Osaako joku kysyä jotakin?

Tämä on kysymyksiä opiskelutaitona käsittelevän juttusarjan toinen osa. Lue ensimmäinen osa täältä.

photo-1444703686981-a3abbc4d4fe3

Onko tyhmiä kysymyksiä?

Toisin kuin joskus kuulee väitettävän, on olemassa tyhmiä kysymyksiä, niitä vain tulee vastaan aika harvoin. Eivätkä ne ole niitä kysymyksiä, joita kysyjä itse luulee tyhmiksi. Yksinkertaiset kysymykset eivät ole tyhmiä. Sellaiset kysymykset, jotka paljastavat sen, mitä et vielä tiedä, eivät ole tyhmiä. Kysymykset, jotka on kysytty usein aiemminkin, eivät ole tyhmiä. Kysymykset, jotka johtavat umpikujaan tai joihin ei ole (vielä) vastausta eivät ole tyhmiä kysymyksiä. Edes haparoivat ja epäselvät kysymykset eivät ole tyhmiä, koska ne usein auttavat ajattelemaan tarkemmin ja tunnistamaan sitä, mistä pitäisi tietää lisää.

Tyhmiä kysymyksiä ovat sellaiset, joiden avulla ei olekaan tarkoitus ymmärtää mitään. Sellaiset, joilla yritetään välttää ajattelemisen vaivaa. Jos vain haluat tietää oikean vastauksen, et ymmärtää sitä tai oppia sen avulla jotakin, kysyminen voi olla tyhmää. Kriittisyys on minusta fiksua, jatkuva kyyninen kyseenalaistaminen ei välttämättä sitä ole. Kysymiseen asenteena kuuluu avoimuus vastaukselle silloinkin, kun se yllättää ja muuttaa omia käsityksiä.

Yksinkertaiset kysymykset ovat loistavia kysymyksiä

Yksi kysymisen este voi olla odotus siitä, että pitäisi kysyä jotakin hienoa. Ajattelun ja oppimisen kannalta kysymykset ovat kuitenkin perustyökalu, joka on hyvä pitää aika yksinkertaisena.

Yksinkertainen kysymys voi olla syvällinen ja viedä meidät inhimillisen tiedon äärirajoille.  Lapset ja filosofit esittävät usein samoja kysymyksiä.

Toisaalta aivan perustavien tietojen ja lähtökohtien selkeyttämättä jättäminen takaa sen, ettei ajattelu ja oppiminen vaikeammissa kysymyksissä oikein onnistu. On harmi, jos oppiminen estyy siksi, että portit avaava kysymys kuulostaa kysyjän mielessä liian simppeliltä.

Oppitunnilla kysyminen

Oppitunnilla kysymyksiä kannattaa esittää rohkeasti ensinnäkin siksi, että silloin apu on usein lähinnä. Opettaja haluaa selittää ja selventää epäselviä kohtia. Siitähän hänelle maksetaan, niinkuin sanonta kuuluu. Opettaja ei pidä perusasioita tarkentavaa opiskelijaa tyhmänä. Pikemminkin opiskelijoiden kysymykset auttavat opettajaa hahmottamaan, mikä opiskeltavassa asiassa on vaikeaa, milloin pitäisi edetä rauhallisemmin ja mitä selittää tarkemmin. Kun opettaja saa kysymysten avulla tietoa siitä, mitä opiskelijat ajattelevat, hän pystyy myös opettamaan paremmin. Voit siis ajatella, että esittämällä kysymyksiä, autat opettajaa opettamaan paremmin ja varmistat itsellesi paremman oppitunnin.

Toinen syy, miksi kysymyksiä kannattaa esittää on, että kysymykset tekevät luennosta keskustelun. Yksisuuntainen luennointi ja vastaanottava kuunteleminen on vähän… epäluontevaa ja tarkkaavaisuutta saattaa olla vaikea pitää yllä. Myös luennoiminen on vaikeampaa ja tylsempää, jos se on vain yksinpuhelua. Niinpä tässäkin kysymykset auttavat molempia osapuolia. Luennoiva opettaja onnistuu kysymyksen avulla kohdentamaan sanottavansa paremmin. Keskustelun osapuolena oleva opiskelija puolestaan kuuntelee tarkemmin ja muistaa opettajan vastauksena esittämät asiat muita paremmin.

 

Kysyminen ongelmia ratkottaessa

Kysyminen on olennainen opiskelutaito myös silloin, kun tehtävänä on ratkaista älyllisiä pulmia, siis esimerkiksi matematiikassa. Ongelmanratkaisu lähtee siitä, että hahmotetaan mistä ongelmassa on kysymys. Selvitetään, mitä tilanteesta jo tiedetään. Selvitetään, mitä sellaista ei vielä tiedetä, joka veisi ratkaisun suuntaan. Kun ongelmaa on perannut sen verran, että tietää, mitä pitäisi tietää, että ongelma ratkeaisi, ollaan jo aika pitkällä.  Ongelmatehtävien ratkaiseminen on vaiheittaista kysymysten esittämistä ja kysymyksiin vastaamista.

