Onks sun päässä pallomeri? Kuinka opit käsitteet niin, että todella osaat ne

Reaaliaineissa ja muissakin aineissa opeteltavana näyttää olevan usein liuta uusia hienoja sanoja. Ne ovat tieteenalan tyypillisiä käsitteitä ja ne löytyvät usein oppimateriaalista valmiiksi lihavoituina. Opettajat korostavat käsitteiden osaamista, jotta osaat puhua asioista tarkasti, osuvasti ja pätevästi. Jos opiskelet psykologiaa, opit myös puhumaan psykologiaa.

Oletetaan, että olet opiskellut jotakin aihetta, vaikkapa sosiaalipsykologiaa psykologian kurssilla.

  • Mitä muistat viime tunnista?
  • Millaista tietoa asiasta sinulla on käsitellystä aiheesta parin viikon päästä?
  • Entä sen jälkeen?  Mitä muistat vaikkapa ylioppilaskirjoituksissa?

Seuraavassa on kuvailtu muutamia vaihtoehtoja. Ehkä jokin niistä tuntuu tutulta.

Tiedon rippusia

On mahdollista, että muistat asioita vain hajanaisesti. Käsitteen sieltä, toisen täältä. Jonkin esimerkin tai tutkimuksen. Et ehkä panostanut opiskeluun kovin paljon ja asioiden muistaminen on lähes sattumanvaraista. Tässä tilanteessa tiedät usein itsekin, ettei oppiminen vielä ole ollut riittävää.

Pallomeri

Voit myös olla omaksunut paljonkin uusia käsitteitä. Tunnistat vaikeita sanoja. Osaat asioille uusia nimiä. Muistat olennaista tietoa ja yksityiskohtiakin. Olet kerrannut Quizletillä. Osaat ehkä määritellä käsitteet ja muistat kirjan esimerkin. Kuitenkin on käynyt niin, että tieto on mielessä irrallisina palloina. Pallot ovat hauraita. Ne puhkeavat, jos niitä tökkää kysymyksellä tai yrittää sovittaa uuteen paikkaan. Tietoa ei oikein voi käyttää mihinkään. 

Pallomeri päässä voi kuitenkin tuntua tiedolta. Jos palloja on paljon, sen kokoaminen on voinut olla työlästä. Saatat ajatella, että olet opiskellut juuri niin kuin sinun odotetaankin opiskelevan. Tiedät vaikeita sanoja. Tunnistat, mistä puhutaan.

Tällä tiedolla osaat todennäköisesti vastata moniin opettajan esittämiin kysymyksiin ja saatat pärjätä oikein hyvin monivalintakokeessa. Olet ehkä peruskoulussa pärjännyt ihan kivasti, kun olet ollut nopea keräilemään pallon sieltä, toisen täältä. Pallomeri päässä lukion kokeeseen vastaava opiskelija saattaa kuitenkin olla pettynyt, kun esseistä ei tule hyviä pisteitä, vaikka ”tietää kaiken tarpeellisen”.

Pallolaatikko

Jos yllä kuvatut tilanteet eivät tunnu tutuilta, olet ehkä päässyt tiedon jäsentelyssä pidemmälle. Ymmärrät, että asioita ei kannata opetella irrallaan, vaan asiayhteydessä. Niinpä tiedät, mihin laatikkoon pallot kuuluvat. Tämä sana liittyy näihin sanoihin, tuo noihin toisiin. Nämä kulkevat yhdessä, nuo erillään. Tiedon muistaminen on helpompaa, kun käsitteillä on kavereita. Huomaat, että samaan esimerkkiin voi usein soveltaa useampaa palloa samasta laatikosta. 

Tähän moni opiskelija ymmärtää pyrkiä jo niiden kielten sanojenkin kohdalla. Samaan asiaan liittyvät asiat ryhmitellään yhteen. Käsitteen merkitys on helpompi ymmärtää asiayhteydessä. Psykologian opiskelija tietää, että roolit ja normit liittyvät ryhmien toimintaan, ja ymmärtää, että kulttuurista ja sosiaalistumisesta puhutaan usein samassa yhteydessä.

