmiiksi pureskellun tiedon vastaanottamista. Ainakaan, jos haluat, että kuultu jää muistiin ja muodostuu oman ajattelun rakennusaineeksi.

Samanlaista kysymisen tapaa voi käyttää hyväksi myös tekstejä lukiessa. Kirjoittaja kirjoittaa usein niin, että kukin kappale koostuu yhdestä muita tärkeämmästä asiasta, jonka kirjoittaja haluaa välittää eteenpäin. Taitava lukija oppii tunnistamaan tekstissä sitä, mitä kirjoittaja kappaleessa yrittää tehdä. Ja taitava opiskelija voi jäsentää sen kysymyksen muodossa itselleen. Mihin kysymykseen tämä teksti vastaa? Jos tunnistat sen, alat tunnistaa, mikä tekstissä on tärkeää – mikä vain johdattelua, havainnollistusta tai muuta täytettä.

Toimi esimerkiksi näin:

Lue pätkä tekstiä, yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus.

Pysähdy ja mieti: Mihin kysymykseen tämä on vastaus?

Kirjoita kysymys marginaaliin tai muistiinpanoihisi. Huomaa, miten siihen on vastattu.

Lukemisen lopuksi kertaa asiat käymällä läpi kysymykset ja vastaamalla niihin mielessäsi.

Yhdessä opiskeleminen voi olla vielä mukavampaa. Silloin voi tehdä esimerkiksi näin:

Lukekaa molemmat sama pieni osa tekstistä (yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus).

Sopikaa, kumpi kysyy ja kumpi vastaa. Kysyjä miettii, mihin kysymykseen tekstissä vastataan. Vastaaja selittää vastauksen omin sanoin ja tarvittaessa täydennetään tekstin avulla.

Jatkakaa lukemista seuraavan pienen osan verran.

Vaihtakaa rooleja. Nyt äskeinen vastaaja kysyy ja kysyjä vastaa.

Jatkakaa vuorotellen lukemista, kysymistä ja vastaamista, kunnes opiskeltava aihe on käsitelty. Kun opiskelette uutta asiaa osat saavat olla hyvin lyhyitä. Kun kertaatte jo opittua, voitte pyrkiä hahmottamaan vähän suurempia kokonaisuuksia kerrallaan.

*Cal Newport (2007) How to become a straight-A student. 

merkit 2

Itsensä kuulusteleminen

20130910-202718.jpg

Sellainen opiskelu, johon kuuluu pinnistelyä opitun palauttamiseksi mieleen, on tutkitusti erittäin tehokasta. On parempi kerrata asioita kysymällä ja vastaamalla, kuin vain lukemalla uudelleen ja uudelleen. Lukemisen aikana tehdyt kysymykset voivat olla kertaavan mieleenpalauttamisen kannalta erinomaisen hyödyllisiä. Yhtä hyvin kysymyksiä voi miettiä jälkeenpäinkin.

Hyviä kertaavia kysymyksiä voit kehitellä esimerkiksi näiden kysymysten avulla:

Mitä opettaja saattaisi kysyä kokeessa?

Miten opitut asiat liittyvät toisiinsa?

Mitä suuria kokonaisuuksia muodostuu?

Mitkä ajatukset toistuvat?

Mihin ja miten tietoa voisi soveltaa?

Olen aiemminkin kirjoittanut mieleenpalauttavan opiskelun tärkeydestä mm. täällä.

photo-1444703686981-a3abbc4d4fe3

Yksi vastaus – kymmenen kysymystä lisää

Kun tutkija raportoi tutkimuksen tuloksia, loppuun kirjoitetaan usein kappale, jossa nimetään uusia, selvittämättömiä kysymyksiä jatkotutkimusten aiheiksi. Tutkimus alkaa kysymyksestä, jota yritetään selvittää ja päättyy uusiin kysymyksiin, joihin ei vielä tiedetä vastausta. Yksi selvitetty kysymys tuottaa monta uutta avointa kysymystä.