Tämä selvä.

Mutta entä, jos ongelma ei ole vain paperilla, vaan myös minussa, oppijassa, joka en ymmärrä matematiikan tehtävää, esseen tehtävänantoa tai muuta oppimisen pulmaa? Entä jos olen sössinyt kokeen tai epäonnistunut projektissa? 

Väitän nyt, että kysymysten tekeminen on tässäkin tilanteessa tärkeä opiskelutaito. 

Mikä tarkalleen meni pieleen? Mitä ihan tarkkalleen et osannut?

Mitä sinun olisi pitänyt tietää tai osata? Mitä olisit voinut tehdä toisin?

Mitä sinun nyt pitäisi tietää ja ottaa selville, että pääsisit tilanteessa eteenpäin?

Tiedätkö, mitä et tiedä?

Kysymällä tarkkoja kysymyksiä ja etsimällä niiden avulla ratkaisevan puuttuvan tiedon tai tärkeimmän korjattavissa olevan taidon, virheistä ja epäonnistumisista on mahdollista oppia.

Jos jokin tehtävä tuntuu mahdottomalta, se kannattaa pilkkoa kysymysten avulla osiin. Onko tehtävässä sanoja, joiden merkitystä et tiedä? Muuta ne kysymyksiksi ja ota selvää. Kysy siis: Mikä on lukujono tai kvartaali tai mitä tarkoittaa kogniitivinen? Mitä pitää tehdä silloin, jos kirjoitetaan tekstianalyysi, ratkaistaan yhtälö tai tulkitaan tutkimuksen tuloksia. Jos pystyt tällä tavalla paikallistamaan sen asian, jonka avulla pääset eteenpäin, säästyt epämääräiseltä osamaattomuuden ja huonouden tunteelta. Niin, ja tiedät, mitä sinun on tehtävä seuraavaksi.

Taitavat opiskelijat ovat tietoisia siitä, mitä he eivät osaa. He käyttävät eniten aikaa niiden tietojen ja taitojen paikkaamiseen, mikä hyödyttää heidän oppimistaan eniten.

photo-1422429059342-a28a4f82cee7

Teksti kypsyy kysymyksistä

Opiskeluun liittyy monenlaista kirjoittamista. Ainakin aloittelevilla lukiolaisilla on joskus vaikeuksia tietää, mitä esseeseen pitäisi kirjoittaa ja miten keksii tarpeeksi paljon kirjoitettavaa. Kyky tuottaa mielekkäitä, oppiaineeseen sopivia kysymyksiä auttaa tässä valtavasti. Jos on harjoitellut opiskelemaan kysymällä, on samalla oppinut huomaamattaan taitavammaksi kirjoittajaksi. Silloin teet kysymyksiä uudesta asiasta ennen tekstin lukemista ja mietit, mitä tästä pitäisi tietää, teet aivan saman asian, joka sinun täytyy tehdä, kun kirjoitat aiheesta esseetä!

Opiskelija, joka on taitava tekemään kysymyksiä, osaa ajatella kirjoittamista tarpeeksi monipuolisesti. Lisäksi se, että vastaa yhdessä kappaleessa yhteen olennaiseen kysymykseen, tekee tekstin jäsentelystä selkeämpää. Lisäksi kysymisessä harjaantuminen auttaa pohtimaan, arvioimaan ja soveltamaan tietoa. Kysyminen on taitavaa ajattelua ja sellaista arvostetaan (ainakin lukion) kirjallisissa töissä.

Osaako joku kysyä jotakin?

Läksin ensimmäisessä osassa liikkeelle ajatuksesta, että kysyminen on opiskelutaitoa.

Oletan, että se on monille opiskelijoille näkymätön ja siksi tietoisesti kehittämättä jäävä osa opiskelutaitoa. Näin siltikin, että kysymyksissä piilee valtava oppimista siivittävä voimavara. Älyllisenä asenteena kysyminen ruokkii niin motivaatiota, muistia kuin ajattelutaitojakin. Joku on sanonut näinkin: Viisaat ihmiset ovat kehittyneet viisaiksi juuri siksi, että he ovat osanneet esittää oikeita kysymyksiä.

Kysyminen ei ole  tietämättömyyden paljastamista.

Se on taitavaa ajattelua.

 

***

Opeblogin puolelle on rakentumassa juttusarja siitä, miten opettajana käytän kysymistä oppimisen tukemiseen.

Ensimmäinen osa: Kysyviä työtapoja I: Ennakoivat kysymykset 

Miksi kysyminen on olennainen opiskelutaito

photo-1417978855732-192f9006c46a

Kun aloitat opiskelun, mietitkö hetken aikaa, mitä haluaisit tietää opiskeltavasta aiheesta? Mikä siinä on kiinnostavaa? Mitä jo tiedät ja mitä kannattaisi tietää lisää? Mihin tieto laajemmin liittyy ja mihin tietoa voi soveltaa? 