Ryhmiteltynä eri käsitteet palautuvat helpommin mieleen ja tiedosta tulee käyttökelpoisempaa.

Kokonaisuuksia ja yhteyksiä

Pidemmällekin voi päästä. Voit osata asioita niin, että käsitteistä muodostuu kokonaisuuksia. Hahmotat käsitteiden merkityksen lisäksi niiden käyttötapaa ja suhdetta muihin käsitteisiin. Tiedät, mitkä käsitteet kokoavat ja mitkä tarkentavat. Tunnistat, että samastakin asiasta käytetään joskus sävyltään erilaisia käsitteitä ja huomaat, miten esimerkit näyttäytyvät erilaisina riippuen siitä, minkä käsitteiden avulla niitä tarkastellaan.  

Pois pallomerestä 

Kun on paljon opittavaa, on ihan ymmärrettävää, että päästä löytyy jäsentyneen tiedon sijasta pallomeri. Mutta opiskelussa ei ole kysymys pallojen keräilemisestä. Jos yrität selvitä ajattelutehtävistä – kuten esseen kirjoittamisesta – pallomeren avulla, on edessä taatusti hankaluuksia. 

Onnistuvan opiskelun taustalla on usein pieniä viisaita siirtoja, joita kaikki eivät tee. Siirrot helpottavat oppimista niin paljon, että niitä käyttävät näyttävät tosi fiksuilta, lahjakkailta. Kyse ei kuitenkaan ole asiasta, johon ei voisi itse vaikuttaa. Kuka tahansa voi oppia suhtautumaan tietoon tavalla, joka vähentää pallomerta ja tuottaa käyttökelpoista tietoa ja osaamista. 

Seuraavaksi kerron, miten se käy silloin, kun opittavana on paljon uusia käsitteitä. Fiksun opiskelijan suhtautuminen käsitteisiin tiivistyy neljään siirtoon, joita voi tehdä siinä järjestyksessä, joka kulloinkin tuntuu helpoimmalta. Mikään näistä ei riitä yksinään, mutta yhdessä käytettynä näillä keinoilla syntyy oikeaa osaamista ja käyttökelpoista ymmärrystä.

Fiksun opiskelijan siirrot: Määritelmä tai kuvaus

Todennäköisesti kohtaan uuden käsitteen opettajan opettamana tai oppimateriaalissa. Tällöin sen yhteydestä löytyy tyypillisesti lause tai lauseita, jotka määrittelevät kyseisen käsitteen. Määritelmä tai kuvaus kannattaa lukea hitaasti ja rauhallisesti, mieluusti vaikka ääneen. Pysähdy jokaisen tärkeältä tuntuvan sanan kohdalle ja mieti, mitä sana tarkoittaa. Jos et ymmärrä sitä, kertaa tai ota selvää.

Määritelmälauseisiin pyritään tiivistämään lyhyeen lauseeseen paljon olennaista tietoa. Siksi määritelmät eivät ole helppoa luettavaa. On ehkä houkuttelevaa jättää määritelmä tarkemmin miettimättä ja tyytyä vain opettajan tai oppimateriaalin tarjoaman esimerkin muistamiseen. On kuitenkin hankalaa, jos osaaminen jää yksittäisen esimerkin varaan. Kuinka silloin voi tietää, mikä käsitteessä on olennaista.

Jos pystyt ymmärtäen lukemaan määritelmän, saat paljon aineksia myös seuraaviin siirtoihin. Toisaalta, jos määritelmän ymmärtäminen tuntuu hankalalta, voit miettiä muita fiksun opiskelijan siirtoja ensin ja palata sitten takaisin määrittelyyn. Määritelmä aukeaa usein paremmin, kun ymmärrät, mihin käsitettä tarvitaan ja olet luonut eläviä mielikuvia asiasta.