Miksipä oppiminen olisi yhtään erilaista?

Uusi tieto tuottaa uusia kysymyksiä. Valmista ei tule, mutta uusien kysymysten herääminen kertoo siitä, että olet ajatellut aihetta, olet kokeillut soveltaa tietoa, olet alkanut hahmottaa suurempia kokonaisuuksia. Kyky kysyä opitusta kertoo usein myös kriittisyydestä ja arviointikyvystä. On hyvän merkki, jos kysymyksiä on lopussa enemmän kuin opiskelun alkaessa.

Kysyminen on taito, jota voi ja kannattaa harjoitella.

Kuvat Unsplash CC0

 

JATKOAJATUKSIA:

Tämä on kysymyksiä käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa.

Lue myös toinen osa: Osaako joku kysyä jotakin?

Opeblogin puolelle on hiljalleen rakentumassa tähän liittyvä juttusarja siitä, miten opettaja voi käyttää kysymistä oppimisen tukemiseen.

 

***

 

Mainokset

Ja taaskaan en muistanut enää kokeessa mitään

Valheellinen tietämisen tunne ja miten se syntyy

Kuva: cc) Blue Square Thing via Flickr

Kuva: cc) Blue Square Thing via Flickr

Miks mulle aina käy niin, että kotona musta tuntuu, että osaan asiat, mutta sitten kokeessa huomaan, etten osaakaan?

Masentava tilanne. Opiskelija on saanut itsensä pinnistämään ja ponnistamaan opiskelujensa suhteen. Edellisenä iltana koealueen asiat tuntuvat tutuilta ja mieli on optimistinen. Kokeessa olo on kuin vajoaisi meren syvyyksiin. Happi loppuu ja hirvittää. Mieleen tulee vain muutamia irrallisia asioita, joista ei mitenkään saa koottua vastauksen vaatimaa kokonaisuutta. On kohdattava totuus: en sittenkään muista, en sittenkään osaa.

Tietämisen tunne

Ongelma syntyy siitä, että tietäminen ja tietämisen tunne ovat joskus eri asioita. Jos opiskelija ei käytä tarpeeksi tehokkaita keinoja testatakseen omaa osaamistaan, saattaa helposti käydä, että tietämisen tunne syntyy myös tilanteissa, joissa osaaminen ei vielä ole riittävällä tasolla.

Tässä on kysymys ns. metakognitiivisista taidoista, jotka ovat tärkeä osa oppimisen taitoja.

Mistä tietämisen tunne syntyy?

Daniel T. Willingham on selittänyt tietämisen tunteen syntymistä artikkelissaan Why student’s think they understand – when they don’t.

1. Tuttuus

Willinghamin mukaan väärää tietämisen tunnetta tuottaa ensinnäkin se, että opiskeltava aines alkaa tuntua tutulta. Tuttuus syntyy, vaikka opiskelu olisi ollut pintapuolista. Jos kirjaa availee ja selailee ja lueskelee, syntyy tuttuus, vaikka sisältöjä ei olisi koskaan kunnolla ymmärtäen opiskellut. Tästä voi helposti erehtyä päättelemään, että asiat osataan, vaikka näin ei olisikaan.

Tutkimus sanapareilla

Eräässä Willinghamin kuvaamassa tutkimuksessa (Reder & Ritter, 1992) vastaajia pyydettiin ensimmäisessä tehtävässä ajattelemaan toisiinsa liittyviä sanapareja. Toisessa tehtävässä heidän piti arvioida tietävätkö he vastauksen yksityiskohtaisia tietoja edellyttäviin kysymyksiin. Kysymyksiin myös yritettiin vastata. Jos kysymykset liittyivät ensimmäisessä tehtävässä esitettyihin sanapareihin, koehenkilöt arvelivat todennäköisemmin tietävänsä vastauksen kysymykseen.