En ole nähnyt opiskelutaitokirjaa, jossa olisi oma lukunsa taidosta tehdä kysymyksiä. Sellainen pitäisi kirjoittaa, sillä kysyminen on olennainen osa taitavaa opiskelua. Kysyminen unohtuu, sitä ei opeteta ja niille, jotka sitä käyttävät, se on usein niin luonnollinen osa ajattelua, että he eivät ehkä edes tunnista käyttävänsä kysymistä opiskelutekniikkana.

Kysyminen unohtuu, jos vahingossa ajattelet oppimista valmiiksi annetun tiedon vastaanottamisena. Oppiminen on kuitenkin ajattelua. Valmis luento, valmis teksti tai muu oppimateriaali on siinä siksi, että kävisit ajatellen keskustelua sen kanssa ja tekisit siitä omaasi. Siitä oppimisessa oikeasti on kysymys, eikä se onnistu ilman kysymyksiä.

Onneksi kysymistä voi opetella. Se on yhtä paljon asennetta kuin taitoa. Kysyminen on onneksi myös suhteellisen helppoa, eikä se (harjoitteluvaiheen jälkeen) lisää opiskeluun käytettävää aikaa.

Mitä minä nyt sitten tarkoitan kysymisellä? Kysymys on lause, joka alkaa kysymyssanalla ja päättyy kysymysmerkkiin. Tutuimmassa muodossaan kysymys esitetään opettajalle silloin, kun ei ole ymmärretty jotakin. Sekin on tärkeää, mutta puhun nyt vähän toisenlaista kysymisestä. Ehkä pikemminkin kysyvästä asenteesta ja ajattelusta, jota kysyminen vaatii. Tässä mielessä kysymysten olisi hyvä reunustaa opiskeluprosessia alusta loppuun saakka. 

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, miten kysymyksiä voi käyttää opiskelun apuna:

Kysyminen ruokkii uteliaisuutta

Entä, jos ennen uuden aiheen oppimiseen sukeltamista pysähtyisit hetkeksi miettimään, mikä sinua aiheessa kiinnostaa. Voit miettiä esimerkiksi:

  • Onko sinulla aiheesta kokemuksia? Ristiriitaisia kokemuksia? Selitystä vaativia kokemuksia?
  • Olisiko tiedosta mahdollisesti jotakin hyötyä? Mitä sen avulla voisi selittää?
  • Luuletko jo jotakin? Oletko kuuullut jotakin? Haluaisitko tarkistaa tai tarkentaa käsitystäsi?
  • Kaikki ei kiinnosta kaikkia, mutta jokaisesta aiheesta joku on kiinnostunut. Eläydy sellaisen ihmisen asemaan, joka on kiinnostunut edessä olevasta aiheesta. Mistä hän on siinä kiinnostunut? Mitä hän haluaa tietää?

Kysyminen ennen opiskelun aloittamista on hyödyllistä, koska se

  1. auttaa tunnistamaan, mikä aiheessa voisi olla kiinnostavaa
  2. auttaa tunnistamaan, mitä jo tiedät aiheesta ja mitä kokemuksia sinulla on aiheeseen liittyen
  3. virittää mieltä etsimään vastauksia kysymyksiin ja rakentamaan tietoa aiheesta

photo-1437149817972-a799113fe460

Kysyminen jäsentää tietoa

Toinen mahdollisuus on lähteä suuntaamaan tiedon hankkimista kysymysten avulla. Kysy siis: Kun olen oppinut tämän asian, mitä minun pitäisi tietää?

Harjoittele avaamaan aihe kysymysten avulla. Aseta kysymykset sen mukaan, millaista asiaa olet opiskelemassa. Tässä muutama esimerkki.

Jos yrität ymmärtää historiallista tapahtumaa, aloita kysymällä vaikkapa nämä peruskysymykset:

Kuka? 

Mitä? 

Milloin? 

Miksi? 

Jos yrität oppia käsitteen, kysy ainakin:

Mitä käsite tarkoittaa?

Miten sitä käytetään? mitä se selittää?

Millaisia esimerkkejä asiasta voi antaa? 

Mihin suurempaan kokonaisuuteen käsite liittyy? 

Tietyn oppiaineen oppimisesta osa on juuri sitä, että opit tunnistamaan minkälaisia kysymyksiä tällä tiedonalalla esitetään. Esimerkkiksi psykologinen ajattelu on osaksi juuri sitä, että osaa kysyä uudesta ilmiöstä psykologiatieteelle tyypillisiä kysymyksiä.

