Alleviivaaminen vaatii ajattelutaitoa

Tein oppimisen taidot kurssilla harjoituksen, jossa piti alleviivata tekstiä. Kaikki opiskelijat alleviivasivat saman tekstin, kukin omalla tavallaan. Tämän jälkeen tutkimme ja vertailimme dokumenttikameran avulla eri opiskelijoiden alleviivauksia. Harjoitus oli yllättävän havainnollinen.

Tehtävän opetukseksi nousi se, että taitava alleviivaaminen onkin itseasiassa taito, joka vaatii hahmotus- ja ajattelukykyä. Olen usein ehkä ajatellut, että alleviivaaminen on se alkukohta, jonka päälle rakennetaan niitä muita opiskelutaitoja.

Tekemämme harjoituksen valosssa näyttää pikemminkin siltä, että alleviivaaminen vaatii ja kehittää tekstin jäsentämisen perutaitoja.  Opiskelija, joka oppii alleviivaamaan hyvin ja tehokkaasti, oppii samalla ajattelemaan tekstejä ja niiden rakenteita. Hän osa jäsennellä tietoa taitavasti ja erottaa olennaisen epäolennaisesta. Nämä taidot eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Millaiset alleviivaukset sitten toimivat ja mitä taitoja ne edellyttävät?

Alleviivausten tarkoituksena on korostaa olennaisia asioita. Täytyy olla jokin kriteeri sille, mitkä asiat ovat olennaisia. Eli jotta voi tehdä mielekkäitä valintoja pitää osata ajatella tekstin tavoitetta (mihin kysymykseen teksti vastaa) ja valita sanat niin, että tekstin tavoite välittyy / eli poimitaan ne asiat, joiden avulla hahmottuu se, miten kysymykseen vastataan.

Alleviivaus edellyttää käsitteiden ja tiedon luokittelua. Toimivassa alleviivauksessa poimitaan kaikki samaan teemaan liittyvät asiasanat.

Esimerkiksi kaavioiden hyödyllisyyttä koskevassa tekstissä yksi opiskelija alleviivaa kohdat, jotka valaisevat sitä, miten kaavoita laaditaan.

Toinen opiskelija alleviivaa samasta kappaleesta avainsanat siitä, mitä taitoja kaavioiden laatimisessa käytetään.

Molemmat alleviivaukset toimivat: lukijan tiedoninterssi saa näkyä alleviivauksissa. Tässä mielessä alleviivaaminen on henkilökohtaista, eikä siinä ole yhtä oikeaa ratkaisua.

Kolmas opiskelija sen sijaan on alleviivannut joitain kaavioiden tekemistä koskevia sanoja ja joitain kaavioiden laatimisen vaatimia taitoja, mutta ei johdonmukaisesti kumpaakaan.

Tällaisen alleviivauksen pohjalta saattaa olla aika vaikeaa kerrata asiaa. Alleviivausta ei motivoi kysymys, johon kappaleessa vastataan, vaan jokin muu. Tieto jää jäsentymättä eli alleviivaamisen hyöty jää vähäisemmäksi.

Tekstin piirteet voivat johtaa harhaan

Mielenkiintoista oli sekin, että melkein kaikki opiskelijat olivat alleviivanneet tietyn luettelon käsitteet, vaikka luetteloa käytetiin tekstissä pääasiaa sivuavana esimerkkinä, eikä se erityisesti liittynyt kappaleen ydinajatuksiin. Sanat ja sanamuodot olivat kuitenkin houkuttelevasti sellaisisia, joita oppikirjoista usein löytyy tärkeiden asioiden kohdalta.

Oli aika ymmärrettävä, että nämä sanat olivat tulleet niin säännönmukaisesti alleviivatuiksi. Opiskelijat olivat käyttäneet valintakriteerinä tekstin muotovihjeitä sisällöllisten kysymysten sijasta. Alleviivata voi helposti myös ajattelematta (ja oppimatta). Etenkin, jos tekstissä on valmiiksi olennaisia kohtia korostavia piirteitä (kursiiveja, luetteloja jne.) näitä on helppo ”värittää” melko mekaanisesti.

Tehokkainta alleviivaus on silloin, kun ajatus kulkee mukana ja jäsentelyn vuoksi joutuu ehkä hieman ponnistelemaankin.

Kuva: Scott Wills