Suunta hukassa?

Olen aiemmin kirjoittanut jutun motivaation puutteen erilaisista syistä. Juttu onkin yksi eniten vierailuja saaneista teksteistä tässä blogissa. Jutussa ehdotan, että yksi syy motivaation puutteeseen on tilanne, jossa laajempi näkemys siitä, miksi opiskelee, on hukassa. Elämällä ei oikein ole sellaista suuntaa, johon kouluttautuminen tuntuisi liittyvän. Tässä tekstissä haluan miettiä tarkemmin tämän tyyppistä motivaation puutetta. Mitä voi tehdä silloin, jos suunta on hukassa, eikä oikein tiedä, mihin opiskelulla tähtäisi? 

Kun Laura Lahtela ja joukko suomalaisia tutkijoita kysyivät 50-vuotiailta ihmisiltä, mitä nämä katuivat elämässään, kaikkein yleisin katumuksen aihe olivat ehkä hieman yllättäen opiskeluun ja koulutukseen liittyvät valinnat. Opiskelun merkitys hahmottuu usein vasta jälkikäteen. Suunnan puuttumisesta syntyvä motivaation puute saattaa siis olla asia, jota katuu myöhemmin, jos se johtaa heikkoihin oppimistuloksiin tai opiskeluhaaveista luopumiseen. Usein ympärillä olevat aikuiset ymmärtävät tämän ja yrittävät pökkiä motivoitumatonta nuorta kaikesta huolimatta opintojen pariin. 

Suunnan puutetta potevalle opiskelijalle haluaisin jakaa muutaman ajatuksen siinä toivossa, että niistä voisi olla apua motivaation rakentamisessa.

Opiskelu kannattaa joka tapauksessa.

Opiskelu itsessään luo suuntaa: jos ei tiedä, minne on menossa, paikalleen jääminen ei auta. Täytyy lähteä samoilemaan maastoon ja katsoa, mitä kukkuloiden takaa avautuu. Oikean tai väärän suunnan hahmottaa usein vasta jälkikäteen. Etenkin lukio-opiskelussa on oman suunnan miettiminen on tärkeä osa opiskelua. Eri oppiaineiden avaamat näköalat auttavat hahmottamaan, mihin asioihin haluaa jatkossa syventyä paremmin.

Omien arvojen selkeyttäminen. 

Kysymys tulevaisuudesta asetetaan usein ammatinvalintakysymyksen muotoon. Uskallan kuitenkin ajatella, että tämä tärkeä päätös korostuu joskus liikaa. Ammatista ja koulutusalasta on toki tehtävä päätös yhden kouluvaiheen päättyessä ja valinta on tärkeä. Voi kuitenkin olla, että on monta sopivaa vaihtoehtoa, eikä päätös ole peruuttamaton. Minusta kysymyksen tulevaisuudesta voisi esittää itselleen laajempana, koko elämään ohjaavien arvojen ja arvostusten mittaisena. Mm. psykoterapeutti Arto Pietikäinen on kirjoittanut konkreettisten tavoitteiden ja niiden taustalla olevien arvojen erottamisesta. Vasta arvojen selkeyttäminen auttaa asettamaan itselle mielekkäitä tavoitteita. Arvot koskevat sitä, millaista elämää haluan elää, millaisia asioita haluan tukea ja edistää elämässäni ja laajemmin. Millainen ihminen haluan olla? Mihin asioihin haluan vaikuttaa?

Näyttökuva 2018-11-5 kello 9.17.25

Et opiskele itseäsi varten (sellaisena kuin nyt olet) vaan tulevaa itseäsi varten.

”Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen” totesi fyysikko Niels Bohr.  Psykologisissa tutkimuksissa on havaittu, että ihmisen ei ole helppo hahmottaa sitä, miten monet asiat hänen elämässään muuttuvat vuosien myötä. Kun koehenkilöitä on pyydetty arvioimaan, miten paljon he ovat muuttuneet edellisen kymmenen vuoden aikana sekä sitä, miten paljon he tulevat muuuttumaan seuraavan kymmenen vuoden aikana, koehenkilöt olettavat olevansa tulevaisuudessa nykyisen itsensä kaltaisia, vaikka he ovat edellisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet huomattavasti!

Opiskelijan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä luot elämän edellytyksiä ihmiselle, josta et tiedä vielä kaikkea. Vaikka nyt tuntuisi siltä, ettei historia kiinnosta, voisiko olla niin, että tulevaisuuden minäsi arvostaa kokonaisvaltaista käsitystä maailman tapahtumista? Vaikka nyt tuntuu, ettet tarvitse kieliä, matkustaako tulevaisuuden minäsi enemmän, kuin sinä nyt?

Nykyhetken valinnat luovat sitä tulevaisuutta, johon olet matkalla. Joudut väistämättä tekemään valintoja. Kaikkeen ei voi varatautua, mutta on hyvä olla avoin sille, että asiat näyttäytyvät myöhemmissä ikävaiheissa hieman toisessa valossa. Valitse rohkeasti, mutta älä lyhytnäköisesti.

Et opiskele pelkästään itseäsi varten.

Minusta tuntuu, että nuorille sanotaan nykyaikana harvoin: ”me tarvitsemme teitä”. Sen sijaan korostetaan oma polun etsimistä, yksilöllisiä tavoitteita ja muista erottautumista. Tosiasia kuitenkin on, että me muut –  yhteiskunta – tarvitsemme sinua ja sinun osaamistasi. Sinut on tarkoitettu rakentamaan yhteistä hyvää jollakin, sinulle sopivalla tavalla. Ei ole kyse vain siitä, että löydät ”oman juttusi”, vaan että löydät sellaisen oman jutun, jolla on merkitystä myös muille ihmisille. Älä siis kysy pelkästään, mihin aiot käyttää aikaa ja mistä asioista aiot elämässä nauttia, vaan kysy myös, mitä aiot tehdä muiden hyväksi. Voi olla, että haluat hyvä tulot ja ulkoista menestystä. Silloinkin sinun täytyy kehittää itsellesi jotakin sellaista (esim. tuote, osaamista, palvelua), josta muut ovat valmiita maksamaan. Sinun täytyy siis löytää keino vastata toisten tarpeisiin ja palvella heitä. Se voi tapahtua hyvin monin eri tavoin.

Entä, jos et voisi opiskella?

Joskus voi olla hyvä kysyä myös, mikä olisi vaihtoehto, jos et opiskelisi? Entä, jos sinun pitäisi lopettaa opiskelu tänään? Et tulisi opiskelupaikkaasi enää huomenna. Et osallistuisi tunneille, et saisi opetusta, et tekisi tehtäviä. Et koskaan valmistuisi. Mitä seurauksia sillä olisi? Olisiko ajatus pelkästään vapauttava vai menettäisitkö silloin jotakin sellaista, joka tuntuu sinusta oikeasti arvokkaalta? On mahdollista, että olet sinulle tällä hetkellä oikeassa paikassa, vaikka et kokisi itseäsi motivoituneeksi. Ehkä huomaat sen tämän kysymyksen avulla.

Joskus syvä motivaation puute voi kertoa myös siitä, että yrität tehdä jotakin sellaista, joka ei vastaa omia arvojasi ja tarpeitasi. Joskus esimerkiksi opiskelualan muutos on aidosti juuri sitä, mitä tarvitaan. Siinäkin tilanteessa on hyvä miettiä vastauksia yllä oleviin kysymyksin, jotta uudet valinnat olisivat mahdollisimman onnistuneita.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s