Kysymysten avulla jäsentäminen on hyödyllistä ennen opiskelun aloittamista, koska kysymykset ikäänkuin avaavat mielen poimimaan tietoa. Kysymykseen vastauksen etsiminen on luonnollinen tapa olla tiedon kanssa tekemisissä. Asiantuntija lukee yleensä aina etsien vastauksia häntä kiinnostaviin kysymyksiin.

photo-1429198739803-7db875882052

Kysymykset tekstin tai luennon avulla opittaessa

Asiantuntija myös yleensä kirjoittaa tai luennoi antaen vastauksia olennaisiin kysymyksiin. Kysymysten tunnistaminen on osa taitavaa lukemista ja kuuntelemista. Cal Newport* teki havainnon, että hänen haastattelemansa taitavat opiskelijat jäsensivät tietoa luennolla miettien:

Mihin kysymykseen luennoitsija nyt vastaa?

Mikä vastaus on?

Miten vastausta perustellaan?

Mitkä kysymykset jäävät avoimiksi?

Nämä kysymykset tekevät luennosta aktiivisen ajattelemisen tilanteen. Kuunteleminen kun ei ole, eikä voi olla valmiiksi pureskellun tiedon vastaanottamista. Ainakaan, jos haluat, että kuultu jää muistiin ja muodostuu oman ajattelun rakennusaineeksi.

Samanlaista kysymisen tapaa voi käyttää hyväksi myös tekstejä lukiessa. Kirjoittaja kirjoittaa usein niin, että kukin kappale koostuu yhdestä muita tärkeämmästä asiasta, jonka kirjoittaja haluaa välittää eteenpäin. Taitava lukija oppii tunnistamaan tekstissä sitä, mitä kirjoittaja kappaleessa yrittää tehdä. Ja taitava opiskelija voi jäsentää sen kysymyksen muodossa itselleen. Mihin kysymykseen tämä teksti vastaa? Jos tunnistat sen, alat tunnistaa, mikä tekstissä on tärkeää – mikä vain johdattelua, havainnollistusta tai muuta täytettä.

Toimi esimerkiksi näin:

Lue pätkä tekstiä, yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus.

Pysähdy ja mieti: Mihin kysymykseen tämä on vastaus?

Kirjoita kysymys marginaaliin tai muistiinpanoihisi. Huomaa, miten siihen on vastattu.

Lukemisen lopuksi kertaa asiat käymällä läpi kysymykset ja vastaamalla niihin mielessäsi.

Yhdessä opiskeleminen voi olla vielä mukavampaa. Silloin voi tehdä esimerkiksi näin:

Lukekaa molemmat sama pieni osa tekstistä (yksi kappale tai muu pieni kokonaisuus).

Sopikaa, kumpi kysyy ja kumpi vastaa. Kysyjä miettii, mihin kysymykseen tekstissä vastataan. Vastaaja selittää vastauksen omin sanoin ja tarvittaessa täydennetään tekstin avulla.

Jatkakaa lukemista seuraavan pienen osan verran.

Vaihtakaa rooleja. Nyt äskeinen vastaaja kysyy ja kysyjä vastaa.

Jatkakaa vuorotellen lukemista, kysymistä ja vastaamista, kunnes opiskeltava aihe on käsitelty. Kun opiskelette uutta asiaa osat saavat olla hyvin lyhyitä. Kun kertaatte jo opittua, voitte pyrkiä hahmottamaan vähän suurempia kokonaisuuksia kerrallaan.

*Cal Newport (2007) How to become a straight-A student. 

merkit 2

Itsensä kuulusteleminen

20130910-202718.jpg

Sellainen opiskelu, johon kuuluu pinnistelyä opitun palauttamiseksi mieleen, on tutkitusti erittäin tehokasta. On parempi kerrata asioita kysymällä ja vastaamalla, kuin vain lukemalla uudelleen ja uudelleen. Lukemisen aikana tehdyt kysymykset voivat olla kertaavan mieleenpalauttamisen kannalta erinomaisen hyödyllisiä. Yhtä hyvin kysymyksiä voi miettiä jälkeenpäinkin.

Hyviä kertaavia kysymyksiä voit kehitellä esimerkiksi näiden kysymysten avulla:

Mitä opettaja saattaisi kysyä kokeessa?

Miten opitut asiat liittyvät toisiinsa?

Mitä suuria kokonaisuuksia muodostuu?

Mitkä ajatukset toistuvat?

Mihin ja miten tietoa voisi soveltaa?

Olen aiemminkin kirjoittanut mieleenpalauttavan opiskelun tärkeydestä mm. täällä.

photo-1444703686981-a3abbc4d4fe3

Yksi vastaus – kymmenen kysymystä lisää

Kun tutkija raportoi tutkimuksen tuloksia, loppuun kirjoitetaan usein kappale, jossa nimetään uusia, selvittämättömiä kysymyksiä jatkotutkimusten aiheiksi. Tutkimus alkaa kysymyksestä, jota yritetään selvittää ja päättyy uusiin kysymyksiin, joihin ei vielä tiedetä vastausta. Yksi selvitetty kysymys tuottaa monta uutta avointa kysymystä.

Miksipä oppiminen olisi yhtään erilaista?