Fiksun opiskelijan siirrot: Elävät mielikuvat

Käsitteet ovat olemassa siksi, että he auttavat meitä ymmärtämään todellisuutta. Ymmärrettävänä on kokonainen rikas, moniulotteinen maailma, josta sinulla on havaintoja ja kokemuksia. Psykologiaa opiskellessa kokemukset voivat olla välittömiä ja omakohtaisia. Muilla tiedonaloilla voit joutua etsimään esimerkkejä etäämmältä. Joka tapauksessa muistat käsitteen paremmin, jos pysyt luomaan siihen liittyen eläviä mielikuvia. Miltä tämä näyttää, kuulostaa, haisee, maistuu, tuntuu? Miten tämä konkreettisesti tehdään?

Esimerkiksi, jos pohdittavana on psykologian käsite sosiaalistuminen, älä tyydy kirjassa annetuun yhteen esimerkkiin. Kun kirjassa sanotaan, että ”lapsi sosiaalistuu, kun vanhemmat ja muut kasvattajat ohjaavat lapsen käyttäytymistä”, kannattaa miettiä konkreettisia ja keskenään mahdollisimman erilaisia tilanteita, joissa näin tapahtuu. Esimerkiksi näin:

  • Kun myöhästymiset merkitään koulussa Wilmaan, lapsi oppii, että aikatauista on tarkoitus pitää kiinni ja että ei ole sopivaa jäädä pelaamaan peliä loppuun tai ihailemaan ötököitä silloin, kun oppitunti on alkamassa. Lapsi sisäistää näin piirteitä vallitsevan kulttuurin aikakäsityksestä.
  • Kun vanhemmat lohduttavat itkevää lasta ja sanovat: ”Olet varmaan tosi pettynyt, mutta nyt kannattaa vain jatkaa harjoittelua”, lapsi sosiaalistuu oppiessaan nimeämään ja tunnistamaan tunteita ja löytäessään keinoja selvitä pettymyksestä.
  • Kun ekaluokkalainen ihailee opettajaansa ja samastuu häneen, hän samalla sosiaalistuu ja omaksuu käsityksiä siitä, mitä on olla osaava ja tietävä aikuinen.

Käytä hyväksesi omia kokemuksia, aiempia tietoja, oppimateriaalin kuvia ja uteliasta mielikuvitusta.

Ps. Joskus kannattaa luoda mielikuvia myös siitä, mitä käsite ei ole. Näin saat selkeytettyä itsellesi käsitteen merkitystä.

Fiksun opiskelijan siirrot: Tiedon tarkoitus

Monet opiskelijat onnistuvat kahdessa ensimmäisessä siirrossa. Siksi tämän tekstin tärkein kohta saattaa olla tässä: Kysy aina tiedon tarkoitusta.

Miksi tietty käsite on kerrottu sinulle? Käsitteet eivät saisi olla mielessäsi taivaalta valmiina putoilevia pallosia, jotka vaan pitää opetella! Olet oppinut pelaamaan koulupeliä ja opettelemaan vastaan tulevia asioita, vaan siksi että ne ovat siinä. Lopeta tämän pelin pelaaminen.

Opittavat asiat eivät ole edessäsi ilman syytä. Tiedolla on jokin tehtävä. Se on olemassa (ja opetussuunnitelmassa), koska se on jollakin tavalla arvokasta, toimivaa, käyttökelpoista. Sinulle ei kerrota sosiaalistumisesta siksi, että sinun pitää tietää sosiaalistumisesta.

Sinulle kerrotaan käsitteestä esimerkiksi siksi, että se

  • tekee näkyväksi asian, joka jäisi muuten huomaamatta
  • tarkentaa katseen olennaiseen
  • selittää havaittuja/tunnettuja ilmiöitä ja tapahtumia
  • ohjaa toimintaa mielekkääseen suuntaan.

Muista kysyä miksi. Muista kysyä, mikä on tiedon tarkoitus.

Hyviä kysymyksiä tiedon tarkoituksen paljastamiseen ovat esimerkiksi seuraavat:

  • Mihin kysymykseen tämä on vastaus?
  • Mitä tämä auttaa näkemään tarkemmin?
  • Mitä tämä selittää?
  • Mitä tästä seuraa?