Pelkkä tuttuus lisäsi tietämisen tunnetta, mutta ei oikean vastauksen esittämisen todennäköisyyttä.

Tutkimus laskutehtävillä

Toisessa tutkimuksessa koehenkilöiden piti ilmoittaa tietävätkö he ulkomuistista vastauksen laskutehtävään vai tarvitsevatko he aikaa vastauksen laskemiseen. Koehenkilöille esitettiin joskus sama tehtävä useaan kertaa, jolloin heillä saattoi olla muistissaan vastaus aika monimutkaiseenkin laskutoimitukseen. Virheitä arvioissa tapahtui lähinnä silloin, kun esitetyt luvut olivat esiintyneet aiemmin, mutta laskutoimitus oli muutettu.

Jos henkilö oli aiemmin laskenut laskun 85 + 43, hän vastasi todennäköisemmin, että tietää välittömästi vastauksen tehtävään 85 – 43.

Arviointi osaamisesta tapahtui siis pelkästään tuttuuden perusteella, eikä muistiin palautuvan vastauksen perusteella.

Monissa tilanteissa tuttuus toimiikin hyvänä vihjeenä tietämisestä. Nekin sisällöt, jotka aidosti tiedetään tuntuvat tutuilta. Jos tuttuus syntyy liian aikaisin tai liian pinnallisten opiskelumenetelmien seurauksena, opiskelija ei välttämättä huomaa tiedoissaan vielä ammottelevia aukkoja. Hän tulee tyytyväiseksi ja lopettaa pinnistelyn pettyäkseen jälleen kerran kokeen paljastaessa pelkän tietämisen tunteen petollisuuden.

Kuva: cc) Poopee shoopee via Flickr

Kuva: cc) Poopee shoopee via Flickr

2. Muut aiheeseen liittyvät tiedot

Toinen selitys virheellisille arvioille oman tiedon tasosta löytyy Willinghamin mukaan muusta aihepiiriin liittyvästä tiedosta. Olet ehkä ajatellut, että mitä enemmän jostakin asiasta tietää, sitä helpompaa on omaksua uutta tietoa samasta aiheesta. Näin varmasti onkin.

Uuden oppiminen on yleensä helpompaa, jos tiedot saa kytkettyä vanhoihin sisäisiin malleihin. Sen sijaan tutulla aihealueella saattaa olla vaikeampaa erottaa, milloin tietää asiasta juuri sen, mitä tällä kertaa on tavoiteena tietää.

Opiskelijan, joka ei tiedä mitään vaikkapa saksan kieliopista, on helppo tunnistaa, että hän ei osaa akkusatiivin ja datiivin taivuttamista. Jos taas opiskelija muistaa pari kolme taivutustaulukkoa saksan kielestä, saattaa tämä muu tieto hämätä, kun hän yrittää arvioida osaatko tällä kerralla opittavana olevat asiat.

Kun muistin perukoilta löytyy edes jotain asiaan liittyvää, opiskelija saattaa päätellä tietävänsä jo tarpeeksi. Opiskelija saattaa myös erehtyä luulemaan, että vaatimustaso tietojen laajuden ja sovelluskyvyn suhteen pysyy ennallaan, vaikka tarkoitus olisi syventää ja laajentaa näkemystä asiasta.

Tiedänkö vai enkö tiedä – siinäpä vasta kysymys!

Tehokkaat opiskelumenetelmät tuottavat enemmän kuin vain tietämisen tunteen. Valheellisen tietämisen tunteen välttämiseen ehdotan kahta hyvän oppimisen käytäntöä.

1. Syväsuuntautunut opiskelu

Tämän blogin lukijoille ei tule yllätyksenä, että opiskelussa tulisi tähdätä ymmärtämiseen pelkän pintapuolisen muistiin tallentamisen sijasta. Oppimisen tutkimuksessa tällaista opiskelua kutsutaan syväsuuntautuneeksi. Syväsuuntautuneelle oppimiselle on ominaista pyrkimys hahmottaa tietoa kokonaisuuksina ja kytkeä uusia aineksia jo aiemmin omaksuttuun tietoon. Kyselevä ja kriittinen opiskeluote auttaa välttämään valheellista tietämisen tunnetta tehokkaasti.