Uusi tieto tuottaa uusia kysymyksiä. Valmista ei tule, mutta uusien kysymysten herääminen kertoo siitä, että olet ajatellut aihetta, olet kokeillut soveltaa tietoa, olet alkanut hahmottaa suurempia kokonaisuuksia. Kyky kysyä opitusta kertoo usein myös kriittisyydestä ja arviointikyvystä. On hyvän merkki, jos kysymyksiä on lopussa enemmän kuin opiskelun alkaessa.

Kysyminen on taito, jota voi ja kannattaa harjoitella.

Kuvat Unsplash CC0

 

JATKOAJATUKSIA:

Tämä on kysymyksiä käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa.

Lue myös toinen osa: Osaako joku kysyä jotakin?

Opeblogin puolelle on hiljalleen rakentumassa tähän liittyvä juttusarja siitä, miten opettaja voi käyttää kysymistä oppimisen tukemiseen.

 

***

 

Kannattaako keskittyminen?

Keskittyminen vaatii luopumista

Väitän, että monien lukiolaisten keskittymiskyvyttömyys johtuu useammin ristiriitaisista motiiveista kuin varsinaisesta keskittymiskyvyn puutteesta.

Ajattele vaikka tätä:

Opiskelija haluaisi mielellään keskittyä tehokkaasti oppitunneilla. Samanaikaisesti hän haluaa myös olla selvillä sosiaalisen ympäristönsä uusimmista tiedonannoista, joten hän ei mielellään jäätä kuuntelematta takana istuvien kavereiden keskustelua.

Hän haluaa myös juoda kahvia.

Hän haluaa tietää, kuka on tykännyt hänen Instagramiin välittämästään kuvasta.

Hän ei myöskään halua antaa itsestään liian nössöä vaikutelmaa, vaan haluaa mielellään osoittaa itselleen ja muillekin, ettei niele ”systeemiä” ihan sellaisenaan.

Hän ei halua nolata itseään muiden silmissä, joten hän päättää myös tarkistaa, että kampaus on kunnossa. Lisäksi hän muistaa juuri keksimänsä kommentin siihen huulenheittoon, joka jäi kesken välitunnilla.

Kuvittele, miten paljosta esimerkin opiskelija joutuu luopumaan, jos hän oikeasti päättää keskittyä oppituntiin!

Jos hän yllä kuvatun kaltaisissa tilanteessa valittaa surkeaa keskittymiskykyään, olisiko oikeastaan reilumpaa myöntää, että hän ei oikeastaan ole varma haluaako hän tai kannattaako hänen keskittyä. Kahvi, ihmissuhteet, imago ja asiaan liittymättömät hienotkin ajatukset pitäisi pystyä sulkemaan pois.

Keskittyminen vaatii luopumista. Onnistunutta keskittymistä edeltää valinta, jossa erilaiset tarpeet on asetettu tärkeysjärjestykseen ja päädytty siihen, että juuri nyt, juuri tässä tilanteessa keskityminen on sen vaatimien uhrausten arvoinen valinta.

Kuva: cc) CarbonNYC via Flickr

Kuva: cc) CarbonNYC via Flickr

Ennen kuin on keskittymishaluinen, on turha valittaa siitä, ettei ole keskittymiskykyinen. Jos siis haluaa parantaa keskittymiskykyään, saattaisi kannattaa aloittaa keskittymishalun parantamisesta.

Haluatko keskittyä?

Keskittymisen vaatimien uhrausten vastapainoksi tarvitaan jotakin. Onko keskittyminen oikeasti vaivan arvoista? Mitä hyötyä keskittymisestä on?

Tarkastellaanpa muutamia mahdollisia näkökohtia.

Väite 1. Keskityminen säästää aikaa

Kahdeksanvuotiaan poikani piti tehdä kotitehtäviä, jotka eivät tuntuneet innostavilta. Keskittymisen sijasta hän keskeytti työnsä vähän väliä valittaakseen tehtävien tylsyyttä tai puuhatakseen muuta. Kolmen kysymyksen ja kolmen vastauksen vihkoon kirjoittamiseen  tällä tavalla kului puolitoista tuntia. Keskittyen hän olisi selvinnyt tehtävästä kymmenessä minuutissa.

Monessa tilanteessa keskittyneen tekemisen tuoma ajansäästö on yhtä ilmeistä kuin poikani läksyjen tekemisessä. Jos haluat vakuuttua tästä, tee elämiskokeita ja mittaa konkreettisesti, miten tarkkaavaisuuden jakaminen vaikuttaa suoriutumiseen. Jos tehtävät ovat vaativia, huomaat todennäköisesti, että keskittynyt rauhallinenkin työskentely on nopeampaa ja tuloksekkaampaa kuin huonosti keskittyvä, kiireinen työote.

Keskittyminen tarkoittaa sitä, että suuntaat yhdellä hetkellä sinulla olevat voimavarat yhteen kohteeseen, yhteen ongelmaan, yhteen ajatukseen, yhden sanan oppimiseen, yhden lauseen kirjoittamiseen. Tuloksena on tarkkaavaisuuden laservalo, joka usein on juuri se, mitä tarvitaan tehokkaaseen oppimiseen.