Fiksun opiskelijan siirrot: Lähiseutu

Jossain vaiheessa kannattaa hieman nostaa katsetta ja hahmottaa kokonaisuutta, johon opittava käsite liittyy. Mitä muita tärkeitä sanoja tässä ”pallolaatikossa” on? Miten pallolaatikon käsitteet suhteutuvat toisiinsa? Kannattaa nähdä vaivaa sen tunnistamiseksi, mihin kokonaisuuteen tieto liittyy. Jos olet pohtinut edellistä kysymystä hyvin, sinulla on hyvät edellytykset tunnistaa läheisiä ajatuksia, tutkimuksia ja ilmiöitä.

Jos käsite on osa käsitehierarkiaa, selkeytä se itsellesi.

  • Jos käsite olisi otsikko, mitkä olisivat alakohdat?
  • Jos käsite olisi alakohta, mikä olisi otsikko.

Jos käsite liittyy tapahtumaketjuun, selkeytä sen kulku itsellesi. Mitä on ennen, mitä tämän jälkeen?

Usein käsitteitä opitaan osana keskustelua siitä, mikä maailmassa on oikeasti tärkeää ja huomionarvoista. Eri tutkimusperinteissä käytetään samastakin asiasta joskus eri käsitteitä. Tunnistatko tällaisia, läheisiä käsitteitä? Tarkoittavatko ne ihan samaa vai onko niillä sävyero tai jopa ratkaiseva ero siinä, miltä asiat tietyn käsitteen valossa näyttävät?

Pohdintaa voi jatkaa pitkäänkin. Se on osa psykologista ajattelua ja osaamista. Yksittäisen käsitteen kohdalla tuskin voit juttua tähän pitkäksi aikaa, mutta muista edes hetkeksi kohdentaa katsetta yksittäistä sanaa laajemmalle.

Advertisement

Miten psykologia ja matematiikka eroavat ja mitä merkitystä sillä on yksilöllisen oppimisen kannalta?

Minusta se, mitä Pekka Peura on tehnyt matemattiikan opetuksen uudistamiseksi on hienoa. Kuulun Facebookissa ryhmään ”Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus”, jossa käydään keskustelua siitä, miten erilaisia yksilöllisen oppimisen sovelluksia voitaisiin kehittää eri aineisiin. Minusta Peuran tekemisessä on upeaa se, että hän on tunnistaessaan opetuksessa toistuvia ongelmia lähtenyt aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti etsimään ratkaisuja, löytänyt niitä ja osoittanut, että monet koulussa itsestäänselvinä pidetyt käytännöt eivät ole välttämättömiä tai itsestäänselviä, vaan että asioita voidaan tehdä toisella tavalla onnistuneesti. Pekan ratkaisuihin voi tutustua myös esim. Matematiikan opetuksen tulevaisuus –sivustolla.

Yksilöllisen oppimisen ajatukset ovat herättäneet paljon kiinnostusta ja monet eri aineiden opettajat pohtivat ja tekevät kokeiluja niiden soveltamisessa erilaisiin oppimisympäristöihin ja erilaisiin aineisiin. Niin minäkin.

Minusta soveltamisessa on tärkeää lähteä ratkaisemaan juuri oman toimintaympäristön ja oppiaineen haasteita. Psykologia (oma oppiaineeni) ja matematiikka ovat aika erilaisia. Tässä vähän vertailua:

Matematiikka

  • perustuu monessa kohdin kasautuvaan tietoon: uutta asiaa ei ole edellytyksiä ymmärtää, jos aiemmat tiedot ovat puutteelliset
  • osaaminen osoitetaan ratkaisemalla ns. suljettuja ongelmia, joihin on oikea/väärä ratkaisu
  • opiskelija voi helposti tarkistaa, onko ratkaisu oikein
  • tieto rakentuu karkeasti näin: periaate  –> exeplaari –> soveltaminen uusien ongelmien ratkaisemisessa
  • tieto on olemassa tulkitsijasta irrallisena (tästä voi tietysti vääntää tietoteoreettista peistä, mutta minusta näin voi tässä yhteydessä heuristisesti ajatella)
  • on olemassa suhteellisen vakioinen matemaattisen osaamisen tietosisältö, jonka pohjlata oppimispolku voidaan rakentaa
  • kaikki opiskelevat matematiikkaa pakollisena alakoulusta alkaen