Käytännössä syväsuuntautunut opiskelija esimerkiksi:

  • pyrkii hahmottamaan kokonaisuuksia silmäilemällä oppikirjaa etukäteen – mutta ei tyydy silmäilyn tuomaan tuttuuden tunteeseen
  • muistelee aiempia tietojaan ja käsityksiään aiheesta
  • herättelee kiinnostustaan miettimällä kysymyksiä ja etsimällä vastauksia
  • jäsentelee tietoa omissa muistiinpanoissaan irrottautuen oppimateriaalin sanamuodoista ja rakenteesta
  • etsii väitteitä ja perusteluketjuja – ja oppii yksityiskohdat yrittäessään ymmärtää pääasioita perusteellisesti

2. Mieleenpalauttaminen

Omaa tietämistään on myös syytä testata. Kun opiskeltua ainesta yrittää palauttaa mieleen, tulee nopeasti tietoiseksi oman osaamisen rajoista. Mieleenpalauttamisen hyötyjä on tutkittu jo melko kattavasti. Osa hyödyistä perustuu metakognitiivisen tietoisuuden lisääntymiseen. Opiskelija tekee havaintoja omasta osaamisestaan ja pystyy sitten kertaamaan juuri niitä asioita, jotka auttavat häntä parhaiten eteenpäin.  Osaamisen kriteerinä ei tulisi pitää yksin tietämisen tunnetta. Sekään ei riitä, että tuntuu, että ymmärtää asiat, kun niitä lukee. Paras oppimisen testi on, että pysty itse selittämään asian toiselle (tai itselleen) tai suoriutumaan mallitehtävästä tai harjoituksesta itsenäisesti edeten.

Mieleenpalauttamista hyödyntäviä opiskelumenetelmiä on monenlaisia. Aiemmassa jutussa vinkkasin niistä näin:

”Älä kertaa toistamalla, vaan vaivaa muistiasi!

Palauta mieleen valitsemasi kokonaisuus. Se voi tapahtua vaikka näin:

  • Selitä piirtämäsi kaavio ääneen.
  • Piirrä miellekartta uudelleen muistista.
  • Mieti asia läpi.
  • Opeta asia muille.
  • Kirjoita nopea tiivistelmä.
  • Ratkaise tunnilla käsitelty ongelma itsenäisesti uudelleen.
  • Selitä oppikirjassa korostetut käsitteet ja miten ne liittyvät toisiinsa.

Älä välitä, vaikka jotkin yksityiskohdat unohtuvat tai et muista kaikkea. Tavoitteena ei ole tiedon toistaminen, vaan tärkeiden ajatusten ajatteleminen uudelleen muistinvaraisesti.”

Oppimista ei ole se, että ymmärtää, kun joku selittää, vaan se että ymmärtää niin hyvin, että osaa itse selittää.

***

Joku saattaa nyt miettiä, ettei tämä päde minuun ollenkaan: osaa asian ennen ja osaan asian jälkeen, mutta kokeessa menen paniikkiin. Lukkiutuminen suoritustilanteissa selittää varmasti osan kokeessa ilmenevistä ”tyhjän pään” tilanteista. Suunnittelen kirjoittavani siitä syksyn aikana. Psykologi ja tutkija Sian Beilock on tutkinut aihetta ja hänen kirjansa Choke onkin lukulistallani. Esimakua aiheesta löydät englanniksi vaikkapa tästä artikkelista.

Tehoja kertaamiseen koeviikolla – vinkit pähkinänkuoressa

Lukuvuoden viimeinen koeviikko lähestyy. Tässä koottuna Oppimisen taidot -kurssin vinkkejä erityisesti lukuaineiden parissa pakertaville. Linkeistä löydät lisätietoa ja vinkkejä.  