Joskus keskittyminen voi kyllä johtaa siihen, että aikaa tekemiseen menee enemmän. Keskittyminen nimittäin lisää innostumista! Innostuminen johtaa uusien haasteiden äärelle. Saatat unohtaa ajan kulun ja joutua flow-tilaan. Mutta ottaen huomioon, että opiskeleminen on todennäköisesti paras asia, mitä voit tulevan itsesi eteen tehdä, onko se niin vaarallista? Oppimistulosten kannalta pikkusormen antamisen riskit tässä asiassa eivät näytä järin suurilta.

Väite 2. Keskittyminen säästää virheiltä

Moniajoa eli multitaskingiä on tutkittu viime aikoina melko runsaasti. Tutkimusnäyttö on yhdensuuntaista: vaikeita asioita ei ole hyödyllistä yrittää tehdä yhtä aikaa. Tämä perustuu siihen, että asiat, jotka eivät ole automatisoituneet, vaativat tietoista ohjausta ja siis tarkkaavaisuutta.

Tarkkaavaisuuden jakaminen tarkoittaa, että resurssia riittää vähemmän kuhunkin tehtävään ja suoritustaso laskee. Kun yrität tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, aivot itseasiassa vuorottelevat kahden tehtävän välillä. Jos tehtävät ovat rutiininomaisia, suoritus ei välttämättä kärsi.  Oppiminen on kuitenkin jo määritelmän mukaisestikin ei-rutiininomaista – jo automatisoituneita taitoja kun ei yleensä ole tarpeen opetella uudelleen. Oppimisessa ja opiskelussa keskittyminen vähentää merkittävästi virheiden määrää, kun taas moniajo lisää sitä.

Jostain syystä ihmiset ovat huonoja arvioimaan kuinka hyviä he ovat moniajajina. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka kertoivat olevansa taitavia moniajajia, eivät kuitenkaan selviytyneet hyvin moniajoa vaativista tehtävistä. Sensijaan henkilöt, joilla oli hyvä keskittymiskyky selvisivät hyvin moniajostakin – mutta he harrastivat sitä vain harvoin. Heilläkin moniajo hidastaa suoritusaikaa ja lisää viheitä, joten he valitsevat mieluummin keskittymisen yhteen asiaan kerrallaan.

Väite 3. Keskittyminen lisää onnellisuutta

Kolmas keskittymistä puolustava väite on, että keskittyminen lisää onnellisuutta tai ainakin vähentää ahdistusta. Keskittynyt ongelmanratkaisu on nimittäin tunteiden kannalta vähemmän kuormittavaa kuin tekemättömän työn ja ratkaisemattomien ongelmien ennakointi. Opiskelutehtävät ahdistavat opiskelijoita eniten ennen tehtävien tekemistä, eivät suinkaan tekemisen aikana. Ongelmanratkaisun päästyä käyntiin ahdistuminen vähenee. Kuinka paljon murheita voitaisiinkaan välttää siirtymällä nopeammin keskittyneeseen, tavoitteelliseen toimintaan!

Myös yritys ratkoa monia haasteita samanaikaisesti lisää ahdistusta. Tilanne näyttää mahdottomalta ja kysymykset ylitsepääsemättömiltä, kunnes ne ottaa pala kerrallaan selvitettäväkseen. Osatavoitteiden saavuttaminen lisää hallinnantunnetta ja onnistumisen elämyksiä.  Lisäksi keskittynyt toiminta pitää mielen kiireisenä ja vähentää ahdistuksen ja levottomuuden tunteita.

Väite 4. Keskittyminen parantaa oppimistuloksia

Tehokkuus, virheiden välttäminen, innostuminen ja ahdistuksen väheneminen johtavat aika luontevasti siihen, että keskittyminen myös parantaa oppimistuloksia. Jos haluat oppia tehokkaasti, opettele keskittymään. Kun keskittymisen voimavara on käytettävissäsi, aseta oppiminen sille varattuna aikana muiden asioiden edelle. Älä luovu sellaisesta, mistä et aidosti halua luopua:  varaa muille tärkeille asioille oma, niille kuuluva aikansa.

Taitava oppija Suomen virtuaaliyliopistossa

Millainen on taitava oppija? Oulun yliopiston sivuilla on tiivis, tutkimusperustainen kuvaus taitavan opiskelijan piirteistä.

Kuvauksessa korostuvat ajattelun taidot, erityisesti metakognitio sekä strategiset taidot (tilannetaju, tehtävän analysoiminen, tavoitteet).  Lisäksi tämänkin pohjalta näyttää siltä, että hyvä kasautuu. Se, joka on aiemmin oppinut jotkin, oppii myöhemmin helpommin uutta.

Oppimisen taidot -arvokello: Vuorovaikutus- ja viestintätaidot

Lisäsin arvokellooni viimeikseksi vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Opiskelu ja sitä myötä oppiminen on sosiaalista toimintaa, keskustelua, ajatusten vaihtamista. Lukio-opiskeluun liittyy lisäksi paljon tilanteita, joissa opiskelijan odotetaan osoittavan osaamistaan keskusteluun osallistumalla, esitelmöimällä tai kirjoittamalla.