Psykologia

  • psykologinen ajattelutaito, joka on opetuksen tavoitteena perustuu hermeneuttisesti rakentuvaan ymmärtämiseen: samoihin näkökulmiin palataan uudelleen ja ymmärrys syvenee, aiemman tiedon puutteet eivät ole samalla tavalla ehdoton este mielekkäälle toiminnalle
  • osaaminen osoitetaan ajattelemalla ns. avoimia ongelmia; ongelmanratkaisun taitavuutta arvioidaan laadullisesti
  • opiskelijan on vaikeaa tunnistaa omaa osaamistaan avoimissa ongelmissa
  • tiedon lähtökohtana on teksti (luettu, puhuttu, katsottu) ja sen pohjalta tapahtuva ajatteleminen, joka johtaa ilmiöiden ymmärtämiseen aiempaa tarkemmin
  • tiedon tulkitseminen on olennaista: opettajan tehtävänä on mallintaa psykologista ajattelutapaa ja välittää hiljaista tietoa siitä, miten tämän alan asiantuntijat lähestyvät kompleksisia avoimia ongelmia, opettaja ikäänkuin kutsuu opiskelijaa osaksi psykologisesta tutkimuksesta ja teorioista käytävää keskustelua
  • psykologinen ajattelutaito ja sitä tukevat tiedot voidaan koota monella tavalla erilaiseen tutkimustietoon, teorioihin ja käsitteisiin nojautuen
  • psykologian opiskelu aloitetaan lukiossa ja se on suurelta osin valinnaista

photo-1435369882847-ebb3586d4765

Mitä tästä seuraa?

Tehtäviin perustuvat oppimispolut

Matematiikassa on valmiiksi olemassa tai kohtuullisella vaivalla generoitavissa lukuisia eritasoisia ongelmia, joiden ratkaiseminen on oppiaineen keskeisten oppimistavoitteiden näkökulmasta mielekästä. Näihin ongelmiin on olemassa oikeat vastaukset ja opiskeiijan on helppo tarkistaa, onko hän ratkaissut tehtävän oikein.

Psykologiassa tavoitteet liittyvät omaksutun tiedon soveltamiseen ja esimerkiksi ylioppilastutkinnossa ratkaistavat ongelmat ovat suurelta osin avoimia, monenlaisen tiedon soveltamista mahdollistavia ajattelutehtäviä. Hyvä näin. Yksilöllisen oppimispolun suunnittelemisen näkökulmasta tämä ero on kuitenkin ratkaiseva.

Kun aikuinen haluaa saada tietoa jostakin psykologisesta ilmiöstä, hän ei ratko tehtäviä. Paljon todennäköisemmin hän lukee kirjan tai tutkimusartikkeleita, kuuntelee luennon, keskustelee aiheesta asiantuntijan kanssa tai selvittää ajatuksiaan juttelemalla tai kirjoittamalla aiheesta. Nämä ovat tämän oppiaineen näkökulmasta luonnollisia tapoja rakentaa tietoa.

Näissä tiedon rakentamisen tavoissa on suljettujen ongelmien ratkaisemiseen verrattuna ratkaisevia eroja.

Ensinnäkin etenemistä on vaikeampi seurata ja vaikeampi arvioida.

Se, että opiskelija esimerkiksi kertoo, että on oppitunnilla lukenut tietyn tekstimäärän, ei sinänsä tunnu mielekkäältä osaamisen kriteeriltä. Se, että on ratkaissut tietyt tehtävät, tuntuu paljon paremmalta. Reaaliaineen opettaja voi yrittää ratkaista tämän ongelman näkemällä paljon vaivaa ja laatimalla sarjan opittavaan ainekseen liittyviä tehtäviä, joita opiskelija sitten voi ratkoa (ja tarkastaa itse omat vastauksensa). Tämä on työlästä ja myös aika vaikeaa. On nimittäin vaikeaa tehdä sarja suljettuja ongelmia, joiden ratkaiseminen kehittää linjakkaasti kykyä ajatella taitavasti avoimia ongelmia.