Kun luet tekstiä, etene näin:

Lue kokonaisuus. Pyri ymmärtämään.

1. Poimi lukiessasi erilleen olennainen yksityiskohtainen tieto, jonka muistaminen on tarpeellista, ja jota et todennäköisesti muista vain ymmärtämiseen tähtäävän lukemisen pohjalta.

Älä poimi kaikkea, mitä olisi hyvä muistaa.  Vain ymmärtämisen, ajattelemisen ja ongelmanratkaisun kannalta välttämättömät perustiedot kuuluvat tähän ryhmään. Tällaista tietoa on lukio-opiskelussa tyypillisesti vain vähän. Aineksen määrä riippuu oppiaineesta: esimerkksi kemian ykköskurssilla tällaista tietoa on paljon, mutta psykologiassa vähän. Välttämättömät määrittelyt, kaavat tms. kuuluvat tähän. Useimmat yksityiskohdat opit kuitenkin parhaiten ymmärtämiseen tähtävän lukutavan sivutuotteena.

Opettele nämä tiedot ns. korttimenetelmällä.

2. Kun luet, pyri jäsentelemän tietoa aktiivisesti. Tähtää kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Ajattele aihetta lukiessasi siitä! Olennaista ei ole se, mihin tahtiin silmäsi kiitävät riveillä, vaan se, mitä mielessäsi tapahtuu.

  • Kysy itseältäsi kysymyksiä ja etsi niihin vastauksia.
  • Alleviivaa aktiivisesti.
  • Tee omia merkintöjä ja muistiinpanoja. Piirrä miellekartta. Piirrä kaavio. Tiivistä laaja kokonaisuus yhdelle sivulle.
  • Etsi väitteitä ja niiden perusteluja.
  • Mieti esimerkkejä. Etsi tiedolle sovellusmahdollisuuksia.

3. Luettuasi pysähdy ja pyri palauttamaan mieleen, mitä juuri opit. Älä kertaa toistamalla, vaan vaivaa muistiasi!

Palauta mieleen valitsemasi kokonaisuus. Se voi tapahtua vaikka näin:

  • Selitä piirtämäsi kaavio ääneen.
  • Piirrä miellekartta uudelleen muistista.
  • Mieti asia läpi.
  • Opeta asia muille.
  • Kirjoita nopea tiivistelmä.
  • Ratkaise tunnilla käsitelty ongelma itsenäisesti uudelleen.
  • Selitä oppikirjassa korostetut käsitteet ja miten ne liittyvät toisiinsa.

Älä välitä, vaikka jotkin yksityiskohdat unohtuvat tai et muista kaikkea. Tavoitteena ei ole tiedon toistaminen, vaan tärkeiden ajatusten ajatteleminen uudelleen muistinvaraisesti. Kun olet palauttanut kokonaisuuden mieleesi, voi sitten tarkistaan ja täydentää yksityiskohtia.

4. Palaa tekstin pariin. Mieleenpalauttamisen jälkeen tiedät paljon paremmin, mihin aika kannattaa tässä vaiheessa käyttää, koska sinulla on tuntumaa siihen, mikä sujui ja mitä et ymmärtänyt.

  • Kertaa se, mikä oli vaikeaa palauttaa mieleen.
  • Varmistu asioiden välisistä suhteista. Syvennä ja tarkenna.
  • Syvennä ja laajenna näkökulmaa. Miten asiat liittyvät toisiinsa? Muihin oppiaineisiin? Omiin kokemuksiisi?
  • Tiivistä lisää! Tee valintoja sen suhteen, mikä on olennaista ja mikä ei. Kaikki tieto ei ole yhtä tärkeää.
  • Etsi olennaiset periaatteet ja tärkeimmät asiat. Palauta ne uudelleen mieleen (kuten edellä).

 

Kuvat: blmiers2 ja soundslogical.