Tällaisia asioita minulla oli mielessä:

  • Hallitsetko kieliopin perusasiat (yhdysanat, isot kirjaimet)? 
  • Tuntuuko yleensä siltä, että saat sanottua tai kirjoitettua sen, mitä ajattelet? 
  • Kirjoitatko hyvää yleiskieltä? 
  • Osaatko käyttää tietokoneen oikolukuohjelmaa? 
  • Osaatko säätää sivuasettelun, rivivälit jne.? 
  • Osaatko tehdä esitelmääsi diaesityksen? 
  • Löydätkö tietoa netistä, kirjoista, kirjastosta?
  • Osaatko merkitä lainaukset, viitata toisen henkilön ajatuksiin, laatia lähdeluettelon, merkitä kuvalähteet jne.? 
  • Kysytkö, kun et tiedä tai ymmärrä jotain?
  • Osallistutko keskusteluun ryhmätöitä tehtäessä?
  • Osaatko kehitellä ajatuksia yhdessä toisten kanssa? 
  • Osaatko kuunnella muita? 
  • Jännitätkö esiintymistä? Pystytkö esiintymään jännityksestä huolimatta? 

Oppimisen välinetaitoa

Arvokellon laatimisesta on nyt kulunut vähän aikaa. Huojun tämän sakaran merkitystä pohtiessani. Nämä taidot ovat välttämättömiä opiskelussa ja yleisemminkin yhteiskunnassa toimittaessa – mutta ovatko ne oppimisen taitoja? Eikö niitä voisi pitää vain välinetaitoina, joiden hallinta on tarpeen, mutta joiden kehittäminen ei välttämättä paranna oppimisen laatua? (Arvosanoihin näillä ”ulkoisilla” seikoillakin on luonnollisesti vaikutusta.)

Kieli ja vuorovaikutus oppimisen ytimessä

Huojun toiseen suuntaa, kun ryhdyn miettimään sanallistamisen ja kielen merkitystä ajattelulle, vuorovaikutuksen merkitystä kaikelle oppimiselle ja kehittymiselle. Entä jos nämä ovat paljon enemmän kuin välinetaitoja? Opiskelija, joka oppii ajattelemaan toisten kanssa yhdessä, myös oppii  paremmin. Opiskelija, joka oppii tarkastelemaan asioita monitahoisemmin ja johdonmukaisemmin kirjoittamalla niistä, oppii hänkin paremmin. Tästä näkökulmasta vuorovaikutus- ja viestintätaidot olisivat selkeästi osa oppimisen taitoa. Mutta ihanko itsenäinen osa? Jos ne ovat ajattelun välineitä, eikö niitä siinä tapauksessa voisi sisällyttää ajattelutaitoihin?

Jään huojumaan.

Kumpaan suuntaan sinä kallistut?

Kuva täältä.

  • Tutkimustietoa opiskelijoiden sosiaalisen median veistintätaidoista täällä. 

Oppimisen taidot -arvokello: Opiskelutekniikka


  • Tiedätkö miten opit parhaiten kieliä? Matematiikkaa? Lukuaineita? 
  • Käytätkö matemaattisissa aineissa aikaa esimerkkitapausten ymmärtämiseen ennen kuin yrität ratkaista uusia ongelmia? 
  • Opiskeletko kielten sanastoa asiayhteyessä? 
  • Erotatko tekstiä lukiessasi olennaisen epäolennaisesta? 
  • Onko käytössäsi keinoja hahmottaa tietoa suurina kokonaisuuksina? 
  • Osaatko laatia toimivan miellekartan? 
  • Osaatko tehdä oppikirjan tekstistä itsenäisesti hyvät muistiinpanot? 
  • Pyritkö kerratessasi palauttamaan oppimasi mieleen aktiivisesti esimerkiksi tekemällä itsellesi kysymyksiä ja selittämällä asioita omin sanoin ilman oppikirjan tukea? 
  • Muutatko tapaasi opiskella sen mukaan millaisesta tiedosta on kysymys? 
  • Löydätkö yhteyksiä eri oppiaineiden välillä?
  • Onko taustatiedoissasi puutteita? Missä aineissa?


Opiskeleminen on jossain määrin taitolaji. Siitä, millainen opiskelu tuottaa parhaiten tulosta, on olemassa paljon tutkittua tietoa. Ei ole aivan sama, millaisella otteella oppikirjaa tai oppituntia lähestyy.

Tuntui siis ilmeiseltä, että opiskelutekniikka saisi yhden lohkon opettajan arvokellosta ja varmasti moni tähän blogiin kirjoitettavista artikkeleista käsittelee tätä aihetta.

Toivon, että saan jossain vaiheessa siirretyksi sivuille kokoelman opiskelutekniikkaan liittyviä vinkkejä helposti opiskelijoiden saataville.