Matematiikan yksilöllisessä oppimisessa on hieman helpompaa säilyttää linjakkuus tekemisen, arvioinnin ja todellisten oppimistavoitteiden kanssa. Psykologiassa, ja ehkä muissakin reaaliaineissa, vaarana se, että tunneilla kyllä puuhastellaan (suljettujen) tehtävien parissa, mutta tekeminen ei samalla tavalla johdonmukaisesti liity siihen osaamisen, joka on tavoitteena. Ratkaisu tähän näyttäisi olevan, että laaditaan mielekkäitä, avoimia ongelmia.

Jos yrittää suoraan siirtää yksilöllisen oppimisen toimintatapaa psykologiaan, avoimissa ongelmissa on erityisiä haasteita. Opiskelijan on paljon vaikeampi itse tunnistaa tai arvioida omaa osaamistaan. Jotkut kykenevät siihen ja siinä voi kehittyä. Kuitenkin, kun tiedetään, että ihmiset ylipäätään ovat aika huonoja tunnistamaan omaa osaamistaan (kts. esimerkiksi Pauli Ohukaisen hieno artikkeli Dunning-Kruger efektistä) lienee tarpeen olettaa, että opiskelijat tarvitsevat psykologisten ajattelutehtävien arviointiin vähintään vertaistukea tai vielä todennäköisemmin opettajan palautetta.

Ei ole mahdotonta, että opettaja pystyy tällaista palautetta antamaan ja palautteen antaminen voi olla jopa varsin mielekästä. Oman kokemukseni mukaan palautteen kirjoittamiseen menee paljon aikaa, puhumattakan siitä, että onnistuisi oppituntien puitteissa ohjaamaan henkilökohtaisen palautteen avulla 30-35 yksilöllistä työskentelijää. Opettajan, joka lähtee suunnittelemaan yksilöllisen oppimisen polkua reaaliaineeseen, on hyvä olla tietoinen tästä, niin että hän voi ottaa sen resurssoinnissa huomioon. Vertaisarvioinnin organisointiin lienee monilla opettajilla hyviä käytäntöjä jo olemassa.

Tehtävätyyppi ja motivaatio 

Oppiaineelle luontevan tehtävätyypin eroista seuraa myös muita huomioitavia asioita: Motivaation syntymisen ja ylläpitämisen kannalta yksittäisten ongelmatehtävien ratkaiseminen ja niistä saatava välitön onnistumispalaute on aikalailla ihanteellista. Monet tietokonepelit perustuvat tällaiseen. Matematiikka on siis parhaimmillaan (melkein) yhtä hauskaa kuin tietokonepeli. Psykologisen ymmärryksen kehittymisen palkitsevuus on hitaampaa laatua. Vertaisin sitä pitkän romaanin lukemiseen, jossa pitää olla kärsivällisyyttä luottaa siihen, että kokonaiskuvan vähittäinen hahmottuminen on palkitsevaa ja että hitaampien kohtien läpi kannattaa kulkea, koska eihän sitä koskaan tiedä, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu.

Jotkut haluavat pelata tietokonepelejä ja toiset lukea kirjaa. Molempiin on mahdollista löytää sisäinen motivaatio. Epäilen kuitenkin, että reaaliopettaja on tehtävien luonteen vuoksi hitusen kinkkisemmässä tilanteessa niiden opiskeiljoiden kanssa, joiden sisäinen motivaatio opiskeluun on vähäinen. On vaikea tehdä sellaista tehtäväsarjaa, josta ei voisi luikerrella läpi omistautumattomalla tekemisellä. Sekä seinä eli kokemus siitä, ettei tekemättömyys kannata, että onnistumisen kokemus tulevat matematiikassa nopeammin vastaan.