Tämänhetkinen opiskelutekniikka top 3:
  • kysy (tekstiltä, opettajalta, itseltäsi)!
  • älä toista tietoa, vaan opiskele ajattelun varassa!
  • käytä jotakin mieleenpalautustekniikkaa!

Millainen olisi sinun TOP 3?

 

Kuva täältä.

Oppimisen taidot -arvokello: Tunnetaidot

Asioihin, joilla on merkitystä, liittyy tunteita. Niinpä oppiminen ja opiskelu ovat kuivasta maineestaan huolimatta tunnevaltaisia asioita.

Oppiminen edellyttää kykyä sietää hankalia tunteita

Oppimisen lähtökohtana on jonkinlainen tietoisuus nykyisten tietojen tai taitojen aukoista. Opiskelijan on siedettävä kokemusta siitä, että minulla on vielä paljon opittavaa, en tiedä enkä ymmärrä tarpeeksi. Tällaiset ajatukset herättävät ihmisissä erilaisia tunteita.

Opiskelussa kohdataan väistämättä myös vaikeuksia ja eteneminen tuntuu polkevan paikallaan. Se herättä tunteita. Suhtautuminen näihin tunteisiin on osa oppimisen taitoa.

Pettymykset, 

turhautuminen, 

jännittäminen, 

masennus, 

alemmuudentunteet,  

itsensä soimaaminen…

Nämä ovat monelle opiskelijalle tuttuja kokemuksia. Suhtautuminen niihin saattaa ratkaista sen, kuinka hyvin opiskelussa onnistuu. Hankalia tunteita ei välttämättä tarvitse pystyä poistamaan tai ”ratkaisemaan” mitenkään, mutta rauhallinen ja armollinen suhtautuminen tunteeseen on monella tapaa hyödyksi.

Opiskelijoilla saattaa olla jäykkiä ja ankaria uskomuksia siitä, mitä heidän tulee olla ja mitä saavuttaa kelvatakseen itselleen tai muille ihmisille. Oma epäonnistuminen saa usein mielessä suurempia merkityksiä kuin mikä olisi kohtuullista.

Oppiminen edellyttää aina myös jossain määrin omasta turvallisuudentunteesta ja tyytyväisyydestä luopumista. Onneksi nuoret ovat tähän yleensä valmiita.

Innostus ja uteliaisuus siivittävät oppimista

Oppinen tuottaa onneksi myös myönteisiä tunteita. Ongelmien ratkominen voi olla nautinnollista. Uuden oivaltaminen herättää innostusta. Opiskelussa on paljon sellaisia piirteitä, jotka ovat tyypillisiä ns. virtauskokemukselle (flow) ja virtausta tyypillisesti synnyttäville tilanteille. Virtauskokemukset ovat miellyttäviä paneutumisen ja itsensä unohtamisen tiloja, joissa tekeminen tempaa mukaansa. Virtauksen todennäköisyyttä lisäävät mm. seuraavat tekijät:

  • toiminta on itsevalittua ja kiinnostavaa
  • toiminta kehittää jotakin taitoa – se on tavoitteellista
  • toimitaan oman osaamisen ylärajoilla
  • toiminnassa on mahdollista seurata omaa edistymistä suhteellisen nopeasti suoran palautteen tai epäsuorien havaintojen pohjalta

Kyky tuottaa ja säädellä innostuneisuutta on oppimisen kannalta tärkeä taito.

Tunnetaidot arvokellossa

Oppimisen taidot -arvokellon yhdeksi sakaraksi valitsinkin tästä syystä tunnetaidot. Sisällytin tähän ryhmään myös motivaation rakentamiseen ja ylläpitämiseen liittyviä taitoja, koska niille ei viiden tärkeimmän listalla tuntunut jäävän omaa paikkaansa.

Miten tunnetaitojaan sitten voisi arvioida? Tässä muutamia kysymyksiä:

  • Oletko yleensä aina ainakin vähän innostunut jostakin?
  • Oletko asenteeltasi utelias? 
  • Pystytkö paneutumaan myös asioihin, joista et erityisesti pidä? 
  • Tiedätkö, mitä voit tehdä, kun jännittää, ahdistaa, masentaa, pelottaa jne. Pystytkö olemaan näiden tunteiden kanssa ja sietämään niitä? 
  • Vältätkö epäonnistumista kaikin mahdollisin keinoin?  
  • Siedätkö tunnetta siitä, että et vielä osaa jotakin? Kestätkö olla väliaikaisesti ”tyhmä” ja taitamaton? 
  • Ovatko tunteesi usein niin voimakkaita ja ylitsevuotavia, että et pysty niiden vuoksi keskittymään valitsemiisi tehtäviin? 
  • Puhutko itsellesi kuin hyvälle ystävälle? 
  • Oletko omissa silmissäsi arvokas – suorituksista riippumatta? 
  • Tunnistatko sen, milloin olet liian stressaantunut ja vaarassa väsähtää?