photo-1436158837638-6c0bce728447

Reaaliaineiden opetuksessa on jo ykslöllisyyttä mahdollistavia elementtejä 

Edeltävien huomioiden pohjalta reaaliope voi nyt ajatella, että voi harmi, oma oppiainehan sopii yksilöllisen opetuksen hienoihin tavoitteisiin huonosti. Näin onkin, jos mallista yritettää siirtää ulkoiset piirteet sellaisenaan reaaliopetukseen. Toisaalta yksilöllinen opetus matematiikassa on kehitetty ratkaisemaan nimenomaan matematiikan opetukseen liittyviä ongelmia. Oppiaines on kasautuvaa, opettaja määrää tahdin ja yksittäinen tehtävä on sama jokaiselle opiskelijalle. Ymmärrän, että matematiikan opettajan on turhauttavaa jankata heikommille yhtä asiaa, kun kolmasosa luokasta olisi valmis menemään jo eteenpäin ja odottaa turhautuneena. Samoin on varmasti todella turhauttavaa mennä eteenpäin asiaan, jonka tietää osalla oppilaista menevän väistämättä ohi, koska he eivät vielä ehtineet ymmärtää edellistä asiaa.

Toki reaaliaineissakin on sellaisia asioita, joiden ymmärtäminen on jatkon kannalta tärkeää, mutta noin enimmäkseen kelkkaan voi hypätä aina uuden aiheen kohdalla uudestaan ja paikata aika helpostikin siinä sivussa esim. niiden käsitteiden hallintaa, jotka ovat jääneet oppimatta tai unohtuneet. Osaaminen syntyy kehämäisesti ja rakentuu vähitellen paremmaksi ymmärrykseksi.   Näin opettajalla ja opiskelijalla on uusien alkujen päivä ainakin melkein joka päivä. Ryhmän kanssa yhdessä eteneminen ei siis ole opiskelijan oppimisen kannalta samalla tavalla ”älytöntä” kuin matematiikassa varmasti välillä on.

Toisaalta reaaliaineessa tai ainakin psykologiassa, josta minulla on kokemusta, eriyttäminen ylöspäin, ei sekään ole niin hankalaa. Opiskelijan on helppo hakea lisää tietoa lähes aiheesta kuin aiheesta. Opettaja ei pysty tässä seisomaan hänen tiellään. Eriyttämistä tapahtuu myös tehtävien sisällä. Parhaat esseeaiheet ja projektitehtävät ovat sellaisia, että aiheesta innostunut, osaava opiskelija tyypillisesti näkee tehtävässä erilaisen haasteen kuin se opiskelija, jonka taidot ja tiedot ovat vasta alkutekijöissä. Jos nämä opiskelijat työskentelevät samanaikaisesti projektin kimpussa, he saattavat tehdä aivan eritasoisia kognitiivisia suorituksia esimerkiksi tiedon jäsentämisessä, käsitteiden soveltamisessa ja esitettyjen ajatusmallien arvioinnissa. Siinä missä yksi onnistuu löytämään jokin toimivan esimerkin sisäisestä mallista voi vieressä istuja esittää perusteltua kritiikkiä skeeman käsitteestä ja siitä tavasta, jolla kognitiivista toimintaa on psykologiassa tutkittu. Silti molemmat vastaavat samaan tehtävään.

Yksilöllistä oppimista suunnittelevan opettajan näkökulmasta tämä lienee pelkästää hyvä uutinen.

photo-1434077669225-1c31be460e9c

***

Tällä kirjoituksella haluan osallistua yhteisöllisestä oppimisesta käytävään keskusteluun. Ajatteluketju ei jatku johdonmukaiseen loppuun. En päädy vastaukseen siitä, mitä näistä eroista seuraa tai pitäisi seurata reaaliaineiden opetuksen uudistamisen tai yksilöllistämisen kannalta. Itseäni tämä kuitenkin auttaa miettiessän sitä, mitä kannattaa lainata muilta, mitä säilyttää vanhasta ja mitä uutta kehittää oman oppiaineen kohdalla ja omien opiskelijoiden kanssa. Keskustelu jatkuu.

Kuvat: Unspash, CC0